Koskapa olen kunnostautunut (kerran) aiemminkin jakamalla teille erään yksinkertaisen reseptin, uskaltaudun tekemään sen taas. Koko ainesosaluettelo näkyy kuvassa, olkaa hyvät:
Siinäpä mainio lounas varsinkin yksinäiselle neiti-ihmiselle! No, sai se viereensä myös naapurin tohtorismiehen savustamaa lohta. Mutta mikä ilo on parsa-aika! Helppoa, nopeaa ja hyvää. Niin hyvää, että kattilaan laittamisessa täytyy olla nopea, muuten saatan narskuttaa ne menemään raakana.
Aiheen kylkeen sopii mukavasti myös alla oleva kuva viime viikonlopun Hämeenlinnan tuliaisista. Kävimme ystävän kanssa naapurikaupungissa katsomassa Viggo Wallensköldin hienon näyttelyn. Hillittyjä, sammutettuja sävyjä ja painostavan latautuneita kuvia naisista, oman elämänsä eri vaiheissa, risteyksissä, kädettöminä, vallattomina, mietiskelevinä, raskaina. Pohdintaa sukupuolirooleista ja niiden taakasta ja merkeistä, sidonnaisuuksista. (apropoo, jos kiinnostaa, täältä löytyy sivusto, jolla on linkkejä kuvataiteilijoiden ja kuvataidekriitikoiden blogeihin).
Reissun kevennyksenä kävimme Hämeenlinnan suurkirppiksellä. Löysin sieltä nämä pienet vanhat aterimet, jotka ovat juuri sopivat lasten käteen, opetteluun kahdella aterimella syömisessä. Kuvassa ei näe, että vaikka ovat luultavasti aikuisten kokoa, ovat vanhuuttaan muuttuneet ihan lasten haarukoiden ja veitsien kokoon. Nuokin mokomat ovat kasvaneet vuosien myötä, lajina, niin kuin ihmisetkin pituutta. Näyttävät vieläpä ihan luupäisiltä aterimilta vaikka ovatkin muovia. Eipähän ole ongelmaa koneella pestessä.
Kirpputori-ostoksista muodostuu aasinsilta seuraavaan: Luin hiljattain jutun muotoilijasta, joka esiteltiin seuraavasti: "antimaterialisti, joka kiintyy kauniisiin esineisiin." Tämän luonnehdinnan omin myös itselleni. Muistan myös helpottuneeni, kun kävin syksyllä luennolla kuuntelemassa kirjailija-kuvittaja Kristiina Louhea. Hän kertoi olevansa perso kauniille tavaroille, kankaille ja kirpputoreille. Kuten myös miettivänsä pitkään esim. pitäisikö keittiön kaappien väri olla kulloinkin turkoosi vai keltainen. Tai käyttävänsä aikaa miettimällä mattojen tai maljakoiden paikkoja. Eläköön!
Älykäs ja lahjakas ihminen ja käyttää aikaansa moiseen elämän triviaan!
Olen kasvanut ja elän edelleenkin asennympäristössä, jossa ostaminen ei ole hyve. Erittäin ekologinen ja ekonominen asenne, jota yritän jakaa eteenpäin. Silti: haluan kaunistaa ympäristöäni ja koristella elämääni! Rakastan pitsejä, kimalletta ja koukeroa, kukkia kaikissa muodoissaan, taidetta, värejä ja runsaita kuvioita. Visuaalisuus on arvo, estetiikka ravintoa!
Millä antimaterialisti sitten koristaa? Kirpputorien antimilla tietysti. Kierrätettyä, halpaa, jännittävää. Niinpä, ostaessani enimmäkseen käyttötavaramme kirpputoreilta, osuu siellä eteen usein jotain vähemmänkin tarpeellista mutta ihanaa ja vieläpä halvalla, jotain mitä ilman pärjäisin mutta jota on niin vaikea laskea käsistään! Kuten vanhoja silkkikukkia. Tai pitsireunaisia vanhoja lakanoita. Tai, pannumyssyjä...hyvin kauniita pannumyssyjä...onko meille olemassa AA:ta? "Hei, olen Karo-Liina. Ostan "pannumyssyjä"."
Mutta katsokaa nyt kuinka ihana se on!
Tämä oli "pakko-saada". (Ja siltikin mietin sitä pitkään!)
Aasinsilta nro 2 syntyy tuosta seuraavaan: miksi minun silmissäni kauniit esineet ovat aina vanhoja? Vintagen viehätyksessä on kyse jostain, jolle en oikein ole vielä pystynyt "sormeani laittamaan". Ovatko vanhaan rakastuneet nostalgian nälkäisiä, vanhoissa ajoissa roikkuvia ihmisiä, jotka eivät osaa päästää irti, jostain, menneessä? Tiedän ainakin, että vanhan tavaran rakastajat ovat usein myös ihmisiä, joille perinteet ovat jostain syystä tärkeitä. Ehkäpä he muutkin ovat kotipaikkauskollisia, perhekeskeisiä ja jopa hieman muutosvastarintaisia?
Itse tiedän tämän viehtymyksen vanhaan olleen minussa jo lapsena, vaikken sitä tietenkään vielä silloin tiedostanut. Muistan vain ajatelleeni jo ala-asteikäisenä, että joskus "isona" muutan tälle kotikylälle takaisin ja ostan vanhan jugend-huvilan, joka vieläkin kylän perällä, korkealla mäellä yksinään ränsistyy. Se oli unelmieni talo alitajunnassani jo kauan ennen kuin talohaaveet tulivat elämääni. Se on sitä yhä.
(O vain jostain syystä hangoittelee tuon jugend-talon "pikku remontin" edessä...)
13-vuotiaana halu vanhaan sai minut tekemään alhaisen vaihtokaupan. Vuotta aiemmin oli kotiimme rakennettu siipi, johon sain huoneen. Asutin uutta neliskanttista huonetta vajaan vuoden, jonka jälkeen tiesin haluavani uudesta "hienosta" huoneesta entiseen yläkerran kammariini takaisin! Entiseen yläkerran huoneeseeni oli muuttanut pikkusisko, joka nyt suostui vaihtokauppaan. Diili oli, että vaihtaisimme huoneita vuodeksi...mutta vaihtokauppaan alkaessani, taisin jo päättää etten tuosta huoneesta lähtisi kuin jalat edellä! (Anteeksi Kata!) Vaihdoimme siskon kanssa siis huoneita ja tuolloin "sisustin" ensimmäisen kokonaisen huoneeni. Maalasin yläkerran huoneesta peittoon Tapettitehtaan ruskeat laivatapetit (argh sanoo tämä nyt, mutta ne eivät kieltämättä olleet kovin raikkaat neidonkammarini seinillä...) lemmikinsinisiksi, ostin vaaleansinistä tilkkutäkkikangasta, josta ompelin itselleni päiväpeitteen ja päällystin vanhan nojatuolin vaaleansinikukallisella kankaalla. Taattua nostalgista romantiikkaa! Mutta mistä? En taatusti ollut lukenut yhtäkään sisustuslehteä, tiedä oliko silloin edes moisia ja vaikka olisi ollutkin, tuskin moinen vihervaaran anna -tyyli tuolloin oli edes muotia, 1990, neonvärien juhlavuonna!
Ja oi kuinka viihdyinkään tuossa taivaansinisessä huoneessani, alkovissa unelmoiden. Ja jo tuolloin rakastin siisteyttä ja kauniita asetelmia, laitoin hyllylle riviin matkamuistoja ja posliiniesineitä ja pyyhin pölyt niistä viikoittain.
Elinympäristöni yksityiskohdilla on minulle väliä. Sisustamiseksi kutsuttuna tuo piirre jotenkin latistuu. Elämän pintaan keskittyminen on pinnallista. Mutta toisille meistä, ihan älyllisistä ihmisistä, värillä ja muodoilla on väliä. Asian voi nähdä myös sitä kautta, että me kaikki käytämme aistejamme eri tavalla. Minulle näköaisti on aisteistani tärkeimpiä. Niinpä asiat mitä päivittäin katselen, tuottavat minussa tunteita. Sitä paitsi, kukaan meistä ei oikeasti ole näiden asioiden yläpuolella, jokainen joutuu tekemään kotiaan koskevia esteettisiäkin ratkaisuja ja ne on parempi tehdä tietoisesti ja miksei jopa asiasta nauttien.
Että oikeastaan, taidan todellakin päästää itseni pälkähästä oman must-have juttuni, vähälle käytölle jäävän euron pannumyssyni kanssa, koska sen näkeminen keittiössäni tuottaa minulle nautintoa!
Juu, ostin sen silmänruokaa ajatellen, ihan käyttöä miettimättä, mutta kyllä se on tuon teepannun kanssa niin hyvää kaveria heti, että täytyypä taas alkaa hauduttelemaan iltateensäkin useammin.
More slow life!
Suloinen pannumyssy, olisi lähtenyt minunkin mukaani :)
VastaaPoistaKiinnostava kirjoitus, tunnistin paljon itseänikin :)
Mielenkiintoinen kirjoitus itsellenikin tutuista teemoista. Koen samoin, että sisustaminen tai materia yleensäkään eivät ole elämäni kiintopisteitä, mutta silti oma koti ja sen estettiikka ovat minulle todella tärkeitä. En halua pitää vähempiarvoisena kiinnostusta kauneuteen, ihmisillä on vaikka minkälaisia intohimoja ja minulla ne ovat värit, vanhat esineet ja kaikenlainen elämän kauneus muutenkin.
VastaaPoistaVanhasta tykkään minäkin...jo lapsena paras leikki oli, kun pääsin mamman ja papan talon vintin sivuissa olleisiin varastoihin ja sain tutkia mitä kaikkea ihanaa ne kätkivät...vanhoja vaatteita ja tavaroita...toinen paikka oli tallin vintti....voi sitä ihanuutta...:)
VastaaPoistaPannumyssy ON kaunis!
Kiitos teille, on ihan kiva kuulla, että samasta dilemmasta kärsii joku muukin. Kauneuden etsiminen elämässä on ihan terve ilo. Kauniiden esineiden lisäksi näen kauneutta myös luonnossa ja yritän etsiä sitä enenevissä määrin myös kuvataiteista. Tampereen avoimessa yliopistossa alkaa syksyllä taidehistorian opintosarja, haluaisin ihan hirveästi mennä mukaan mutta syksyn muut opintosuunnitelmat eivät taida antaa myöten....
VastaaPoistaKiitos tästä tekstistä, pannumyssy sai ajatukset surraamaan.
VastaaPoistaAjattelen, että tämä kotiympäristö, jota rakennan ja koristelen on minulle sellainen mobile, jota katselen, joka liikkuu ja muuttuu liikkuessaan. Blogi antaa hyvän mahdollisuuden katsella millainen koti on ollut milloinkin, mikä on muuttunut ja mikä pysynyt samana. Siinä näkee myös sen, onko lähtenyt mukaan hömpötyksiin ja mikä on ensin näyttänyt hyvältä, mutta myöhemmin todettu huonoksi ratkaisuksi.
Usein törmää ajatukseen, etteivät äly ja kauneus voisi asua samassa paikassa. Tai että älykkään ihmisen tarvitsisi olla myös käytännöllinen ja kenties jotenkin minimalistinen valinnoissaan. Juuri tästä syystä taiteilijakodit ovat mielenkiintoisia, se mitä luova, luovaa työtä tekevä ihminen haluaa ympärilleen vai haluaako mitään. Kodit muutenkin kiehtovat loputtomasti, asui siellä kuka tahansa.
Voisin jatkaa tätä pohtimista pitkään, mutta se jääköön päähäni mylläämään. Vielä lopuksi huikkaan, että Saapasjalan Salongissa on sinulle haaste (ei paineita, ei pakkoa).
Tutun kuuloista :) Minäkin veivailin huoneita veljieni kanssa ja selasin tapettikirjoja jo lapsena. Asuimme vanhassa talossa, jossa oli aina remontti. Siis kirjaimellisesti, vuosikymmenten ajan. Enpä ole kovin pitkälle päässyt... Talo vain on vaihtunut.
VastaaPoistaTavaroiden/tilojen estetiikka ei ole minusta mitenkään hölmöä tai turhaa. En usko, että Afrikassa nähtäisiin vähemmän nälkää, jos valitsisin tapettini viidessä minuutissa rautakaupan perusmallistosta. Mutta tietysti se, mihin käyttää aikaansa, kertoo asioiden tärkeysjärjestyksestä. En haluaisi itse enkä soisi muidenkaan käpertyä kokonaan oman napansa/kotinsa ympärille. Itse ajattelen blogin oleva hyvä väline jakaa iloa ja ajatuksia ja tehdä tästä kotia korostavasta elämänvaiheesta hiukan vähemmän käpertyvä, mutta pyrin suuntaamaan tarmoani myös muihin tärkeisiin yhteisiin asioihin.
No tottahan toki ihminen tarvitsee kauneutta ympärilleen! Mun mielestä jokin maljakoiden asetteleminen tai hyllyn järjesteleminen on tosi meditatiivista hommaa. Tosin nykyisin olen vaipunut totaaliseen sekasortoon kodissani, koska olen jämähtänyt muihin juttuihin.
VastaaPoistaP.S. Blogissani olisi sinulle haaste, tartu jos haluat :) http://metsakukkia.blogspot.fi/2014/04/omanapaista.html