Kun polku on tuttu, voi katseen antaa
kulkea omaa reittiään. Metsästä tekee silloin löytöjä.
Kuhmuisia puita ja takkuisia oksia. Ja
tähän aikaan myös vielä hattujensa alla nukkuvia pajunkissoja. Ja
jo miukuviakin, hain niitä lapsille jo sunnuntaita varten.
Pajunkissat ovat ihania. Niitä oli myös hääkimpussani. Kolmas hääpäivämme on ensiviikolla (yhteisiä vuosia on kyllä moninkertaisesti)! Saas nähdä muistaako ukko-kulta. Tai sanotaan jopa näin, että jos muistaa niin sitten on lukenut täältä :D! Tein hääkuville raamit vanhasta ikkunasta muinoin ja lipasto on isän lapsuudenkodista, kaunein huonekalumme.
 |
| perintökalu, joka on mestari keräämään roinaa päälleen... |
Viikon sisään tapahtunutta on myös Tiitus -serkun 3-vuotis synttärit ”pappilassa”. Sankari villiintyi serkkujensa seurasta niin, että heitti vaatteetkin pois päältä ja viuhahteli aataminasussa pitkin ex-srk -tiloja mutta pääasia, että hauskaa oli. Tällaisia sukujuhlia siis meillä :D!
 |
| myöhemmin riehaantuva sankari |
 |
| villitsevät serkut vielä rauhallisina... |
 |
| säädyttömyyden tapahtumapaikka Viialan vanha pappila |
Heippa,
VastaaPoistaSulla on kiva blogi, jään ehdottomasti lukijaksi. :)
Kuulostaapa todella ihanalta pajunkissat hääkimpussa!
VastaaPoistaJa kaunis, niin kaunis vanha lipasto! Mukavaa virpomissunnuntaita.
Kiva aika juhlia häitä ja päivää myöhemmin, vaikka omat häät onkin vietetty syksyllä ja silläkin erityinen merkitys siksi tietty. Kevät on kuvien juhlaa, kun on valoa kuvissa.
PoistaHih, hauska tuo sankari synttärijuhlissanne - tuon ikäiseltä vielä sallittakoon :D
VastaaPoistaJa hauskat nuo pajunkissat hääkimpussa. Ihanan erilaista!