TAPETTITEHDAS JA TAPETTI-DIY

Sisko perheineen on asustanut nyt pari vuotta vanhassa pappilassa etelä-Pirkanmaalla Akaassa. Talo oli perusremontoitu heidän muuttaessaan siihen eli akuutteja remonttitarpeita ei ollut. Nyt kun perhe on kasvanut ja huoneiden käyttötarpeet muuttuvat, on ilmennyt pientä muutostarvetta (lue: uuden tapetin tarvetta) parissa huoneessa. Ja koskapa heidän naapurikunnassaan sattuu olemaan maamme perinteikkäin tapettitehdas, lähdimme ajelulle Toijalaan.

Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola sijaitsee kunnoltaan jo melko vaatimattoman näköisissä rakennuksissa mutta samojen työmenetelmien käyttäminen ja tapettimallien valmistaminen läpi viime vuosikymmenien, on hatunnoston arvoinen asia. Onneksi maastamme on löytynyt koko ajan sen verran kotimaisuutta arvostavia tapetoijia, että tämä tehdas on pysynyt hengissä. Jotkin telat kuulemma ovat jo niin huonossa kunnossa, että malleja jää jo sen takia pikku hiljaa tuotannosta mutta suosituimmista malleista telat pyritään rakentamaan uudestaan.

Ja pienessä tehtaanmyymälässä oli kyllä mitä parhain palvelu. Tarvitsin itsekin pari rullaa vielä Kukkaruutu-tapettia, joka portaikosta oli jäänyt uupumaan mutta kauhukseni huomasin etukäteen tehtaan sivuilta, että sitä ei sieltä enää löytynyt! Olin siis soittanut sinne etukäteen ja hirveällä tuurilla, sitä löytyi jostain juuri tuo pari rullaa, joiden laadusta ei tosin ollut tietoa. Olivat kuitenkin ystävällisesti toimittaneet nuo rullat etukäteen myymälään ja aukaistuamme hieman ritisevät rullat, sain huokaista helpostuksesta ja ostaa nuo viimeiset rullat ale-hintaan. Vanhaa painosta siis taisivat olla mutta priiman näköistä silti. Siskolle jaksoi myyjä etsiä ja esitellä kertaustyylisiä ja punertavia tapetteja, joista sitten lupasi vielä toimittaa mallikappaleet perään.

Itseäkin alkoi kyllä himottaa muutama tapetti mutta olemme päättäneet ensin maalata seuraavaksi valmistuvan huoneen. Käyttötarkoitus kun tulee kai muuttumaan seuraavien vuosien aikana kun uusia  huoneita saadaan remontoitua ja käyttöön, lapset alkavat tarvita pikkuhiljaa omia huoneita ja niiden tieltä me taidamme makuuhuonettamme aina johonkin suuntaan siirtää. Eli tapetointia kannattaa ajatella vasta kun huoneen lopullinen funktio selviää...

Tosin, nolottaa myöntää mutta haluaisin hirveästi kyllä vaihtaa tämän meidän keskihuoneen tapetin! Jopa niin, että olen jo meinannut pariin otteeseen repiä taiteilijamallin pois niiltä sijoiltaan. Birger Kaipiaisen Kiurujen yö on hirveän kaunis tapetti mutta sittenkin jotenkin liian leimallinen makuuni.

Olen myös yksityiskohtien ihminen ja kaipaan koko ajan lisää seinäpinta-alaa tauluille, koti-artistien ja muidenkin. Näin vahva tapetti syö taiteen ilmatilaa ja haluaisinkin seinät tyhjiksi, että voisin täyttää ne uudelleen. Siis eritavalla.
          Eikä tämä tapetti edes lopulta olekaan se sopivan sävyinen siirtymä keittiöstä olohuoneeseen. Välttelen kuvaamasta tuota mainittua näkymää, koska olohuone on vielä remontoimatta. Kuvittelin kolme vuotta sitten olohuoneestakin tulevan joskus viileiden värien sävyttämä -  tämä lähtökohta on aiemmin esittelemistäni suvussa kulkeneista öljyväritöistä peräisin, ne kun ovat kaikki siniharmaan sävyisiä. No, tämä tapetti on kuitenkin liian vaaleansininen eikä harmaa, sopiakseen olohuoneen murrettuihin väreihin. Oliko jo perusteluja sikseen? On niin ärsyttävää myöntää erehtyneensä mutta kauniisiin seinäpapereihin on niin helppo retkahtaa, eikö?  ...Eli ihana olisi myös vetäistä tähän jokin vahva William Morris tai Lim & Handtryckin kokoelmista olen myös kertaalleen löytänyt täydellisen tapetin tähän! Mutta O on jo kieltäytynyt tämän huoneen uudelleentapetoinnista, joten en tiedä milloin sellaista oikeasti on luvassa. Ja siksipä pidinkin siis järjen kädessä tapettitehtaalla, enkä ottanut tähän uutta tapettia vaikka mieli teki. Seuraavalla kierroksellä nimittäin täytyy jo osua oikeaan ja harkita seinäkauneutta vielä pidempään...

Mutta tapetinrakastajille diy-vinkiksi: tehtaanmyymälässä myytiin myös pieniä eriä askarteluun ja mikäpä sen sopivampi kohde kauniille tapeteille kuin pimeää aikaa valaisevat valot! Ihanat eikö? Olisivat aika hauska pikkujoululahjakin!

VIIMEINEN PARI UUNISTA ULOS

Nimittäin synttäripari. Meidän synttäriputkemme keskittyy syksyyn ja Inkerin juhlimisen jälkeen on pidetty myös hra Hermannin 8v-synttärit, ensin kummeille ja mummeille ja sitten erikseen kavereille. Nyt oli vuorossa  keskimmäinen nuppulainen nappulainen, joka täytti kuusi vuotta. Meidän tirpakka Alli Halla Kaneliamme, voimistelija, tanssija, kiipeilijä, laulaja, piirtäjä, mahtavan mielikuvituksen ja temperamentin omistava ihana isosisko. Ja loppuviikosta juhlitaan näiden synttäreiden se toinen pari eli Kanelia pitää kavereilleen sirkus-synttärit läheisessä lastenkulttuurikeskus Pii Poossa.

Alla oleva maitolasinen tarjoiluastia piti meidän taloudessamme ensi-esiintymisensä synttäreillä. Asia on mielestäni mainitsemisen arvoinen, koska saadessani sen viime viikolla O:n äidiltä, kertoi hän sen olevan oman isoäitinsä peruja. Siis Kanelian iso-äidin iso-äidin astia, voitteko kuvitella? Minkähänlaisissa kekkereissä siitä on herkkuja tarjoiltu...?

Mutta mikäs pimeässä syksyssä on juhliessa, kuten sanottua, piristäähän se arkea. Tosin pientä juhlaväsymystäkin saattaa kekkereitä järjestäessä näin syksyisin pukata eli huokaisen kyllä kun nuo kaverisynttäritkin on juhlittu. Ehtii olla juhlimatta sitten jouluun saakka ;D. Tosin kyllähän nyt pikkujouluja täytyy juhlia ja aiommepa pyörähtää O:n kanssa kahdestaan Lontoossakin loppukuusta, ihanaa. Sitä odotellessa, Lontoo-vinkkejä vastaanotetaan!

OLI SYNKKÄ JA MYRSKYISÄ YÖ...

...jolloin wanna-be huvilamme seinät natisivat tuulessa ja oksat piiskasivat ikkunoita. Not. Mutta kulunut perjantai oli siis hyvä syy vähän juhlia ja herkutella. 

Halloween on pysynyt minulle melko tuntemattomana juhlana. Viime vuonna pidimme pienet pihasyömingit kurpitsalyhtyjen valossa naapureiden kanssa mutta tuolloinkaan en vielä perehtynyt juhlan juuriin. Selvästikin sen suosio kasvaa vuosi vuodelta ja koskapa lapsetkaan eivät voi välttyä sitä huomaamasta, päätimme juhlia sitä pienesti. Löysin kirpparilta sopivasti muutamalla eurolla kauhuasut lapsille, pyysimme serkut yökylään ja kaiversimme lyhdyn. Mukaan saapui naapurinkin lapsia ja niinpä jono kauheaan kasvomaalaukseen oli jo kiemurteleva. Joku oli nähnyt pieniä kauhukakaroita kiertelemässä kylänraitilla koreineen ja tietysti meidänkin laumamme olisi halunnut lähteä karkkia ja kepposta kyselemään. Jouduin lupaamaan, että ensi vuonna saavat mennä. Juhlat ovat aina hyvä idea, piristystä arkeen ja lapsille syy pukeutua mutta koskapa homma on lähtenyt kasvamaan oli pakko alkaa tutkimaan, onko halloween vain amerikkalaista hapatusta vai mitä tässä oikeasti juhlitaan...

Yllätyksekseni löysin, että jutun juuret ovat kuitenkin Euroopassa. Juhla perustuu kelttiläisten kansojen maanviljelyskauden päättäjäisiin mutta samankaltaista juhlaa eri nimellä, on vietetty Suomessakin, kekrinä. Tällöin syötiin, juotiin ja sen jälkeen vietettiin ansaittu viikon-parin loma, kun sato oli kasvatettu ja korjattu. Kekriin, kuten kelttienkin juhlaan liittyivät myös vainajat ja henget, sillä syksyllä, luonnon kuollessa, uskottiin tuonpuoleisen väen pääsevän tähän maailmaan hetkeksi. Vainajia muisteltiin, pahoja henkiä karkotettiin ja sadonkorjuun jumalia palvottiin. Tähän liittyi jo niin paljon pakanallisia elementtejä, että kirkko ei pitänyt moisesta ja all-hallows-eve´lle eli pyhien henkien aatolle kävi kuten monille muillekin maallisille juhlille -  se sulautettiin läheisiin kristillisiin kirkkopyhiin. Niinpä täällä on jo pitkään juhlittukin entistä kekriä pyhäinmiesten- ja sitten pyhäinpäivänä, vain vainajia muistellen. Irlantilaiset olivat kuitenkin vieneet henkien juhlan halloweenin mukanaan jo Amerikkaan ja sieltä se nyt uudessa muodossaan kurpitsalyhtyineen on rantautumassa vuosi vuodelta voimakkaammin ja kaupallisemmin takaisin tänne. Mutta satoa ja kuolleita näissä parissa toisiinsa sulautuneessa juhlassa noin suunnilleen on juhlittu.

Me otimme juhlan kuitenkin melko nimellisesti. Puvut lapsille, kynttilöitä ja lyhtyjä, sauna ja lopuksi patjapeti serkuille lastenhuoneen lattialle...

Tämä pieni serkku-neito oli Hyvä haltijatar muiden kauhuhahmojen joukossa

 ...jossa yhteiseksi iltasaduksi oli jännityslukemista eli pelkäämiskirjallisuuden klassikkoa
Herra Huuta! ;D