PIKKU PAKKO

Koulujen alku. Se kuuluu samaan sarjaan kuin suvivirsi, niin kuin myös vaalit, joulu ja olympialaiset. Sellaiseen kollektiiviseen tunteeseen vaikkeivät kyseiset tapahtumat kovin likeltä omaa elämää liippaisikaan. Suuri yhteisyys. Ehkä mun olis pitänyt asua itärajan takana, reilut parikymmentä vuotta sitten... 

Meillä tuo koulun alku liippasi erittäin läheltä. Meillä nimittäin aloitettiin koulu totisesti, ekaa kertaa. Kaikki sanoivat, että itkisin. Itse olin varma etten itkisi. Isän yhtäkkisen kuoleman järkytys jo 12 vuotta sitten, aiheutti sen, etten enää liikutu kovin helposti. Mutta kun pieni esikoiseni marssi silminnähden tähän kaikkeen valmiina, reppu selässä, koulun ovesta yksin sisään, eikä tarvinnutkaan minua enää mukaan, pääsi kuitenkin pieni itku autossa, yksin. Se on nyt sillä tiellä, jossa äidin merkitys koko ajan vähenee. 

Keskimmäinen meni yhtä reippaasti ja innoissaan tarhaan ja pienintä olen totuttanut sinne tällä viikolla. Sekin viettää kohta jo joitain päiviä ilman minua, ihmeellistä. Harrastuksiinkin olen varaillut paikkoja ja lehdet tippuvat puista. Syyssutinaa moneen suuntaan, haikeus kesän menosta sekoittuu kiireeseen. Vaikka omanlaistaan kiirettä tämä oleminen on ollut jo toukokuun puolesta välistä lähtien, kun O tälle helvetilliselle työturneelleen lähti ja lähestulkoon yksinhuoltajuus alkoi.

        Huomaan uupumiseni vähintään siitä, että en muista asioita. Olen hajamielinen ja hidas. Jo heti loppukeväästä löysin Hermannin vanhan kutsun hammashoitajalle. Soitin tälle pahoitellakseni, että olemme unohtaneet asian ja pyysin uutta aikaa. Hammashoitaja sanoi meidän käyneen siellä ihan ajallaan pari kk aiemmin... Hampaat kiristyivät uudemmankin kerran, kun ei vain kerran, vaan vielä toisenakin perättäisenä yönä, hammaskeiju unohti tulla ja tuoda euron vesilasiin irronneen maitohampaan kaveriksi. Kuinka kauhea äiti voi olla - lapsi juoksee kahtena aamuna suoraan unesta keittiöön tarkistamaan onko hammaskeiju käynyt, ja samalla sekunnilla muistat unohtaneesi! Ja sama seuraavana aamuna! Kolmantena aamuna siellä oli 2 euroa, kun oli kerran huonoon aikaan keiju kesälomalla ollut...Eräänä päivänä teimme merirosvo-smoothieta. Kaadoin mangosmoothiet lapsille mukeihin. Ja loput lavuaariin. TÄH?! Tänään lappasin itselleni pasta annosta, lasiin...

No, tänään se O:n paskakeikkakin loppui ja isi palaa remmiin. Uudenlainen kiire on kuitenkin nyt jo alkanut arjen myötä. Huoh. Mutta syksyyn sisältyy uusi alku. Ja pikku pakot tekevät ihmiselle vain hyvää. Ne auttavat saamaan aikaan, ehkä jopa jotain uuttakin...

uusia tuulia teillekin, t: koululaisen äiti K