LIBERTY OF LONDON - ENGLANNIN MARIMEKKO

Olimme taannoisella pikamatkallamme vain kaksi vuorokautta eli perillä vain yhden kokonaisen päivän. Tuon päivän ja koko matkan the Thing, oli käydä teatterissa, O kaipasi virikkeitä. Sitä ennen meillä oli siis puoli päivää aikaa käydä jossain. Olin ajatellut Camden Townin tai Portobello Roadin markkinoita mutta juuri ennen sinne lähtöämme päätin vaihtaa kohteen johonkin erikoisempaan, kirpputoreja kun tulee kierrettyä kotopuolessakin. Ja niinpä lähdimme...tavarataloon! (Juu-u, kaupoissa tulee arkena käytyä mutta oikein isossa tavaratalossa nykyisellään tuolla keskustassa todella harvoin.) Mutta Lontoossahan tavarataloja on! Tosin mielessäni oli jo yksi tietty, nimittäin legendaarinen, ihana Liberty.

Liberty on jo 1875 perustettu kodintavaroihin keskittynyt tavaratalo, joka on alkuajoista lähtien panostanut myös hieman erikoisempaan esineistöön, tuolloin hyvinkin eksoottisista maailmankolkista, kuten Aasiasta, tuotuihin koriste-esineisiin, taiteeseen ja kankaisiin mutta ennen kaikkea Liberty on lopulta tullut tunnetuksi omista kuoseistaan ja kangastuotannostaan. Jossain vaiheessa Liberty oli lähtenyt haastamaan jopa Pariisin muotitaloja omalla vaatemallistollaan mutta nykyisellään sekä vaate- että sisustuskankaat ovat kaupan vakiintunutta ydinosaamista. Kuuluisat designerit (muinoin myös hra William Morris) saavat toteuttaa yleensä kukkakuoseja talolle mutta vuosittain tuotantoon otetaan myös muutamia vanhoja malleja. Muistuttaa siis kotoista Marimekkoamme.

Rakennus itsessään oli ihana, vanha hirsirakenteinen tiilitalo. Ja myös sisältäkin, se todellakin oli vanha, totta kai kauniisti kunnostettu. Kerroksia oli 4 tai 5 mutta niiden välillä kuljettiin kapeissa puuportaitakoissa. Lattiat olivat kauttaaltaan leveää lankkua ja narisivat ihanasti.

Kuvattavaa olisi ollut paljon, itse talossa ja tarjonnassa mutta en tiedä olisiko tuolla saanut kuvata. Älkää kertoko niille mutta räpsäisinpä puhelimella silti muutaman muiston.

Libertyn kukkakuosit ovat kuuluisia ja lähinnä niiden perässä, noin itseäni inspiroivan graafisen suunnittelun näkökulmasta, tuonne erityisesti halusinkin mennä. Pääkallopaikalla, talon keskiosan kangasosastolla, en tohtinut kangaspakkoja kuvailla mutta kodintarvikeosastolle oli tehty ajankohtaisista kuoseista paperikoristeita.

joo tuollainen takkakin siellä oli!

Kuosien lisäksi ihmeellinen oli vuosittain yläkerrokseen pystytettävä joulukoristeosasto. Lasikoristeita ja kuusenpalloja, jokaisessa mahdollisessa värissä ja muodossa, kimalteella ja ilman. Ja koskapa lapsoset eivät oikeasti mitään tarvinneet ja joulukin on ovella, ostin heille tuliaisiksi yhden joulukoristeen jokaiselle. Epärealistisen romanttinen haaveeni on, että nuo nostalgiset koristeet säilyisivät heillä koko ikänsä ja että joskus aikuisena huokaillen katsoisivat ja muistaisivat äitinsä ostaneen sen heille Englannista...Oh well, nykyaikana tuota tavaraa vaan tuppaa kertymään jo lapsillekin niin paljon, että niihin liittyvät tunnearvot voivat olla harvinaisempia...

Ja lankesin ostamaan pari lasikoristetta itsellenikin. Olen saanut tädiltäni joskus pienen lasisen pöllön enkä voinut vastustaa kiusausta ostaa sille pari kaveria, sillä tuolla niitä oli, erilaisia lintuja ja muitakin eläimiä vaikka kuinka. Niinpä tarjonta loi kysyntää, ja vaikka en tiedä kuinka noita saa Suomesta, päätin alkaa kerätä itselleni joko lintuparvea tai joukkoa metsäneläimiä, kumpia nyt sattuu vastaan tulemaan, noina suloisina lasikoristeina. 

Kerääkö kukaan teistä jotain jouluun liittyvää?

LONTOON JOULU...

...oli yhtä säihkettä! Kävimme viime viikolla O:n kanssa pikapyrähdyksellä kaksin todistamassa, että Oxford Street oli puettu epäilemättä kimaltavimpaan iltapukuunsa, niin uskomatonta juhlavalaistusta saimme ihailla rakennuksesta toisensa jälkeen. 

Suurimpina ja kauneimpina hohtivat isoimpien tavaratalojen jouluikkunat. Selfridge oli muuttunut Elfridgeksi ja tavaratalon ainakin tusinan verran näyteikkunoita oli puettu saduiksi, Hannusta ja Kertusta Ruususeen, glitteriin puvustettuna ja lavastettuna.

Niitä ihmetellessäni, ihaili lavastaja ennemminkin naapuritalo Marks&Spencerin panostusta megalomaaniseen videoseinään, jossa kuva vaihtui koko ajan muutaman sekunnin välein...

Mutta hei, emme me glamourille hanttiin laittaneet! Visiitti oli niin lyhyt, että noista parista aikuisten vuorokaudesta täytyi ottaa taas kaikki nautinto irti. Niinpä säihke antoi satumaisen silauksen matkan muille nautinnoille, hyville ruoille ja viineille, Savoy-teatterin aukottoman ammattitaitoiselle musikaalille ja Sohon kaduilla ihastelluille vanhoille rakennuksille niin, että nyt koko matka tuntuu kuin nopeasti viuhahtaneelta kimmeltävältä unelta...

JYMYJUTTU!

Voihan Jymy minkä teit, ja taas! Siis Sotkamon Jymy, eli Suomen paras pesisjoukkue, taas! Voittivat Suomen mestaruuden neljännen kerran peräkkäin! Ja ovat voittaneet sen mukanaolo aikanaan eli 24 vuoden aikana 15 kertaa, jos nyt laskuissa mukana olen.

Mä en ole mikään penkkiurheilija eikä mua kiinnosta seurata urheilua enempää kuin meidän Hermannin jalkkispelejä, jotka tänä kesänä nyt on alkaneet. Mutta koskapa tuo Jymy tulee niin ihanalta paikkakunnalta kuin pikkuinen Sotkamon kunta Kainuussa, on mun sydämeni sen puolella. Sotkamosta tulee nimittäin puolet mun verestäni.

Äitini koti oli Sotkamossa, torin laidalla, jossa hän sisaruksineen vietti koko lapsuutensa. Isovanhempani myivät vanhemmiten heille kahdelle isoksi jääneen talon pois ja rakensivat Sapso-järven rannalle mökin kesäpaikakseen. Ja tuolla mökillä, minäkin olen viettänyt osan jokaista kesääni, jossa minä ja siskoni olemme oppineet uimaan ja missä me sisarukset olemme nyt aikuisenakin kokoontuneet usein kesäisin pitkäksi aikaa, paikassa josta on tullut toinen kotipaikkakuntani. On kummallista, kuinka sitä voikaan tuntea jonkin paikan niin kodikseen vaikkei siellä koskaan varsinaisesti ole asunutkaan. Ehkä juuret tuntuvat. Isänikään ei koskaan asunut siellä mutta nyt hänkin on haudattu sinne, Sotkamon kauniille hautausmaalle.

Sotkamo on virkeä pieni kunta, jonka pitää elävänä Vuokatti ja urheiluelämänsä. Meidänkin mökkirantamme vastapuolella kohoavat Vuokatin vaarat ja laskettelurinteet mutta Kainuu on myös täynnä kulttuuria, varsinkin kesäisin. Kajaanin runoviikot ja Kuhmon Kamarimusiikki naapurikunnissa, mutta onpa Sotkamolla omat kesänäyttelynsä ja virkeä kesäteatterinsa - tänä kesänä nauroin siellä erittäin elävästi näytellylle Oprille vedet silmissä! Mutta kaikkein eniten Sotkamo vetää kauneudellaan ja luonnollaan, monien järvien kainalossa, pitkine hiekkarantoinen ja tuoksuvien mäntykankaineen.

Silloin kun on oikein ikävä, ajattelen olevani mökkimme rannassa, kun aallot tulevat kotiinsa. Siinä rantahiekan liikkuessa varpaiden väleissä, tuntuu, että minuun ei pysty mikään. Vasta tuolla tulee loma todeksi ja kaikki kiire unohtuu. Sotkamo hidastaa meidät, niin kuin hyvällä mökkipaikalla on tapana.
            Tänä kuluneena kesänä, osuimme mökille juuri sen hellekauden aikana, ihanan mutta hektisen Tanskan matkan jälkeen. Saimme viettää pitkiä kuumia päiviä Sapson rannalla ja lapset uida kyllästymiseen asti. Kävivätpä Hermanni ja Kanelia O:n kanssa pesispeleissäkin. Kuulutukset kuuluvat järveä pitkin silti niin, että pelin tunnelmaan voi melkein päästä mökiltäkin käsin.
             Ja joka vuosi, jompi kumpi meistä sanoo sen ääneen, "minkähänlaista se olis asua täällä...". Ja sitten me mietimme sitä hiukan. Sitä olisiko elämä hyvällä tavalla pienempää ja hitaampaa, jaksaisimmeko sitä ja mitä se lapsille tarkoittaisi. Joka kesä katsomme Osuuspankin seinältä asuntokaupan ilmoitukset. Ehkä joskus.
             Joka kesä ensimmäiset yöt istumme terassilla, viinilasit kädessä ja tuijotamme järvenselkää, puimme asioita, kulunutta vuotta, töitä ja lapsia, jaamme ajatuksia, jotka arjessa jäävät sanomatta. Kolme yötä siihen yleensä menee, sitten alamme lukemaan kirjoja, koska niitäkään emme jaksa tarpeeksi avata kotona.

Sotkamossa me olemme enemmän tässä, ei ole kiire muualle. Rakastamme suuren veden läheisyyttä, päivin öin. Enkä voi myöskään olla kuvaamatta sitä, jokaisena vuorokauden aikana. Niinpä seuraavat kuvat tältä kesältä, ovat näköjään kaikki rannasta, rantasaunalta ja -aitaltakin, lukuunottamatta vasta muutamaa viimeistä mökistä :)

Tuohon veteen, ensimmäisessä kuvassa näkyvän kaukaisen niemen taakse, ihanalle Hiukan hiekkarannalle eli Kainuun Rivieralle, juoksevat jymyläiset pystiänsä uittamaan stadionilta aina (!) Suomen mestaruutensa jälkeen :).  

Että Onnea Jymy

ja

terveisiä Sotkamoon sukulaiset!

Onnea myös ihana uusi sukulaisemme,
pieni serkkutyttö, seuraava Sotkamon kävijä,
joka tänään sai nimen
Mariel Maija Illusia!

JATKO-OSA JUUTINMAALTA

Billundista ja Legolandista lähdimme ensin bussilla ja sitten junalla kohti Kööpenhaminaa. Matkalla odottelimme junan lähtöä pienessä ja kauniissa Vejlen kaupungissa sen verran, että ehdimme pitää pienen piknikin, pyörähtää paikallisessa kirkossa, pelata aukion suihkulähteen reunalla killiä ja paikata yhden mukulakiviportailta hypänneen lapsemme polvet.

Kööpenhaminassa nautimme hotelli Avenuesta ja tietenkin Tivolista. Yhden päivän saivat äidit kierrellä kirpputoreilla (joita Köpiksessä on varsinkin Norrebrossa joka korttelissa), kun isät chillasivat kuuden lapsen kanssa puistoissa ;). Olivatpa käyneet myös jokiajelulla katsomassa pienen Merenneidon patsasta.

Tivolissa käytin aikani enimmäkseen kuten edellisessäkin huvipuistossa: kärrytellen pienimpien kanssa, kahvilla ja jätskillä, nauttien mahtavista istutuksista, vanhoista hienoista rakennelmista (Köpiksen tivoli on maailman toiseksi vanhin huvipuisto, perustettu jo vuonna 1843!), väreistä ja iloisen meluisasta tunnelmasta. Tosin täällä huvipuistossa jo kaksivuotiaatkin pääsevät melkein kaikkiin laitteisiin vanhempiensa seurassa.

Helteisen tivolipäivän iltana lensimme vielä kotiin. Oli ihana huomata kuinka tulomatkan eli ensimmäisen lentomatkan jännitys oli muuttunut lapsissa rennoksi innostukseksi taivaallenousua kohtaan. Auringonlasku Itämeren ja pilvien päällä kruunasi rankan mutta ihanan ensimmäisen isomman koko perheen ulkomaanmatkan!