ONNI ON TÄÄLLÄ

Voimakas viikko. Yksin puurtaessa ehtii välillä väsyäkin, ihan vain siihen, että joutuu tekemään kaiken itse. Lapsetkin ovat sairastaneet. Mutta olen saanut myös pitkiin aikoihin ihanimmat hetkeni tällä viikolla.

Kanelian lempipuuhaa nyt on köllöttää riippukeinussa kun annan vauhtia, ja minun lempipuuhani on istua tuolla pallilla ja keinuttaa häntä.  Ja lukea toisinaan samalla lehteä. Kahvikupinkin saa mukaan kun lehden laittaa syliin.  Suuren nautinnon saa myös vain nostamalla kuonon kohti taivasta ja nauttimalla tuoksuvasta tuulesta...

Eräänä päivänä menin riippukeinuun hetkeksi, pitkästä aikaa ja ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Ja haltioiduin! Tämä on lähimpänä lentämistä, mitä maan päällä voi tehdä - mikä auvoinen olotila! (pikarentoutusta hakevat äidit: laittakaa "Riippukeinut pakollisiksi -addressi vetämään!)  Tuosta tunteesta koukuttuneena, menin Kanelian kanssa keinumaan uudestaan eräänä päivänä Hermannin ollessa eskarissa ja Muttisen päiväunilla. Seilasimme Ussa-Kussa -saarille ja halki monen meren, annoin Kanelian johdattaa leikkiä enkä muista milloin olisin nauranut niin makeasti. Leikimme melkein tunnin ja olin taas kuin uudesti syntynyt, riippukeinun ja tyttäreni mahtavan mielikuvituksen ansiosta!

Kanelia, uusi kesätukka ja "talo". Välillä "laiva".

Eräänä iltana esikoiseni, pieni eskariaan lopetteleva ja isoa leikkivä Herra Nykerö, nousi sängystään taas sanoen ettei saa unta. Istuin keittiön pöydän ääressä ja tuo kuumuuden takia alaston lapsi käveli luokseni ja kipusi syliini. Katselimme toisiimme nojaten ulos ikkunasta, kaunista kesäyötä kun lopulta poikaseni aloitti filosofisen pohdiskelun. "Äiti, voiko maailma loppua?" "No, se voi loppua sillä lailla jos me käytetään tätä maapalloa ja luontoa huonosti." "Mutta mitä tapahtuisi jos menisi maapallon keskelle?" "No, siellä tulee vastaan niitä maan eri kerroksia..." "Mutta eiks siellä keskellä ookin laavaa?" "Joo on siellä ihan keskellä." "Ja sä oot sanonu, että se on niin kun tulta." "Niin on." "Niin eikö siellä palais?" "No joo mutta ei sinne pääse..." "Mutta mitäs jos sinne menis sellanen suojapuku päällä, että ei palais - voisko siellä laavassa uida?" "No vois kai." "Äiti, mikä maa on suoraan toisella puolella jos menis maapallon läpi?" "No hetkonen, siellä olis varmaan joku Etelä-Amerikan maa..." "Kun Kalle sano tänään eskarissa, että kun se ei halua tulla sinne kevätjuhlaan niin se aikoo kaivaa ittensä maahan ja maapallon toiselle puolelle." Nauramme yhdessä Kallelle. Tämä arkinen lähestymistapa planeettojen rakenteesta ja etäisyyksistä, muuttuu usein sujuvasti äärettömyyden käsitettä käänteleväksi ja kaiken eksistenssiä pohtivaksi.

Rakas pieni-iso vintiö.

Esikoisemme on menossa kouluun. Ja me kärsimme murrosikää matkivasta eskari-uhmasta. Siihen kuuluu kaiken kyseenalaistamista, vahvaa kuuntelemattomuutta, rasittavaa saivartelua, syyttelyä ja tahallista ärsyttämistä. Mutta siihen sekoittuu myös isin-ikäväkiukuttelua. Koska ihana poikani on kaikesta huolimatta niin pieni. Hän on ollut maailmassa vasta 6,5 vuotta! Sellainen ihminen on pieni. En halua, että häntä sanotaan pikkumieheksi, ettei hän ala kuvittelemaan itseään sellaiseksi. Ihminen saa elää aikuisten tiedostavuudessa suurimman osan elämäänsä. Kiellän O:ta antamasta hänelle vastuita lähtiessään, sillä en halua, että hän miettii niitä puolella ajatuksellaankaan silloin kun menee hippaa kavereidensa kanssa. Hän on lapsi ja minä kannan häntä. Voidakseen leikkiä ja unohtua seikkailuihinsa.

Tuossa isovanhempien vanhassa, ihanasti pehmenneessä lumikenkä rottinki-tuolissa nautin niin
paljon eräänä päivänä kesästä, etten malttanut avata juuri postiluukusta haettua Divaani-lehteä. Se on jo paljon nautintoa se!   

Onneksi pihakin tarjoaa leikille parhaimpaansa juuri nyt! Majoja, koteja ja piknikkejä on pitkin tonttia. Meidän perheessämme myös "jännitetään" aina, ehtivätkö omenapuut kukkaan syntymäpäiväkseni tälle toukokuun viimeiselle viikolle - ja ehtiväthän ne! Niin kuin monet muutkin valkoiset kukat. Puutarha tuoksuu huumaavalle, omenapuut, kirsikka- ja luumupuu, pihlajat, kielot, norjanangervot, kohta tuomi ja syreenit - tähän valkoisten kukkien aikaan olen tänne tullut ja nyt se on taas täällä. Kaikki aistit nauttivat, auringon lämpö, virkistävä valo, tuoksuva tuuli. Olen perillä!