Meillä on ollut pyrkimyksenä käydä O:n kanssa ainakin kerran vuodessa pikkureissu kaksin, yleensä ja mieluiten näin keväällä, koskapa tähän ajankohtaan osuu hääpäivämmekin. Pari viimeistä vuotta meillä on ollut eräs mini-ihminen Molla Muttinen mukana, joka ei ole suostunut vieraiden kanssa jäämään ennen viime kesää (don´t ask). Mutta nyt siis, pääsimme todella pitkästä tekemään pienen irtioton ihan kaksin ja menimme lyhyelle viikonloppureissulle Helsinkiin, juhlistamaan neljättä hääpäiväämme, jolle on muuten monta nimeä: keramiikka-, kukka-, kaarna- tai hedelmähäät! ;D
Jatkona muutama puhelinräpsy pääkaupungistamme, lähinnä taas vanhan arkkitehtuurin näkökulmasta, joka on yhteinen ihailumme kohde.
Siellä O niskat kenossa...Reissu suuntautui Helsinkiin myös mm. siksi, että siellä oli ihanan ystäväni Hannele Majaniemen valokuvanäyttely Galleria Huudossa. Hanski oli kuvannut muutaman vuoden kuvia kokoelmaansa Istujat, Suomessa, Liettuassa ja Ranskassa. Ostin itselleni kolme pientä työtä, jotka pääsevät oikeuksiinsa sitten kun olohuoneemme remontoidaan.
Jos mahdollista, yritämme nauttia matkoilla ollessa arkkitehtuurista myös majapaikan muodossa - nyt vietimme yön hotelli Tornissa, jonka jugend-puolen portaikko on hulppea! Mutta niin on myös kattoterassi, jossa yöllä kävimme drinkeillä, terassikausikin on siis avattu :D
Huikaiseva lyömäsoitinkonserttikin tuli koettua. Että oikein kelpo reissu. Tuliaisena iloinen mieli ja oikealla oleva uusin jäsen kaneli-purkkien kokoelmaan Helsinki Secondhandista.
Ai että, kyllä Helsingissäkin on upeita rakennuksia. Matkakuume nostaa taas päätään... Tuo tornihotelli vaikuttaa kans tutustumisen arvoiselta. Mulla muuten samanmoinen purkki, ilman tekstiä.
VastaaPoistaJoo, onneksi Helsingin kantakaupunki on pääosin vanhaa rakennuskantaa, sekin havainto oli ilo tehdä kaupungin kattojen yltä. :)
PoistaSuloinen ja tunteikas keräilykohde nuo kanelipurkit! Mutta tuo kukallinen tarjotin, josta näkyy pieni siivu, ostitko sen Nekalan kierrätyskeskuksesta? Ihailin siellä kerran samanlaista.
VastaaPoistaTarjottimen löysin muistaakseni Lempäälästä kirppikseltä, se on kyllä aika hellunen.
VastaaPoistaOnnea hääpäivästä näin jälkikäteen♥
VastaaPoistaAivan upea tuo Tornin portaikko, eipä ole tullut koskaan käytyä....uskaltaiskohan siellä käydä vaan hengaamassa:) Kun muutin Helsinkiin opiskeluiden jälkeen kaveri vei mut Tornin kattobaariin ja sit sano että mennään vessaan mä näytän sulle jotain mahtavaa. Olin hieman hämilläni että miksi vessaan....okei mennään. No päästiin sinne vessaan ja tajusin että mikä oli se juttu, ne maisemat pytyllä istuen oli huikeat:)
VastaaPoistaJoo, mä olen kans joskus käynyt, en muista kenen suosituksesta, sillä pytyllä! Näkymät on vertaansa vailla :D
VastaaPoistaMinäkin olen heikkona vanhoihin taloihin, sekä kerros-, puu- että omakotitaloihin. Miten kaikessa vanhassa mittasuhteet tuntuvat olevan niin paljon kauniimmin kuin nykyisissä rakennuksissa. Vaikka kyllä minä voin viehättyä myös ihan modernista arkkitehtuurista. Kiva, että pääsitte kahdestaan vähän tuulettumaan.
VastaaPoista