lauantai 25. tammikuuta 2014

NAIVISMIA







Tää porukka jaksaa hämmästyttää mua. Joka päivä joku lohkaisee jotain lapsen logiikallansa, tekee jotain hassua tai piirtää jotain ihanaa. Joka päivä mä yritän jonkun kanssa pitää pokkani, koska se sanoo jotain niin ihanan lapsellista, mille ei tietenkään sais nauraa. Ja koko ajan pitäis olla livenauhotus päällä, että ehtis saada ne asiat talteen, niitähän ei muista sitten enää kun vihon ja kynän ääreen ehdit..

Mä olen aina ajatellut, että sitä omaa huvittuneisuuttaan ei saisi näyttää lapsen kertoessa omia huomioitaan elämästä, eihän lapsi tiedä olevansa aikuisen mielestä humoristinen. Yritän varoa reaktiollani lapsen ajatuksen vapauden lukitsemista. Siksipä usein, olen hengittämättä, kuuntelen, ynähtelen ja toivon, että hartiani eivät hytkyisi sisäisestä naurusta. Tiedättehän, kun sitä näkemystä tulee ja tulee ja fysiikan lait saavat kyytiä.

Lasten taiteessa pätee sama. Jatkuvalla syötöllä syntyvät piirustukset sisältävät tuota mikä-mikä-maata ja kertovat myös lapsen tunteista. Viime kesänä O:n ollessa pitkillä työrupeamillaan, piirsivät Hermanni ja Kanelia ikäväänsä piirustuksiin isille. Ja kuinka kuninkaallisena tyttäreni minut näkeekään, aina kruunu päässä!


(sori kuvien surkea laatu...)





joskus tosin letit:






muutenkin ehkä juuri Kanelia on osoittanut eläväistä mielikuvitustaan piirustuksissaan parhaiten.






Hermanni piirustukset ehkä poikamaiseen tapaan sisältävät enemmän konkretiaa mutta myös lämpimiä tunteitaan.  Tämän piirustuksen saatuani olin nimittäin iki-onnellinen: piirustuksessa yhdistyivät maailman paras juttu legot ja äiti! Ekaluokkalaiseni siinä miettii äitiään sydänten kera ja kiipeää noita legorappusia pitkin sitten itse luokseni! xxxooo





Tässä vielä pari...

Ninjagot...jollei joku tunnistanut...









Kane on myös piirtänyt viime aikoina mm. perheemme pingviineinä, nauravan hevosen, Mato Matalan seisomassa yhdellä jalalla ym., piirustuksia tulee n. kolmen kappaleen päivätahtia. Mutikainen tietysti ja onneksi ottaa mallia isosiskostaan ja Hermanni piirtää paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. (Maalaaminen on viime aikoina ollut hieman no no, Inkerin kun on hieman vaikea käsittää siveltimen reittiä vesi-värinappi-paperi. Epäsynkka tässä järjestyksessä kun saa isommat nopeasti raivoihinsa, ja kaiken muuttuessa pian mustaksi ja ruskeaksi on jälkiä sitten pesty seiniä myöten. )

Mutta ei tässä vielä kaikki, nappasin vain kuvan muutamasta seinällä olevasta tuotoksesta mutta ehkä hersyvin sisältö on tuolla pinossa, joka odottaa näyttelykuraattoria. Joka siirtää urakkaa joka päivä. And the daunting task keeps on getting bigger... 



Luovaa loppukuuta lukijani!




6 kommenttia:

  1. Tää oli kuin suoraan meiltä, paitsi et mun pokka ei pidä. Mä nauran varmasti liian usein ja liian paljon lapsen pähkäilyille. Ja lapsi suuttuu ja harmistuu... Ja sitten mä soperran, että nauran koska lapsi on niin ihana. Pitäisi opetella itsehillintää, mutta vaikealta tuntuu, kun jutut ovat niin hillittömiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kylä meillekin käy noin ja keskimmäinen varsinkin tulistuu välillä oikein kunnolla jos hänen jutuilleen sattuu pyrskähtämään. Siinä ei auta vaikka juuri koettaa sanoa, että nauran koska oot niin ihana :). Mutta kuulevatpa senkin sitten siinä, jollei sitä uuten tarpeeksi usein tule sanottua. Vaikka tulee sekin onneksi, kun tuota ihanuuttaan jutuillaan niin usein juuri osoittavat ;D

      Poista
  2. Siis aivan ihania piirrustuksia ja juttuja <3 Omatapa läpi elämän edes pienen murusen lapsien mielikuvitusta, luovuutta ja kekseliäisyyttää, siinä toivetta kerrakseen! Kannattaa säilöä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta. Mutta uskon siihen, että seura tekee vähän kaltaisekseen, kyllä tälläsen porukan keskellä hyvät jutut pysyy mielessä ;D!

      Poista
  3. Lasten piirrokset ovat parhainta taidetta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä!Kun vain ehtisi oikein kehystääkin niitä enemmän...

      Poista

Penni ajatuksistasi...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...