PRIMAVERA - KEVÄT

NAISTENPÄIVÄNKIMPUN JÄMÄT

Joutsenpariskunta on palannut järvelle ja viikonlopun kestänyt kevätsiivous on nyt tehty. Vallitsevaa tunnetta kuvaamaan, käytän naisellista ilmaisua: Ihanaa! Lunta tupruttaa mutta se olet sinä, kevät silti!

Talossa on mellastanut hiiriperhe ja vesirokko. Työt ovat alkaneet mukavasti, tosin heti ensimmäisestä viikosta meni päiviä kotona kipeätä jälkikasvua hoivaamassa. Ja sama meno taitaa jatkua alkavallakin viikolla...Tänään taisi olla jonkinlainen välipäivä kun Kanelia oli jo niin pirteä, että naapurin tytöt (jo sairastaneet) saatettiin pyytää kylään. Jälleennäkemisestä sikisi melkoiset kalaasit prinsessatanssiaisineen.

Figaron häiden soidessa pinkistä mankasta, pyörähtelivät he suloisuudessaan. Enkä hennonnut kieltää näppyisiltä prinsessoilta kultalaukkuani, hopealaukunkin kävin kaivamassa (you name it, I got it). Äidin torkkupeittoon, joka saksan prinsessalla on laahuksenaan, ei kyllä kysytty edes lupaa...
           Tanssiaisten jälkeen käynnistyi läpitalon kulkeva prinsessakulkue. Nuo elämän keväässään olevat pienet kuninkaalliset kulkivat pituusjärjestyksessä lippuja liehutellen, torvien soidessa, niin ylväinä ja rooleihinsa eläytyn, että näky oli tarpeeksi vaikuttava pysäyttämään olohuoneessa taistelevat teinimutanttininjakilpikonnatkin. En tiedä tarkalleen miksi, mutta olin kovin onnellinen katsellessani tyttöjä.
              En muista oman prinsessavaiheeni olleen kovin voimakas (no nyt niitä kiiltäviä väskyjä kyllä jo löytyy...) ja olin alunperin ehkä jopa sukupuolineutraalin kasvatuksen kannalla (siis sellaisella ihan järkevällä, tasa-arvoa tukevalla tavalla). Mutta koska tuo prinsessailu alkoi ihan itsestään nostaa päätään jossain vaiheessa, annoin sen tietysti tulla. Ja vaikka olen yrittänyt karttaa vaaleanpunaista, olen myös huomannut pikkutyttöyden ajan olevan lyhyt. Pitäkööt ja nauttikoot vaaleanpunaisesta nyt kun vielä täysillä voivat! Ostin jopa pinkit pitsit mekon reunaan, jota Kanelialle ompelukurssilla ompelen. Tuskinpa esikoistyttöni niistä nauttiessaan pilaantuu.

Tämän geeni- ja mielipidevaikuttajan (nimeltään äiti) lisäksi lapseen vaikuttaa tietysti se ympäristö. Vahvimpana ehkä juuri ihan tuo lähiympäristö, joka meillä sisältää noita naapurintyttöjä. Jokaisessa perheessä on omat lempivärinsä ja -idolinsa ja nekös tarttuvat. Siinä ei paljon äidin maku enää paina. Ei ainakaan meidän tytöillä...Mutta, olen siis kallistunut prinsessuuden kannalle ja uskon harjoittaneeni tänään voimauttavaa valokuvausta kuvatessani tytöt prinsessoina! (Samaan aikaan Hermanni kavereineen teki sähkökojeita, paini ja kävi välillä kiusaamassa tyttöjä. Voiko touhu stereotyyppisemmäksi mennä?)

Illalla vesirokko vei kuitenkin taas voiton ja kellisti kuumeellä tämän pienen penterin (Inkerin suussa prinsessa on penteri). Onneksi hän sai tänään iloisen päivän isompien tyttöjen seurassa tanssiessaan. Huomenna taitaa taas kantoreppu kutsua Muttista...

              mutta vaikka kulkisit raskas reppu selässä tahi 

ikäänkuuluva prinsessavaiheesi olisi ohitettu jo 80-luvulla:

            ALWAYS REMEMBER TO WERE YOUR INVISIBLE CROWN!

(en voi olla mainitsematta, että jos koskaan menet Firenzeen, näe vaiva jonottaa Uffizin galleriaan. Siellä säilytetään Botticellin maalausta Primavera, joka kuvaa kevättä. Teos ja muutkin renesanssitaiteen maalaukset tekivät minuun suuren vaikutuksen, mm. ehkä siksi, että odotin tuolloin esikoistani ja tuon ajan kuvataiteen aiheissa näkyy vahvana äiti-lapsi teema.
 Uffizissa löytyy myös Botticellin ehkä hieman kuuluisampi, mahtava Venuksen syntymä-taulu ja lukematon määrä muita renesanssitaiteen pääteoksia.)