maanantai 15. syyskuuta 2014

JYMYJUTTU!



Voihan Jymy minkä teit, ja taas! Siis Sotkamon Jymy, eli Suomen paras pesisjoukkue, taas! Voittivat Suomen mestaruuden neljännen kerran peräkkäin! Ja ovat voittaneet sen mukanaolo aikanaan eli 24 vuoden aikana 15 kertaa, jos nyt laskuissa mukana olen.

Mä en ole mikään penkkiurheilija eikä mua kiinnosta seurata urheilua enempää kuin meidän Hermannin jalkkispelejä, jotka tänä kesänä nyt on alkaneet. Mutta koskapa tuo Jymy tulee niin ihanalta paikkakunnalta kuin pikkuinen Sotkamon kunta Kainuussa, on mun sydämeni sen puolella. Sotkamosta tulee nimittäin puolet mun verestäni.

Äitini koti oli Sotkamossa, torin laidalla, jossa hän sisaruksineen vietti koko lapsuutensa. Isovanhempani myivät vanhemmiten heille kahdelle isoksi jääneen talon pois ja rakensivat Sapso-järven rannalle mökin kesäpaikakseen. Ja tuolla mökillä, minäkin olen viettänyt osan jokaista kesääni, jossa minä ja siskoni olemme oppineet uimaan ja missä me sisarukset olemme nyt aikuisenakin kokoontuneet usein kesäisin pitkäksi aikaa, paikassa josta on tullut toinen kotipaikkakuntani. On kummallista, kuinka sitä voikaan tuntea jonkin paikan niin kodikseen vaikkei siellä koskaan varsinaisesti ole asunutkaan. Ehkä juuret tuntuvat. Isänikään ei koskaan asunut siellä mutta nyt hänkin on haudattu sinne, Sotkamon kauniille hautausmaalle.

Sotkamo on virkeä pieni kunta, jonka pitää elävänä Vuokatti ja urheiluelämänsä. Meidänkin mökkirantamme vastapuolella kohoavat Vuokatin vaarat ja laskettelurinteet mutta Kainuu on myös täynnä kulttuuria, varsinkin kesäisin. Kajaanin runoviikot ja Kuhmon Kamarimusiikki naapurikunnissa, mutta onpa Sotkamolla omat kesänäyttelynsä ja virkeä kesäteatterinsa - tänä kesänä nauroin siellä erittäin elävästi näytellylle Oprille vedet silmissä! Mutta kaikkein eniten Sotkamo vetää kauneudellaan ja luonnollaan, monien järvien kainalossa, pitkine hiekkarantoinen ja tuoksuvien mäntykankaineen.

Silloin kun on oikein ikävä, ajattelen olevani mökkimme rannassa, kun aallot tulevat kotiinsa. Siinä rantahiekan liikkuessa varpaiden väleissä, tuntuu, että minuun ei pysty mikään. Vasta tuolla tulee loma todeksi ja kaikki kiire unohtuu. Sotkamo hidastaa meidät, niin kuin hyvällä mökkipaikalla on tapana.
            Tänä kuluneena kesänä, osuimme mökille juuri sen hellekauden aikana, ihanan mutta hektisen Tanskan matkan jälkeen. Saimme viettää pitkiä kuumia päiviä Sapson rannalla ja lapset uida kyllästymiseen asti. Kävivätpä Hermanni ja Kanelia O:n kanssa pesispeleissäkin. Kuulutukset kuuluvat järveä pitkin silti niin, että pelin tunnelmaan voi melkein päästä mökiltäkin käsin.
             Ja joka vuosi, jompi kumpi meistä sanoo sen ääneen, "minkähänlaista se olis asua täällä...". Ja sitten me mietimme sitä hiukan. Sitä olisiko elämä hyvällä tavalla pienempää ja hitaampaa, jaksaisimmeko sitä ja mitä se lapsille tarkoittaisi. Joka kesä katsomme Osuuspankin seinältä asuntokaupan ilmoitukset. Ehkä joskus.
             Joka kesä ensimmäiset yöt istumme terassilla, viinilasit kädessä ja tuijotamme järvenselkää, puimme asioita, kulunutta vuotta, töitä ja lapsia, jaamme ajatuksia, jotka arjessa jäävät sanomatta. Kolme yötä siihen yleensä menee, sitten alamme lukemaan kirjoja, koska niitäkään emme jaksa tarpeeksi avata kotona.

Sotkamossa me olemme enemmän tässä, ei ole kiire muualle. Rakastamme suuren veden läheisyyttä, päivin öin. Enkä voi myöskään olla kuvaamatta sitä, jokaisena vuorokauden aikana. Niinpä seuraavat kuvat tältä kesältä, ovat näköjään kaikki rannasta, rantasaunalta ja -aitaltakin, lukuunottamatta vasta muutamaa viimeistä mökistä :)

Tuohon veteen, ensimmäisessä kuvassa näkyvän kaukaisen niemen taakse, ihanalle Hiukan hiekkarannalle eli Kainuun Rivieralle, juoksevat jymyläiset pystiänsä uittamaan stadionilta aina (!) Suomen mestaruutensa jälkeen :).  




































Että Onnea Jymy
ja
terveisiä Sotkamoon sukulaiset!

Onnea myös ihana uusi sukulaisemme,
pieni serkkutyttö, seuraava Sotkamon kävijä,
joka tänään sai nimen
Mariel Maija Illusia!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...