KUISTILTA VAI VERANNALTA?

Puhuin alkukesästä kuistipostauksesta. Tämä on nyt se. 

Remonteissamme eli talon "takaisinvanhennuksessa" on keskitytty tähän saakka vain sisätiloihin, enkä pääsuunnittelijana ollut antanut kuistille vielä kovinkaan paljoa sijaa ajatuksissani. Mutta keväällä alettuani perehtymään asiaan, huomasin, että se onkin talon ulkoisessa ilmeessä melko määrittävässä osassa. Oli tehtävä kauaskantoisia päätöksiä. 

Kuistin, kuten kaiken, voi tehdä hyvin tai huonosti. Jokin pieni asia, väärin valittu yksityiskohta, mittasuhde ym. voi paljastaa yllättävän paljon. Niin kuin kaikessa, yksityiskohdat tekevät kokonaisuuden. Ja silti, aina joutuu tekemään kompromissejakin. Visuaalisessa mielessä, ne ovat usein masentavia. Suurin myönnytys tässä remontissa tehtiin siinä, ettei koko rakennelmaa alettu valamaan betonista ja päälystämään liuskekivillä (kuten toisen puolen pikkuterassin portaat). Sellainen nimittäin unelmieni huvilaan sopisi. Mutta homma olisi ollut kallis ja työläs ja lopputulos ehkä kylmä? Ja koskapa talon isäntä on yhdeltä ammatiltaan kirvesmies, päädyimme tekemään verannan puusta. Sen pahempiin kompromisseihin emme ole joutuneet ja uudesta avokuistista tulee ihana! (niin sitten ensi kesänä kun valmistuu...)

Mutta rakenneratkaisujen lisäksi ulkotilojakin voi ja täytyy myös sisustaa (ulkoistaa?), eli miettiä värejä, materiaaleja, valaistusta ym.. Mm. Hans Mårtenssonin ja Teppo Korhosen "Kuistit ja verannat" on ollut mielenkiintoisena hakuteoksena. Tosin se, onko kuistilla ja verannalla mainittavampaa eroa, jäi minulle edelleen epäselväksi. Kirja luonnehtii edellisiä johdannossaan kuitenkin näin:

"Kuisti on rakennuksen ensimmäisestä kerroksesta alkava yksi- tai useampikerroksinen katettu oveneteisrakennelma. Se ulkonee varsinaisesta rakennusrungosta ja on yleensä sitä kevytrakenteisempi. Kuistin seinitys voi vaihdella umpinaisesta hirsiseinästä umpilaudoituksen kautta avokuistien erilaisiin laudoista tai rimoista laadittuihin kaiteisiin, jopa täysin kaiteettomiin malleihin, joissa kuistin "seinälinja" rajautuu perustasta nouseviin katonkannatinpilareihin. Veranta-nimitystä käytetään yleensä syvyyttään huomattavasti leveämmistä avo- tai umpikuisteista." 

Mutta havaintoni mukaan, nuo kaksi sekoittuvat ihan iloisesti jo itse kirjassa ja sen kuvateksteissä. Mietimmekin, kummaksi uutta kesäolohuonettamme kutsuisimme? Ja koskapa se on syvyyttään leveämpi ja koska talossa on ennen muinoin ollut veranta, päätimme kutsua sitä verannaksi. 

  

Verannan rakenteet valmistuivat jo siis alkukesästä ja on täten ollut käytössäkin ruokailuhuoneena koko kesän mutta töiden viedessä miestä, jäivät verannan viimeistelyt näin pitkälle. Sainpahan taas kasvatettua nälkää ja nyt, kun O on palannut vahvuuteen, koitti aika kääriä hihat. 

Verantaa siis levennettiin niin, että siihen mahtui iso ruokapöytä. Kuvia tästä olettekin jo nähneet. Mutta uusi leveämpi veranta aiheutti työtä myös pihan puolelle - käynti ulko-ovelle täytyi muuttaa uuteen paikkaan. 

Tästä portaiden alta käännyttiin ennen oikealle, kohti pikkuporttia.

Mutta nyt tuo kapeaksi jäänyt väylä kulkee vieläpä suoraan räystään alla, ja siihen tippuvat myös lumet katolta. Tämä kaventunut kohta siis laitetaan umpeen, nyt noilla kivillä mutta ensi kesänä myös ehkä jollain pensaalla...

ja kulku ohjataan siis tänne päin ja kiertämään omenapuiden välistä. Tämän kesän aikana uuden polun reittiä tehtiin tasoittamalla polkua pienillä maansiirroilla, aloittelemalla uutta kukkapenkkiä sen reunustaksi ja tuomalla uuden polun päälle soraa. Mutta polku tullaan päälystämään: liuskekivillä, oh yes! Liuskekivet ovat kauniita, ikuisia ja luonnollisia sekä sopivat vanhaan ilmeeseen. Ne ovat myös saakelin kalliita. Siksipä tuo polkusetti jää ensi kesän panostukseksi. Mutta koska pihalla on jo liuskekivipolkuja, löytyi kiviä vähän sieltä sun täältä niin, että pystyimme tekemään "verannaneduskivetyksen" niistä. Ja vaikka polku saattaakin tulla ruohosaumoilla, päättelimme, että tämä portaille johtava pohja pitää olla jotain muuta kuin maa-ainesta. Näin sisälle tuleva rapa ehkä hieman vähenee...

Tässä kuvassa näkyy, että verannasta puuttuu vielä kaiteet ja ala-osan rimoitus.

Ensin toimme siis alle paljon soraa...

Sitten aloin palapelin kasaamiseen, joka olikin yllättävän hauskaa ja helppoa. 

Noh, myönnetään, on myös tapoja laittaa kivet vielä tiiviimmin ja etsiä vielä enemmän yhteensopivat palat. Usein nämä uudet liuskekivet ovat myös hiottu tasaisemmiksi ja niitä saa ohuempinakin, jolloin kasaamisesta tulee tarkempaa.

Nämä meidän tontilta keräämämme kivet olivat kuitenkin sen verran krouvimpaa materiaalia, että niitä ei olisi kovin helposti pystynyt muovailemaan eikä vaihtoehtojakaan paljon ollut - näiden jälkeen yli jäi alle kymmenen kiveä...

tässä kuvassa näkyvät pinottuna edelliset maanpeitteet eli nuo neliönmuotoiset betonilaatat. Säästyvät ehkäpä joskus toteutettavan grillikatoksen lattiaksi...

Sitten numeroin kivet liidulla.

...jotta niiden poisnostelu jotenkin järkeviin pinoihin olisi hieman helpompaa. Ja ennen kaikkea, että löytäisimme ne uudelleen kutakuinkin samoille paikoille. Tästä järjestyksestä otin sitten kuvan. (No joo, sade ehti pestä ensimmäiset numerot heti ne kirjoitettuani, poikanen kävi piirtämässä siinä välissä omaa versiotaan numerojärjestyksestä, tytöt katkoivat suurimman osan liituja tässä välissä piirtäessään niillä muihin kiviin mutta lopulta joku roti numerologiassani oli ja piti.)

nurkalla näkyy myös jo keväällä kaivetut uudet sadevesijärjestelmät, jotka johtavat veden pois talon nurkalta. Myös tällaisia asioita veranta-remonttiin liittyy. Ja kauniit vanhemman näköiset rännit eivät myöskään ole niitä halvimpia rännejä... 

Sitten nostelin kivet pois, O rullasi paikalle "pesukoneeksi" Inkerin ristimän betonimyllyn...

Soran päälle laitettiin raudoitusverkkoa, jolle sitten kaadettiin betoni. Siihen olikin sitten kiire alkaa asettelemaan kiviä, samaan muodostelmaan... 

Jostain kumman syystä, ne eivät kuitenkaan asettuneet ihan samalla tavalla kuin kuvassa, vaan saumat alkoivat kasvaa siitä pyritystä viidestä sentistä hieman isommiksi...

Mutta ei siitä nyt ihan huono tullut. Ja ottaen huomioon, että muurasin ja saumasin mitään ensimmäistä kertaa, annan itselleni arvosanan hyvä. Itse pidän noiden kivien ilmeestä niin, että sillä rakkaudella korjataan minun silmissäni pikkuviat. Tuota laatoitusta jatketaan sitten joskus tuonne takaoikealle päin, kun olohuone ja sitä myöten pikkupatio tulevat työn alle. 

Valmiin ja kuivuneen laatoituksen näette ehkä ensi kerralla...

Ja jos jollain on selvä näkemys kuistin ja verannan erosta, jakakoon tietonsa nyt, tai vaietkoon ikuisesti...