Nukuttaessani kuumuuden uuvuttamia lapsia makuuhuoneessa, tunnen avonaisista ovista leijailevan syreenin tuoksun. Lasten nukahdettua, annan tuoksun vetää minut ulos. Ilma on viilennyt sopivasti, onnellisen päivän jälkiä näkyy yhä terassilla. Haen savusiikapiirakkaa, viiniä, suklaata ja kameran. Kesän suloisuus on totaalista. Kaikki kaipaus on poissa, kaikki mitä muulloin ikävöin, on nyt tässä. Vaaleassa, lämpimässä yössä, lintujen rakkaussäkeissä toisilleen, kaiken vihreän elämänvoimassa.
Niin paljon tätä vielä edessä. Monta viinilasillista, useita tunteja järven tuijottamista, lukemattomien erilaisten kesäöiden tuoksu ja sydämeni kehräystä, ennen syksyn syliä.
kaikki kuvat otettu klo 23 yöllä...
(täällä mielenkiintoista tekstiä Eino Leinon Nocturnen syntymisestä. Suomalaisten suuresti rakastama tulkinta kesäöisestä luonnosta kuvaa oikeasti Kainuun maisemia ja tuonne mökkimme vaaramaisemiin kaipaan aina kesän tullessa syvästi. Säkeet tuovat väistämättä mieleen myös isäni, jonka hautajaisissa tämä yksi hänenkin lempilauluista laulettiin. Runon sanoman voikin helposti saada kuvailemaan myös päättyvän elämän tunnelmia.)
Mutta elämän ja luontoyhteyden kunniaksi, toivon teille armaat ystäväni ja lukijani, paljon ulkonavietettyjä kesäöitä!
Nyt onkin aika nauttia leppeistä öistä...viime yökin aivan ihana....näitä lisää, niin senne, kuin tännekkin..:) Ihana vanha penkki!
VastaaPoistaKyllä, onneksi valo antaa myös virkeyttä lisää, niin että kesästä jaksaa nauttia päivien lisäksi myös öisin!
PoistaAivan IIIHANA postaus, kuvineen ja teksteineen!!♥
VastaaPoistaKyllä, me elämme nyt niin lumoavaa aikaa.....:))
Nautitaan, hengitetään syvään suviöitä....:)
Kiitos kivasta viestistäsi blogissani!:)
Sinulla on myös kiva blogi, johon jäin mielelläni lukijaksi!:)
Kiitos Marikki!! Tämä aika totisesti on vuoden ihaninta, nautintoa täytyy kerätä omaan varastoon :) Tervetuloa lukijaksi!
PoistaIhana tunnelma täällä Lempäälässä öisin <3
VastaaPoistaSanos muuta, ihan poikkeuksellisen ihana! :)
PoistaUpeaa kesätunnelmaa :)
VastaaPoistaNiin on, ja se tulee onneksi ihan tilaamatta ja pyytämättä tuo kesä suloineen :)
Poista