tiistai 1. heinäkuuta 2014

PIANO PIANISSIMO VAAN


No niin, nyt alkoi loma. Edellisessä postauksessa viittaamani tapahtuma, joka sai viimeistelemään kaiken maailman keskeneräisiä töitä kotona, on nyt tapahtunut. Pesää on rakennettu sisältä ja ulkoa koko alkukesä ja vaikka kesken on tietysti vieläkin, on tauko paikallaan. Täytyy sitä kesässään muutakin ehtiä tekemään kuin säätämään asujaimistoaan, vaikka se näillä leveysasteilla huomattavasti paremmin kesäisin onnistuukin. Ja se uusi ulko-ovikin tulee sittenkin jo ensi viikolla...ja pitänee kai tuo kuistikin saattaa valmiiksi vielä tämän kesän puolella... Mutta sitä ennen remontissa rähjääntyneet vanhemmat aikovat viedä lapsensa ensin Särkänniemeen, Legolandiin ja vielä mökillekin pariksi viikkoksi köllimään, ah! Toivoa sopii, että mökkeillessä olisi jo hieman lämpimämmät uimasäät - lapset ovat nyt uimakoulussa ja iloisista ja pätevistä ohjaajista huolimatta, tuntuu että päivittäinen uimareissu näillä keleillä on melko lailla vaadittu. Jos itse saisi valita niin ennemmin kökkisin sisällä kynttilöitä ja uuneja poltellen kun sää on kuin syyskuussa. Ja jos keskellä kesäpäivää täytyy sisällä vielä käyttää sähköä valaisemiseen, on pilvipeitteen paksuus jo surullista osastoa...









Mutta koskapa perheeseen on muuttanut tällainen tapaus, voinen alkaa sulostuttamaan päiviämme myös iloisella soitannalla! Suuret Toivelaulukirjat on kaivettu jo naftaliinista ja lapset ovat jo kaatuneet muutaman kerran pianotuolilla. Siispä minulla on rauha alkaa verestelemään muistoja lapsuuden pianotunneilta. Tosin voi olla, että soittajansormeni ovat sen verran kylmänkankeat näissä säissä, että sävelet eivät alkuun ole sen kummoisempia kuin lasten riemukkaat alkupaukutukset. Mutta onneksi peliä ei tarvitse vielä suuremmin säästellä, sain sen niin halvalla koska koneisto kaipaa huoltoa ja viritystä. Nyt sen kielet särähtelevät juuri sellaisella vanhan pianon aksentilla, jolla on hyvä ottaa tuntumaa peliin. Ja ehkäpä tuo jälkikasvu joskus vielä äityy ihan tuntejakin ottamaan niin että hänet sitten kannattaa virittääkin...











Mutta eikös vaan olekin kaunotar! En ole koskaan nähnyt tällaisia puuleikkauksin tehtyjä lummekoristeita pianossa, onko joku muu? 






9 kommenttia:

  1. Mitäköhän teen väärin, kun kommenttini häviävät toistuvasti? Jaarittelin musisoinnista. No, ei ollut mitään erityistä.

    Me olimme viime viikolla Legolandissa. Siellä paistoi aurinko. Nyt tuntuu, että se oli erittäin erityistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, onko sulla ollut kommentointiongelmia erityisesti tässä mun blogissa? Ja toivon totisesti, että meidänkin legoillessa paistaa aurinko, se on aika iso elementti onnistuneissa kesämatkoissa.

      Poista
  2. Ihanaa lomaa ja toivotaan kunnon kesäsäitä nyt alkavaksi. On oikein ottaa vähän irtiottoa arkisista puuhista ja lapsetkin siitä ihan taatusti nauttivat!

    On kyllä erittäin kaunis piano. Kannattaa virittää se, niin pysyy paremmassa kunnossa ja vireessä myös tulevaisuudessa. Tuollaista yksilöä kannattaakin vaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh, ei näköjään tullut näkyviin aiemmin laittamani vastaus mutta siis kiitos vinkistä, täytyypä alkaa hommaamaan tuota viritys-asiaa jo kun sillä on mainitsemasi ylläpito-vaikutus myös!

      Poista
  3. No on hieno piano! Ottakaa lomasta kaikki irti.

    VastaaPoista
  4. Voi miten hieno piano...en ole tuollaista kuviota ennen nähnyt...upea! Ja tuo keittiökuva...huah! Enedellinen juttusi on jostakin syystä jäänyt huomaamatta, joten kommentoin nyt tähän, että onkin mukava nähdä kotinne lehden sivuilla..:)
    Oikein ihanaa lomaa..:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kiitos kaikkiin! Kerron kun tiedän milloin lehti ilmestyy :)

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...