METSÄSTÄ

Meidän lähellä asuu metsä. Se on ihana. Kolme vuotta sitten uutta kotia etsiessämme, yksi toiveeni oli, että uusi asuinpaikka olisi sellainen, jossa voisin ulkoiluttaa koiria irti. Täällähän se, sama metsä jossa leikimme lapsena päivät pitkät. Metsä tosin on muuttunut kolmessakymmenessä vuodessa paljon, se on kasvanut pitemmäksi, sitä on harvennettu, hakkuuaukea ei ole enää aukea vaan tiheikkö. Jotkin polutkin ovat siirtyneet, tallautuneet uusille urille mutta oikein kaunis ja ihana vanha metsä se on silti.

tontunpartaa, meillä uskotaan

Koirien kanssa kulkiessani ohitan usein kallionkielekkeen, jolle me silloin joskus suurella vaivalla rakensimme robinhood-majamme aukealla kaadetuista puista ja kallion päälle sidoimme köyden, jolla ainoastaan majalle alas kallionkylkeen pääsi laskeutumaan. Siellä me sitten punoimme juonia sheriffin miehiä vastaan ja söimme ketunleipäkeittoa, minä Marion ja Pekka Robin. Muut lapset eivät olleet yhtä tyytyväisiä rooleihinsa munkki Tuckkina tai Pikku-Johnina mutta jonkunhan heitäkin oli esitettävä.

Ennen metsä oli leikkipaikka, nyt se on lepopaikka. Se voimauttaa, puhdistaa, palauttaa, rauhoittaa, saa ajatukset vapaammiksi. Joka kerran kun sinne menee, palaa parempana takaisin. Minä olen aistikas ihminen, siinä merkityksessä, että aistituntemukset ovat minulle tärkeitä, voimakkaita. Virkistyn kauneudesta, saan voimaa hiljaisuudesta ja nautin tuoksuista. Metsä antaa kaikkien aistien nauttia. Metsä on aina kaunis, rumanakin. Siellä ei ole mitään turhaa eikä ylimääräistä, ei melua eikä sotkua. Ja metsässä on kaikki värit, varsinkin lempivärini vihreä, kaikissa sävyissään!

ihana harmaanvihreä

Kerran syksyllä tiheikössä kulkiessani, tunsin tuoksun joka pysäytti. En tiennyt minkä takia, mutta tunsin siinä jonkun tuttuuden ja muiston, jota en heti muistanut. Hetken odotettuani sain sen päästä kiinni, se oli maatuvien kuusenneulasten tuoksu. Sen tuoksussa vietin ekaluokkalaisena syksyiset välitunnit, kun leikimme hevostallia koulun pihalla suuren kuusen alla. Lakaisimme neulasia sen juurien välistä pois: hevosten pilttuiden puhdistaminen oli iso osa leikkiä. Muisto joka oli unohtunut.

Tytöt sairastavat. Tämä pieni tyttö tosin jaksoi olla päiväunilta herätessään näin iloinen, särkylääkkeen voimalla, mutta isosiskonsa, vaikka nykyään monta kertaa päivässä muistuttaa olevansa Peppi Pitkätossu, sanoi silmät kosteana tänään: "Äiti, mun kurkku on niin kipeä, että se ei jaksa yskiä enää..." :(