PASTELLI-POSTAUS

Tässä tällainen kevyt postaus kun oma juttu ei kulje. En näköjään jaksa miettiä aiheiden ympärille tekstiä, kun oma fokus on niin vahvasti nyt kuvan maailmassa. Tutkin illat värejä, muotoja, tutoriaaleja kuvan tekemisestä ja muokkaamisesta. Netti on kyllä uskomaton aarreaitta opiskelijallekin, ei ole aihetta, jota ei jossain opetettaisi, videolla tai tekstinä. 

Tässä kuitenkin muutama kuva suoraan Selina Laken tuoreehkosta kirjasta, joka mulla oli lainassa taannoin. Lainasin kirjan ihan silmäkarkiksi mutta itse asiassa se muutti ajattelutapaani pastelliväreistä. Omista väriopin opinnoista on jo vuosia eikä elokuvan kuvaukseen liittyvään värioppiin muistaakseni sisältynyt näin tarkasti sävyihin sukeltavaa osiota. Niinpä yllätin itsenikin ajattelutavasta, että pastellivärit olisivat vain hempeitä jäätelövärejä. Itse asiassa pastellisävyt ovat jokaisen värin ilmavampi vaaleampi versio, joita on joka puolella ympärillämme. Olen itse jo jonkin aikaa karsastanut vahvoja perusvärejä ja siksipä tämä värin "hengittävämpi muoto" tuntuu vetoavammalta. Tässä kirjassa tätä värikomboa nyt sisustamisen muodossa ja sopiihan se kun sopivasti käyttää, ettei liian ällöittäväksi mene.

Yllätyin kun huomasin meidän sohvan kuosin tuossa nojatuolissa. Sohva on nyt telakalla, käytettynä ostettu kaunotar ei sitten kestänytkään alle kouluikäisten villi-ihmisten pomppimista. Tilalle tuli kymmenen vuoden takuulla Ikean perussohva mutta nyt tuli omaa ihanaa sohvaa ikävä. Sen  runkoremontti ei vaan tule olemaan halpa...

Meillä on edelleen kulahtanut tassuammeemme odottamassa suihkun lattiaremonttia ja sen jälkeistä ammeen asentamista. Jotenkin kaikki muut remontit tuntuvat menemään sen edelle kun suihku käyttökelpoinen kuitenkin on. Mutta amme olis kyllä ihana...Ja tuollainen lamppu olisi enemmän kuin ihana!

Kunpa meidänkin työhuoneessa olis tilaa näin! Jaamme sen nyt O:n kanssa (sekä Hermanninkin kanssa vielä hetken, ennen kuin huoneensa valmistuu!) ja kyllä jokainen sentti on käytössä...

Persikanvärinen seinä ei näytä ollenkaan kummalliselta tässä. Tuo vaaleansininen
 vieressä pöydänjaloissa raikastaa sitä kovin.

Tässä vielä vinkiksi jollekulle, jos pastellisisustusta esitteleviä blogeja joku kaipaa. Selina on ystävällisesti näköjään koonnut tällaisen kirjansa loppuu, olkaapa hyvä jos kiinnostaa.

Apropoo, tuli mieleen, että kuopuksen eli Inkerin syntyessä, kysyin isommilta sisaruksilta ehdotuksia vauvan nimeksi ja Hermanni laukaisi Selina/Seliina, paljon miettimättä ja varmasti niin ettei ollut nimeä missään tuolloin kuullut, en tiedä olisko minun nimen lopusta jotenkin assosioinut. Inkeriä sanottiinkin ennen ristiäisiä Seliinaksi mutta eipä nimi sitten viralliseksi tullut. Mutta tässä oli siis Selina Laken tuotosta tarjolla tällä kertaa...

    

Voikaa hyvin,

tee aikuisopiskelija Koo

RAAKAA MUTTA HYVÄÄ!

Alli-mummini piti kuulemma nimipäiviään syntymäpäiviään suurempana juhlimisen aiheena  ja oli muinoin aina juhlinut Allin päivää kahvikutsuilla. On lienee käynyt selväksi, että pidän pienistä juhlista arjen keskellä ja vaikken kummoinen leipuri olekaan, on minusta hauska leipoa silloin kun joku on tulossa jakamaan maistelun aistinautinnon kanssani. Kutsuin siis viime viikonloppuna siskot perheineen ja äidin juhlistamaan Allin ja Riitan päiviä meille, noita molempia kun meissä Allin jälkeläisissä muutamia on. 

  En ollut aimmin tehnyt raakaleivonnaisia mutta kevennetyn alkuvuoden inspiroimana ajattelin kokeilla. Niinpä tartuimme Iikin pipanan kanssa Kinuskikissan toffee-puolukka raakakakun ohjeisiin. 

Puin päälleni yhden Alli-mummin vanhoista essuista:

asetin assistentille työpisteen valmiiksi ja heitin hyvästit vielä melko siistille keittiölle:

sitten saapui tämä veijari...

ja alkoi säätää.

Hänestä oli toki apuakin.

Hän sotki, aineksiakin yhteen kyllä,

taivutti siskonsa hopealusikan,

maistoi kaivelemaansa kookosöljyä...

ja lähti leikkimään.

Sitten äiti teki kakun. Ensin pohja, pääasiassa viikunoista ja mantelijauhosta.

Sitten "toffee"-täyte, lähinnä cashew pähkinöistä. Ja pinnalle puolukka-kookosöljysosetta.

Sitten kakku jähmettymään jääkaappiin. Illalla nautimme sitten terveelliset nimipäiväkahvit. Ja kakku oli paljon parempaa kuin olin uskaltanut toivoakaan! Näihin täytyy ehdottomasti tutustua lisää.

Leipominen on kaikesta huolimatta lempipuuhiani lasten kanssa. He pitävät siitä aina, se on konkreettista käsillätekemistä, jonka tuloksista pääsee nauttimaan pian. Leipominen on myös useiden aistinautintojen yhdistelmä, lapset rakastavat taikinan mylläämisen tunnetta, tuoksut on ihania, makuelämys aina jännittävä, jopa hyvä ja leipomukset ovat usein vielä kauniitakin. Lasten kanssa leipoessa täytyy myös olla täysin läsnä. Ja valitettavasti mieluummin tämä tyttö leikkii nykyään jo mieluummin keittiössä kuin nukeilla. Niinpä ollessani varsinkin yhden tytön kanssa joskus kotona, saatan kehittää meille yhteiseksi tekemiseksi leipomista (ennen kuin tulen vedetyksi mukaan kotileikkiin lastenhuoneeseen). Se on iloista yhteistä aikaa, jonka tuloksista saavat myöhemminkin kotiin tulevat aina nauttia. 

t: kotileipuri vm 76

TO BLOG OR NOT TO BLOG?

Päivät vaihtuvat olkiaan kohauttaen, ei tässä mitään kummallista. Opiskelut ja työt työllistävät niin, ettei oikein iltaöiseen blogihuvitteluun ole ollut aikaa. Senkin ajan olen käyttänyt tutustumalla opiskelemiini graafisiin asioihin. Ja välillä on muutenkin hyvä miettiä tekemistensä mielekkyyttä.  

Blogi täyttää viikon päästä kaksi vuotta. Keinun kahden vaiheilla. Aloitin tämän blogin pitämisen pysähtymisharjoituksina asioihin. Että jos pysähdyn, mietin tarkempaan, kirjoittamista varten, jopa kuvaankin, saan päivistäni tarttumapinnan ja teen tänne blogiin muistijäljen, elämästä. 

Myös osin tämän tekstin ja kuvantuottamisharjoituksin, kiinnostuin mokomasta niin paljon, että halusin oppia lisää. Kirjoittamista olen opiskellut, nyt oli kuvan vuoro. Tieto lisää tunnetusti tuskaa ja oppi nostaa rimaa. Tämä tuottaa dilemman, mitä pistää blogiin, kenelle teen tätä ja miksi. 

                Alun perin aloin tekemään tätä itselle ja läheisille, jotta saisivat seurata kuulumisiamme, kun läheisiäkin ihmisiä niin kovin harvoin ehtii nykyään näkemään. Ystävistä ja tuttavista en niin tiedä, eivät ole isommin ilmoittautuneet lukijoiksi, enkä tiedä onko se syy vai seuraus, että huomaankin bloggaamisen fokuksen välillä olevan toisissa bloggareissa. Tämä on hyvin sosiaalista touhua toisten samanmielisten kanssa mutta en silti ole vielä varma, haluanko tuottaa tänne asioita vain homman itsensä takia. 

              Myös lapsista bloggaamisesta minua on varoiteltu, joten kun en heistä enää tänne yhtä paljon uskalla kertoa, jää yksi iso osa blogini sisältöä pois, poikaset. He olivat myös asia, jonka ajattelin niitä meidät oikeasti tuntevia kiinnostavan. Jäljelle jää siis pesä...Mutta jotenkin tuntuu, että kun suurin osa asuintiloista on nyt ihan ok kunnossa, on suurin kiinnostus tähän pesälaittoonkin ohi. Kyllä noista tulevistakin tiloista toki riittää juttua mutta en ole niin remonttirealismin perään, että moisia rumuuksia haluaisin tänne kovin kuvata. Tai ehkä se vain on tämä talvi kun hommat seisovat...Tosin O on juuri nyt aloittanut työssään suunnitteluvaiheen eli tekee pienosmalleja kotona seuraavan kuukauden pari ja aikoo välillä jäseniään verrytelläkseen alkaa remontoida yläkertaan Hermannille huonetta. Että ehkäpä siitä jutun juurta.

Blogin pitäminen on käynyt myös työläämmäksi, sillä oppiessani valokuvausta ja kuvankäsittelyä yhä paremmin, haluan tietysti työni jäljen olevan parempaa. Niinpä käsittelemättömien räpsyjen tänne laittaminen tuntuu hölmöltä mutta kuvan käsittely iltayöstä vie sen verran enmmän aikaa, etten yhtä usein sitä jaksa tai ehdi. Toisaalta, blogin pitäminen on foorumi, joka pistää harjoittelemaan eli ottamaan kameran käteen ja tekemään kuvista parempia, kun tietää, että joku niitä katsookin. Mutta en ole oikein vielä päättänyt, laskenko rimaa takaisin ja kerron pieniä ajatuksiani hieman, hm..impressionistisemmin kuvin vai aloitanko jopa professionaalimman blogin kuviin keskittyen ja teen sen taiten. 

Itse nautin kaikista eniten blogeista, joissa sekä kuvallinen, että sanallinen puoli on nautittavaa,  esimerkkeinä mm. Tuulen naapurina ja Kirjatoukka ja Herra Kamera. Mutta luen myös blogeja, joissa toteutuu hyvin toinen noista, esim. mahtavan sarkastisen kirjallisen tyylin hallitseva Project Mama tai oman yhtenäisen kuvallisen ilmeen Souvenirs ja hurjan kauniin tyylittelyn omaava Sanctuary. Mutta kiinnostaa minua myös vanhojen talojen asukkaat ja eläinten omistajat, lapsiperheiden elämä, erilaiset käsityöläiset, oman juttunsa löytäneet ihmiset. Ihmiset, joilla elämässään tai blogissaan on oma tyylinsä, ilmeensä tai näkökulmansa. Ehkä tämä on sellaisen hakemista.

Saattaa olla, että jatkan niin kuin ennenkin, luultavasti kuitenkin hieman harvemmassa tahdissa. Saattaa myös olla, että joskus jokin muuttuu. Kerron sellaisestakin sitten kyllä. Nyt saa esittää eriävän tai komppaavan kommenttinsa edellisiin ajatuksiin. Kaikki ehdotukset ja mielipiteet blogin määrästä ja laadusta otetaan harkittavaksi. Kaipa kuitenkin tarvitsen teitäkin, lukijoita, oppimaani tai ajatuksiani peilaamaan vaikka tätä kuinka "päiväkirjana" jatkaisinkin. 

Kuvina tällä kertaa sellaisia matalan kynnyksen räpsyjä tammikuulta, omia ja lasten ottamia, puhelimella ja kameralla, mihinkään varsinaisesti liittymättömiä...