VÄRISÄVYLLÄ ON VÄLIÄ.

Siitä lähtien kun muutimme tänne, pois vanhasta kodistamme Koivukummusta, olen nähnyt punaista nähdessäni punaista. Sinänsä melko loogista, mutta punainen sattui olemaan voimavärini yli kymmenen vuotta. Se väri jonka O:hon rakastuttuani omakseni otin, väri joka seurasi minua vaatteissani ja hiuksissanikin välillä ensimmäiseen yhteiseen kotiimme ja sitä väriä pitäen siirryin irti lapsuudesta ja lapsuudenkodista. Ehkä tarvitsin tuohon elämänvaiheeseen jotain räväkkää. Ja tuo punainen oli todellakin kirkkaanpunainen.

Sitä väriä oli ensimmäisen talomme Koivukummun keittiö, punavalko-raidallinen kuin marianne-karkki. Hassua, sillä sitten tänne Vuohenlinnaan muutettuamme, olen melkein inhonnut punaista. Yhden pienen punavalkoisen kannun ostin itselleni pian muuton jälkeen, kuin vanhasta tottumuksesta, rakkaudesta punaiseen. Sittemmin mietin jopa kuinka pystyn tuomaan tarpeeksi joulua kotiimme ilman punaista?! Ja helpotuin kuitenkin ajatuksesta, että ehkäpä punainen joulu näkyisi täällä vain keittiössä, (omistan tietenkin melko paljon puna-valkoisia astioita). 

purkin sisältö vaihtelee niin ettei kirjuri pysy perässä

Ja tiedän etten ole yksin näine värikausineni. Joskus vain joku väri tuntuu antavan positiivisia vaikutuksia ja jotain toista ei voisi kuvitellakaan. Olen aina rakastanut värejä ja vieläkin vaatekaappiini mahtuu niistä melkeinpä kaikkia. Mutta kirkkaimmat osuvat käteen enimmäkseen kesällä, murretut etsiytyvät päälle vain pimeään vuodenaikaan ja pastellien keveydestä nautin oikeastaan enemmän kodin yksityiskohdissa. Viininpunainen on ainoa, jota olen inhonnut muistaakseni aina. Mutta mitään väriä en ole karttanut kodissani niinkuin kirkkaanpunaista viimeiset kolme vuotta. Ainoastaan nämä kolme punaista esinettä ovat saaneet jäädä.

kirpputorilta löytynyt pieni pahvinen liitutaulu, joka sattuu myös näköjään olemaan nyt tyhjänä. 

Purkki ja liitutaulu ovat vanhahtavuudessaan jotenkin suloisia niin, että näkyvät murtautuneen vastustukseni läpi keittiöömme. Ja palli on vanhaan kotiin alkuperäisasukkaan jättämä. Ensin se asui täällä kodissa vintillä mutta viime syksynä se kulkeutui terassin kautta sisälle. Mutta siinä kaikki.

Mutta olen kuitenkin alkanut pitämään eräästä punaisesta, nimittäin oranssinpunaisesta! Hoo, siis todella lähellä sitä oikeaa punaista olevasta punaisesta! Ihan himpun vaan "oranssihtavana"! Mistäs nyt tuulee? Jotain lämmintä siinä värissä on. Ja miten sitä nyt huomaa niin monessa paikassa, oliko tuollaista väriä ennen edes olemassa? En tiedä onko tämä nyt se uusi muodissa oleva (vai jo ollut?) korallinpunainen ja jos on niin mistä hitosta muoti aina tietää mistä minä pidän?! 

reilu vuosi sitten Tallinnasta ostettu kaulahuivi. Tästä se lähti.

ja näitä todellalähelläpunaista olevien oranssinpunaisten punaisuutta hätkähdän välillä itsekin kodissani. (siis nuo ruusut tuossa pussukassa ovat kirkkaanpunaista mutta käsirasva ja takaseinä ovat juuri ja juuri oranssinpunaisia, ero on tietenkin pieni mutta huomattava, eikö, näettehän?! )

ja jos hiusvärikin lasketaan, niin meikäläinen ehkä tosiaan voidaan laskea oranssinpunaisten fanikerhoon!

Niinpä, sävyllä tässä näköjään taiteillaan. Ja otapa nyt sitten omasta mausta selvä. Vai onko se tosiaan muoti joka ottaa? Ei, sillä nyt muotiin nousseita neonvärejä en ainakaan kotiini huoli! Vaikka yhden paidan jo Hermannille ostin, jossa vasta kotona huomasin olevan neonvihreän pesukarhun! Voiko ihminen olla näkemättä neonvärejä?! Näköjään, tai sitten se on se muoti, joka on jo nyt tupannut sitä joka paikasta niin, että silmäni ovat jo tulleet immuuniksi sille.