ONNISTUNUT VIIKONVAIHDE

Serkuilta vappuna saatu hiuksianostattavan ihana trampoliini!

Olipa ihana viikonloppu! Monestakin syystä. O oli kotona, ja jo se tarkoitti jotain kivaa eli vähintäänkin äidille mahdollisuutta tehdä jotain muutakin kuin ruokaa ja pyykinpesua. Ihminen kaipaa aikaansaamista! 

Ja niin minä sainkin, pihassa, jopa molempina päivinä! Sain saksittua ruusukujan melko matalaksi. Sitä on suunniteltu jo pari kevättä mutta sitten kun tämä aika on päässyt livahtamaan ohi ja ruusuihin on alkanut tulla elämää, en ole enää raaskinut niitä alkaa silpoa (vaikka reippaan asenteen omaava hortonomi-ystävä siihen on rohkaissutkin!). Mutta nyt ehdin, ehkäpä nuo nyt voimaantuvat siitä hieman. Minä ainakin voimaannuin. Mikä siinä onkin, että heti kun saa tehtyä jotain pysyvääkin jälkeä välillä, sitä rauhoittuu hieman. Kun näkee tehneensä, tietää tehneensä. Ikäänkuin noiden yhtien kanssa ei tosiaan päivän päätteeksi tietäisi tehneensä - kyllä tietää, mutta jotenkin sitä kaipaa niin kovin välillä sitä jotain näkyvääkin kättensä jälkeä.

Lauantaina tapahtui myös jotain muutakin iloista, nimittäin nyt se Hermannin ensimmäinen hammas lähti, hahaa! Nakkikeittoa syödessä, putosi lattialle. Voi mikä riemu! Ja sitä sattui olemaan todistamassa vielä ikätovereita naapurista, juuri niitä, joilla ne hampaat aiemmin olivat jo lähteneet. 

Siinä sitten neljä harvahammasta miettivät yhdessä pöydän ääressä, mikä olisi paras tapa tavoittaa hammaskeiju töihinsä. Anni sanoi yrittäneensä hampaan tyynyn alle laittamista mutta kahdesti ei ollut keiju huomannut sitä (kerran hän oli myös nielaissut hampaansa). Viljo olikin sitä mieltä, että keiju huomaa hampaan parhaiten vesilasista, koska hampaasta tuleva veri värjää vettä punaiseksi! Hoo, tähän siis päädyttiin. Mutta mitä kävi illalla! Kun hammasta alettiin etsiä, ei aarretta löytynytkään mistään! Olin laittanut sen hetkeksi kahvinkeittimen päälle mutta kerran se siitä otettiin kun Kanelia tuli ja hammasta piti siskolle näyttää. Minä muistelin sen jääneen tämän jälkeen Hermannin hoteisiin ja Hermanni väittää antaneensa sen minulle...Ei mitään muistikuvaa. Todettakaan tässä välissä, että huushollissa pyöri tuolla hetkellä kahdeksan lasta (naapureita ja serkkuja), joten voi olla, että tarkkaavaisuuteni on saattanut herpaantua hetkeksi. No, Hermanni ei onneksi, ymmärtäväisenä ja joviaalina persoonana riehaantunut vaikka syytäkin kyllä mielestäni olisi ollut, vaan tyytyi äidin kuningasajatukseen, että kirjoittaisimme lapun keijulle, vesilasin viereen. Kirje kuului näin:

Hyvä Hammaskeiju!

Hermannilta irtosi tänään ensimmäinen hammas. 

Piilotimme hampaan vaikka emme itsekään tiedä minne.

Sinä varmaan löydät sen paremmin. Voit jättää rahan tähän vesilasiin. 

Kiitos jos annat vielä hampaankin.

t: Hermanni

Ja, kuinka ollakaan, aamulla lasissa oli kuin olikin euron kolikko (vaan ei hammasta...) ja rakkaani oli tyytyväinen!

Olen niin onnellinen lasteni mielikuvituksesta. Meillä uskotaan vielä kevätkeijuihin ja kotitonttuun ja koko Korvatunturin väkeen tietenkin. Ja minä niin pelkään, että ensi syksynä kun koulu alkaa, on joku kavereista ehtinyt jouluun mennessä möläyttää, että tonttuja ja joulupukkia ei ole olemassa. Ja sitten sen kuulevat siskot. Ja sitten joulut eivät ole enää satua. Mikään ei ole entisellään jos täällä ei uskota. Mutta ei mietitä vääjäämätöntä nyt.

Vaan ihanaa sunnuntaita! Ostin pari viikkoa sitten huutiksesta ihanan vanhan kermanvärisen vaatekaapin tuohon remontissa olevaan lastenhuoneeseen. Hain kaapin Hämeenkyröstä siskon kanssa siis eilen ja pysähdyimme matka varrella Antiikkikahvila Pehtooriin, missä en ollut aiemmin aikeistani huolimatta käynyt. 

Ja olipahan vaan hyvin valittu ajankohta, Pehtoorissa oli muuttomyyntiä, sillä liike muuttaa Tampereen keskustaan nyt kesällä. En onneksi villiintynyt alesta sen enempää, sillä melko Jeanne D'arc Living -tyyliähän tuolla enimmäkseen on, enkä ihan niin fiinin perään itse ole (eivätkä niin hauraat vanhat tavarat tässä torpassa ehjänä pysyisikään), mutta yhden vanhan ja kauniisti kellastuneen vanhan kasvionsivun ostin. Muuan Elsie Lööf on vuonna 1932 kerännyt ja kuivannut ihanan violetin pohjanrantakukan, josta joskus tulee meidän seinälle kaunis taulu. Eikä maksanut kuin neljä euroa :) 

Tässä pari puhelinkuvaa liikkeestä vanhan navetan ylisillä:

        (Niin, on tuolla siis myynnissä muutamia uusiakin sisustustavaroita).

Ja koska vieressä oli myös Pinsiön taimisto, täytyi se viimasta huolimatta kiertää ja peräkontti täydentyi muutamilla ihania kukantaimilla. Eli väsyneenä mutta onnellisena, pakettiauto täynnä kaunista kaappia ja kauniita kukkia, saavuimme kotiin niin, että ehdin vielä hetkeksi pihatöihin ja pienelle metsälenkillekin. Olipahan siis monipuolinen päivä äidin irtiottoa hellan äärestä, ihanaa! Illan kruunasi vielä O:n tekemä pannari ja myöhäislöylyt, joten unta ei tarvinnut (taaskaan) odotella....;) Näitä keikkoja lisää!