ÄITIEN ANTAMIA ANTIMIA

Rakastan kukkia! Ja olen myös kasvanut jo tarpeeksi isoksi huomatakseni, että on suurta viisautta antaa niitä naiselle lahjaksi. Kuten suklaata. Silloin ei voi mennä pieleen. Molemmat ovat aina ihania. Tosin olen myös huomannut, että paremmin tämän ymmärtävät toiset naiset, sillä yleisin ja itsellenikin mieluisin lahja ystävien kesken nykyään, ovat kaksi edellä mainitsemaani!

Olemme nyt asuneet tässä talossa ja pihassa tasan kolme vuotta. Näinä vuosina olen pikku hiljaa yrittänyt opetella tuntemaan pihaa omanani, sillä muistoni tästä miljööstä ovat lapsen muistoja. Minä näen viinimarjapuskat majan kattoina ja muistelen puita sen kautta miten niissä pystyi kiipeilemään.
Taidan myös olla melko hedonistista sorttia - jos satun saamaan vapaahetken puutarhassa, nautiskelen käsilläolevasta mieluummin kuin huhkin uuden eteen. Sillä tässä pihassa se on helppoa, piha on ihana, onhan äiti tehnyt sitä jo 30 vuotta! Ja muutama muu nainen häntä aiemminkin. Mutta ennen tätä kevättä, on pihaan minun emännöintini aikana istutettu ainoastaan yksi kukka, tapaus, joka on jopa ikuistettu:

 

Tässä kuvassa parin vuoden takaa, istutamme maahan syyshortensiaa, jonka isomummo viime toiveinaan halusi pihaamme antaa, onneksemme ja muistoksensa. O:n vanhemmat toivat pensaan ja yhdessä sen tuohon istutimme. Tosin paikka ei ollut hortensialle tuossa saunarakennuksen seinustalla suotuisa ja se on nyttemmin saanut siirron. Pari viikkoa sitten sama seinusta sai uudet asukit:

Jalokärhöjä ja salviaa. Mutta tästä, niinkuin kaikista muistakin kukkien maahanlaitosta saan kiittää hovipuutarhuriani, ihanaa äitiä, joka Vuohenlinnan kukka-asiat käy hoitamassa. Tätä luksukselta kuulostavaa järjestelyä lieventää hieman se seikka, että puutarhahan on hänen entisensä -  äiti siis tuntee täällä vielä tällä hetkellä paikat  ehkä paremmin kuin minä. Ja toisekseen lohduttaudun myös sillä, että silloin kun me olimme pieniä, kävi Alli-mummi eli hänen äitinsä laittamassa myös kukkapenkin kuntoon joka kevät :) Ehkäpä tämä mukava perinne jatkuu joskus minunkin käsilläni.

Äiti ja Inkeri kukkienkastelupuuhissa

Koska joka kevät huomaan kuitenkin intoilevani pihasta aina vähän enemmän ja nyt olin jo varma, että ehtisin jopa hoitaa pientä kasvimaata. Hurahdin ostamaan ja lainaaman puutarhakirjoja enemmän kuin mitenkään on mahdollista nyt lukea ja pihasuunnitelmia on syntynyt jo vaikka naapureille jakaa mutta kuten arvattua, useat näistä siirtyivät kuitenkin monina tulevina kesinä toteutettaviksi...Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Kun nyt saisin edes ne pari kasvilavaa pystyyn tuonne saunan taakse...

Siihen saakka on helppo nauttia jo olemassa olevan flooran annista, joka viimeisen viikon on ollut mahtava! Talon joka puolella tuoksuu erilaiselle: Etupihalla tuoksuivat vielä muutama päivä sitten omenapuut ja norjanangervot, ja takapihalla pihlaja ja nyt kielot.

Nyt omenapuiden kukat jo varisevat ja tekevät tilaa...

syreenin tuoksulle, joka pihan nurkasta tuulahdellen on suorastaan huumaava!

Olen niin onnellinen, että minulla on omia kukkia, PALJON! 

Kiitos äiti, ja luontoäiti!