ÄITIYTTÄ

Aamu sarasti juhlavana. Olin mennyt nukkumaan tyttöjen kanssa edellisenä iltana yhdeksältä, huonovointisen päivän jälkeen, liikkeellä oli ollut vatsatautia. Yöllä olin herännyt siihen, että keskimmäinen jälkikasvusta oli tullut keskellemme ja pissannut siihen. Miehen vatsakin oli pitänyt outoa lorinaa. Aamulla hän kuitenkin viimeisillä voimillaan pinnisti tarjottimellisen leipiä, käsintehtyjä suklaita, cafe au laittia ja kukkia sekä lehden minulle sänkyyn mutta tipahti sitten. Tätä ennen ensiherääminen kuitenkin oli ollut perinteinen, toinen jälkikasvusta oli tullut seisomaan sänkymme päätyyn ja kuiskannut sänkynsä kastuneen. Tarjottimen ojentamisen jälkeen mies kertoi siivonneensa keittiöstä myös koiran jätökset (myöhemmin astuin vessan matollakin märkään läikkään). Huono olo hiipi kurkkuun mutta päätin leikkiä tervettä ja nautin aamiaisen urheasti. Kodarissa odottaisi yksi äidin pääasiallisista tehtävistä potenssiin 5, pyykkiä olisi tiedossa kolmen sängyllisen petivaatteiden kera (keskimmäinenhän pissasi keskelle minun ja O:n sänkyä eli molempien kaikki patjat kastuivat), lisättynä parilla matolla sekä matkalle lähtevän miehen tilaamat puhtaat vaatteet ja matkarattaat ja ja turvaistuin, jotka odottavat myös kodarissa myyntiinlähtevinä päällistensä pesua. Homma kilpailee jo tämän vuoden takaisen tilanteen kanssa.

Juhla on usein lapsiperheessä kuitenkin arkea. Mutta onpa myös arki joskus ipanoiden kanssa juhlaakin. Niinpä aamun kuvottavista sävyistä huolimatta, olen hirveän onnellinen herättyäni tähän päivään, jona kolme pientä ihmistä toivat minulle laulaen sänkyyn omat onnittelukorttinsa. Minulla on lapsia! Ikiomia, minun sisältäni tulleita! Se on ihmeistä ja onnista suurin, jota ajatuksen naiviudesta huolimatta en lakkaa ihmettelemästä!

Mitä onnellisinta äitienpäivää!

(post scriptum: astuin koiranpissaan vielä myöhemminkin tänään, makuuhuoneessa ja olohuoneessa. Eivät meillä joka päivä lapset ja koirat sisälle asioi! Miksi juuri tänään?...Joku pitää taas hauskaa kustannuksellani...)