Kuluneen kuukauden tunnelmat voisi tiivistää näihin kahteen kuvaan.
Melko samannäköisissä maisemissa on siis menty sekä sisällä että ulkona. Lastenhuonetta on viimeistelty (arvoituksellinen tapetinsoiro saa merkityksensä myöhemmin) mutta koska huoneella oli niin sietämätön kiire tulla käyttöön, on myös viimeistelyn loppuunsaattaminen tuolla asutussa huoneessa jotenkin sietämättömän vaikeaa...
Ja pihaa on haravoitu, useampaan otteeseen, noista ihanan keltaisista lehdistä. Punainen oli vuosia voimavärini mutta nyt lempparini jo jonkin aikaa on ollut keltainen, enkä voisi olla iloisempi siitä, että luonto on tarjoillut sitä minulle tänä syksynä erittäin ylenpalttisesti, väri tuntuu työntyvän sisään asti!
Toinen ikuisuusprojektiksi muuttunut kohde on pihalla tönöttävä leikkimökki. Syksyn tuulissa se ei näytä enää ollenkaan herttaiselta ranskanpastillilta, joksi sen loppukesästä huomasin muuttuneen. Mutta koska joku saattoi jäädä ihmettelemään lopputulosta tämän vuoksi, niin tässä tulee:
Ja tälle kävi kuten lastenhuoneellekin eli käyttö alkoi ennen kuin viimeistely loppui. Ensi keväälle jäi harmittavan vähän eli myykit, alakerran iso luukkuikkuna hiekkikselle (kioskia varten!), joka täytyy tehdä pleksistä ja sisustaminen. Myös liukumäelle on jo paikka integroitu yläterassille mutta sitä tarvitaan jo talvella!
Tule talvi halla!
Sitä odotellessa tämä Kiljusen herrasväki lähtee käymään syksyisessä Tukholmassa!
Adjö!
On kyllä tosi hieno leikkimökki! Liukumäki kruunaa koko hoidon.
VastaaPoistaMä teputin jaloillani kuin pienet lapset, kun tajusin eilen kotiintulessa, että uudessa keittiössä uunin kello vilkuttaa nollaa. Se tarkoittaa sähköä!
Trevlig resa! Inga storm.
:D, pystyn hyvin samaistumaan iloon keittiön fasiliteeteista, olenhan itsekin viettänyt vuoden köökissä, jonne ei tullut juoksevaa vettä ja sähköäkin oli aivan liian vähän kodinkoneille. Ja myös myrskytöntä matkaa toivoen, K
PoistaInspiroiva leikkimökki! Minusta on mielenkiintoista miten ihmiset kokevat eri värit, ja usein tuntuu, että lempivärit todella sopivat myös kunkin persoonaan. Energiset ja/tai "suuret persoonat" tuntuvat pitävän juuri punaisesta ja keltaisesta, tulen ja auringon väreistä :)
VastaaPoistaOi, mielenkiintoista, otin suuren persoonan kruunun juuri mielelläni kutreilleni! Mielenkiintoista on myös se, että toisaalta pidän myös hyvin paljon murretusta, pastelleista ja utuisista väreistä. Ja sisustus-värini ovatkin enimmäkseen noita eikä missään nimessä voimakkaita perusvärejä. Mutta mä tykkäänkin toisaalta kaikenlaisista väreistä, olenhan rasittavan kameleonttimainen kaksonen...
PoistaMulle taas murretut värit ovat vaikeita. (Kuten en pystynyt siihen sinapinkeltaiseen kiurunlauluun.) Mua myös kiinnostavat ihmisten omat värimaailmat!
PoistaIhan huippu leikkimökki ja muutenkin kuvissa on niin rempseä tunnelma. Tällanen tiukkis ihailee rentoa meininkiä;)
VastaaPoistaKiitos ja ensikesänä näätte toivottavasti vielä ihanampia kuvia kun mökki pääse oikein huippuunsa!
PoistaSuloinen leikkimökki...:)
VastaaPoistaHyvää matkaa teille!
Kiitos, matkasta tulee varmasti hyvä, t: ikuinen optimisti ;)
VastaaPoistaKaunis leikkimökki!Tekis mieli jotain kehitellä omaan pihaankin mutta mummo osti ja siirrätti just omaan pihaansa vanhan leikkimökin.Liisalle ja pienelle serkkutytölle lähinnä,Untoa ei vois paljon vähempää kiinnostaa.Mummolaan on matkaa 2km joten aika usein on mökki käytössä,vois olla turhake omalla pihalla.Mut jos jotain pienimuotoista..Teil on niin nätti koti,ihana toi seinäpaneelikin.Omat rönttänurkat ongelmakohtineen meinaa välillä ahdistaa mut ei muuta ku yks kauneusvirhe kerrallaan.Nyt lähden maalailemaan ulkosaunan pukuhuoneen seinää ja pidän sormet ristissä et lämpötila on riittävä maalin kuivumiselle..Kesällä ei pystynyt viel maalaamaan kun koko ulkorakennus oli täysnnä remonttiroinaa,kirppisroinaa,talviurheiluvälineitä yms muualle sijoitettavia rojuja jotka kaikki odotti et joku muu nurkka tyhjenis tieltä.Pikkuhiljaa..Jos joulusaunaan päästäis :)
VastaaPoistaVoi kiitos mutta lohduttaudu sillä, että täällä riittää kyllä myös rönttänurkkia ja ongelmakohtia, ihan oikeasti. Me on ehditty nyt vaan pari vuotta enemmän niitä jo raivata ja remontoida, huone ja nurkka kerrallaan. Ne on ahdistavia ja tämä elämäntyyli on siedätyshoitoa - saadakseen joskus kaunista ja toimivaa, täytyy ensin kestää vuosia epämukavuutta, epäfengshuita ja kaaosta. Mutta nämä blogit on siitä mukavia omakuva-albumeita, että täällä on helppo katsella omaakin kotia ilman noita romukasoja ja muistuttaa näin itseään siitä, että on niitä kauniitakin kohtia jo seassa ;D. Kärsivällisyyttä, muuta en voi toivottaa. Meillä riittää täällä myös sarkaa vielä mutta en suurin surminkaan pistäisi niitä kuvia tänne blogia rumentamaan!
PoistaSeinät maalattu,lattia pesty ja odottaa maalia.Ei taida vaan ehtiä enää tänään,työnteko häiritsee harrastuksia.Mut yhden työvoiton sain; miehen mielestä vanha kuumavesisäiliö on niin hieno että sen voisi jättää koristeeksi saunan eteiseen.Vie kolmanneksen pienestä tilasta,ei voi edes romuromantiiseksi sanoa,ihan kamala vanha rohjake ja ihan mustunut noesta..Sain tahtoni läpi (taas) ja äsken raahasin sen ulkorakennuksen paheen pesäkkeeseen jonne kaikki epäsopiva ja rikkinäinen päätyy odottamaan kaatopaikkakuljetusta.Edellinen satsi odotti puolisen vuotta joten voi olla et saan halonhakumatkoilla katsella sitä pönttöä päivittäin mut saunan eteiseen mahtuu nyt pieni pöytäkin :) Ei malttais odottaa että sauna on valmis.En minäkään blogiin laita kuvia tosta keskeneräisestä,ennen ja jälkeen kuvat on ihan hauskoja mut vasta sitten kun on se valmis versiokin näyttää.Hauskaa päivää,tää lähtis nyt töihin!
PoistaSaitpas paljon aikaiseksi! Ja nuo väännöt siitä mikä vanha kalu kummankin mielestä on tarpeeksi mielenkiintoisen näköinen jäädäkseen, ovat mielenkiintoisia :)...Tsemppiä!
PoistaOMG miten kaunis leikkimökki! Ja teidän talohan on siis NIIN kaunis, että aina huokaillen ihailen näitä kuvia!
VastaaPoistaIloista keskiviikkoa teille :D
Kiitos hurjasti Micu, ihana kun tykkäät niin!
VastaaPoistaSitten kun palaatte Tukholmasta ja ranskanpastillista kuuluu vienoa tuhinaa, älkää pelästykö, se olen vain minä päiväunilla.
VastaaPoistaHah, tämä selvä! Emme herätä sua ennen kevättä :D
PoistaTäällä ihastelen teidän kattoa ja seiniä... :D
VastaaPoistaKiitos! Vaikka kyllä sitä ihasteltavaa löytyy sinunkin laittamastasi mökistä, sun tyyli on niin jäljittelemättömän hieno ja hauska!
PoistaMyöhäiltaa!
VastaaPoistaTulin ja jäin. Lueskelin pitkät pätkät taaksepäin, viihdyin eniten ikinä ; )
Pahoittelut tietenkin kurjasta vesiylläristä, selvisitte kuitenkin! Unelma keittiö, HUVILA!
Voi hyvin!
Voi kiitos, kiva kuulla, että oot viihtynyt täällä, samaa voin sanoa, olen useampaan otteeseen lukenut blogiasi ja harmitellut taukoasi :) Mutta vierailemisiin, kuva kun olet jaksanut palata blogimaailmaan!
VastaaPoista