Tämmöisiä kasoja syntyy ja elää, kun huoneista joutuu remontin tieltä siirtelemään tavaroita "johonkin muualle"... |
Tein karmean havainnon. Lapset ovat rauhallisempia silloin kun on siistiä. He viihtyvät lastenhuoneessa, tarttuvat oikeisiin leluihin ja leikkivät pitkäkestoisempia leikkejä niillä. Verrattuna siihen tilaan, kun lastenhuone on järjestämässään kaaoksessa, eivätkä vanhemmat ole ehtineet tai jaksaneet sitä tarpeeksi ajoissa siivota. Silloin leikit alkavat siirtyä pois lastenhuoneesta, leluja kun ei enää löydä. Siitä alkaa sekä "mulla ei oo mitään tekemistä" -kärttäminen, että luovempien leikkien kausi. Meillä nimittäin lapset saavat tehdä melko paljon - sanokaa mitä sanotte mutta uskon senkin olevan yksi luovuuden edellytys. Leikkihän voi kummuta minne vain, mistä tahansa tavarasta (tänään tytöt inspiroituivat muovipusseista, jonne istumalla muuttuivat siileiksi). Niinpä leikin rajoittaminen vain leluilla ja lastenhuoneessa tapahtuvaksi, rajaisi leikin olemusta hurjasti (niin no, käänteisesti tässä olisi tarjolla erittäin jalo syy, jättää se lastenhuone siivoamatta. "En ole siivonnut, sillä inspiroin lapsiani leikkimään!)
Edellinen sallimuksen periaate tosin tietää sekasortoa. Minä en ole äiti, joka on koko ajan lastensa jäljessä heidän elämänsa jälkiä pois siivoamassa. Niinpä meillä on usein sotkua. Ja saatan suhtautua kotitöihin muutenkin ajoittain liian boheemisti, sillä luulenpa, että moni meille astunut on joskus kauhistellut nurkkiamme.
Järjestyksenpitoa ei helpota se, että elämme melkein koko ajan jonkin remontin keskellä. Täten jokainen huone sisältää oman käyttötarkoituksensa ulkopuolisia tavaroita. Viime huhtikuussa alkanut lastenhuoneen remontti, aiheutti lastenhuoneen siirroon olohuoneen nurkkaan. Yhdessä nurkassa, kahta sukupuolta olevien ja kolmen eri ikäisen lapsen tavarat, sekä siellä leikkimässä kaikkien heidän kavereitaan... Kummasti sopu sijaa on antanut mutta minun, ihan oikeasti siistin ja harmonisia näkymiä kaihoavan ihmisen on välillä tehnyt tiukkaa nähdä tuo olo-lastenhuone.
Kesäajan lapset ovat tietenkin leikkineet enimmäkseen ulkona mutta pari viikkoa sitten kun ovien aukipitäminen loppui (lue: lämpötila meni alle 15 asteen), muuttivat omat ja muiden mukulat sisällekin leikkimään, nimittäin meidän olkkariimme.
Mutta nyt, koittaa kauan kaivattu autuus, sillä lastenhuoneen remontti on todella loppusuoralla!
O laittelee listoja ja maalaa, minä alan kohta tapiseeraamaan ja ensi viikolla alkaa romuralli!
Mallailin hieman lastenhuoneeseen kerättyjä juttuja, saas nähdä miten lopulta istuvat huoneeseen...
Ihania värejä! Kultaa, oranssia ja ripaus turkoosia. Tai siltä ne näyttää mun silmään.
VastaaPoistaKun katsoin sun värimaailmaa, oma vaikuttaa tylsältä ja vähän kylmältä.
Mä oon just pohtinu kylmien ja lämpimien sävyjen välillä ja luulen, että en oo täysin päätöstä tehny eli en tiedä tuleeko sittenkin sillisalaatti :D
PoistaOo tulee varmaan mahtava, en malta odotttaa :)
VastaaPoistaJa ihan totta, meillä kanssa kaaos lisää sekasortoisuutta. Ja varsinkin pojalla agressiivisempia mölyleikkejä joissa juostaan apinan tavoin ympäri huushollia ja karjutaan. Sattuu just rauhaa rakastavan äidin käsitykseen mieluisimmasta leikistä... ;)
Juu, meillä tytötkin lähtee tohon levottomaan apinaralliin, argh
PoistaJoo, kyllä se lastenhuoneen siivousmaailma on ihan omansa. Siinä saa olla luova ja reipas samaan aikaan :)
VastaaPoistaRentoa viikonloppua sulle!
Juu, niinhän se on siivouksessakin :). Samoin viikonloppuja sulle!
PoistaNoi värit, ruusutyyny, bambi ja kaikki, hirmuisesti jännittää jo miltä siellä tulee näyttämään. Meilläkin on tuollaisia pikkuvarjostinkasoja vähän siellä täällä, saapa nähdä mitä niistä sitten syntyy, ideoita on jo. Mutta jos on kaunis koti, niin eiks sotkukin oo kauniissa kaunista? Tai että jos lapsilla on kivoja leluja, niin eiks ne oo sitten kivoja myös sinne tänne ripoteltuina? No joo ehkä ei.
VastaaPoistaNo joo, on se lelusotku hetken aikaa ihan siedettävän näköistä mutta ei sitten kovin kauaa. Ja kun lapset juuri tarttuu sitten leikeissään kaikkeen muuhunkin, kaikkialla muuallakin kun lastenhuoneessa, niin sotku ei ole ihan pientä. Meillä löytyy niiden jäljiltä omenankaroja sohvan alta, petivaatteita majatarvikkeina pitkin kämppää, kaikkea tavaraa ulkoakin sitten lumen ja sateen alta, sisätavaroita siis ulkoa ja ulkoleluja sisältä, ja kaikkea niin hullua mitä en osaa nyt edes nimetä ja muistaa, jollei ole koko ajan paimentamassa ja kieltämässä ja vahtimassa. Ja halutakseen imuroida ym. pestä, menee ensin päivä että saa kaiken tavaran paikalleen pois tieltä. Näin käy siis leväperäiselle järjestyksenpitäjälle...
VastaaPoistaOi lastenhuoneesta tulee varmasti aivan ihana!Niin kauniita murrettuja,lempeitä sävyjä oot valinnu.Meillä mie olen se siivousnatsi ja muut katsoo huuli pyöreenä et mikä sille nyt taas tuli kun raiv(o)aan rojuja paikalleen.Aika hyvin kyllä naperot siivoaakin lelunsa,oppineet kai et äitillä hirttää hihna kiinni jos on dublot,legot,värikynät,askartelusilppu ja roolivaatteet yhtenä mattona lattioita peittämässä..Yritän löysätä standardejani säännöllisin väliajoin koska muistan miten helvetin rasittava oli vanhempi joka oikoi matonhapsuja ja luennoi siisteydestä joka käänteessä.Ei kai sitä perimäänsä täysin voi paetakaan,meillä on suvussa jo ainakin kolmessa polvessa anaalisia kontrollifriikkejä jotka tekee pölymakkaroista uutiskynnyksen ylittäviä katastrofeja.
VastaaPoistaKauniita värejä ja kuoseja, ja lastenhuoneeseen sopivan rentoa. Haluaisin, että lapsilla on kotona sellainen turvallinen ja vapaa olo, että saa leikkiä ja olla rauhassa oma itsensä, toisaalta kyllä olen aika tarkka siitä, että leikin jälkeen tavarat palautuvat suunnilleen paikoilleen. Olen huomannut saman, että esim. kirjoja ei lueta kun täällä vuokra-asunnossa kirjakaappi on kokoajan kaaoksessa epäkäytännöllisyyden ja ahtauden takia ja sitten taas kun jotkut tavarat olen asetellut kauniisti, niin lapset tarttuvat niihin heti kiinnostuneina ja ryhtyvät leikkimään. Uutta kotia olen yrittänyt miettiä etenkin lasten lapsuudenkotina, toivon niin, että lapset kokisivat sen hyvänä ja viehättävänä kotina.
VastaaPoistaKiitos edellisille! Parastahan tietysti olisi juuri se, että tuon siivon ja sotkun pystyisi pitämään sellaisessa tasapainossa, ettei itsellä leikkaisi kiinni muttei lapsetkaan kärsisi liikaa siivon pitämisestä. Älkää vain ahdistuko, mutta kuulin myös tällaisen aiheeseen liittyvän anekdootin, että lapsia ei saisi pyytää siivoamaan joka leikkien välissä, koska ajatus siivoamisesta voi alkaa rajoittamaan leikkiä jo aloitus vaiheessa! Meillä ei siivota useinkaan heti leikin jälkeen, mutta vain siitä syystä, että minä en ole useinkaan vahtimassa milloin leikki vaihtuu toiseen ja koska usein leikin muuttuminen toiseksi on niin orgaaninen tapahtuma, ettei niiden alkua jo loppua voi tietää ehkä kukaan ;D. Ja kyllä, ajatus kodista henkisenä tilana ja turvapaikkana on lopulta järkevämpää mutta se hyvä olo syntyy varmasti sekä ympäristön että ihmistensä harmoniasta.
VastaaPoistaNiin tuttua, niin tuttua! Kiitos tuosta anekdootista. Aion käyttää sitä seuraavan kerran, kun äitini tulee kylään. :)
PoistaHyvä, mäkin lohduttelen sillä omaatuntoani ehkä hieman entistä useammin :)
PoistaKarmea havainto tosiaan ja antaa paljon miettimistä tähänkin huusholliin. Minä taas itse olen niitä, joita pikkuinen boheemi sekasotku vain viehättää. Pitikö nyt ruveta siivoamaan?
VastaaPoistaKarmea havainto tosiaan ja antaa paljon miettimistä tähänkin huusholliin. Minä taas itse olen niitä, joita pikkuinen boheemi sekasotku vain viehättää. Pitikö nyt ruveta siivoamaan?
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaÄsh, oli tullu vahingossa kolmesti, ajattelin poistaa ylimääriset pari mutta menikin tolleen tyhmästi...Ja joo, muakaan ei haittaa lopulta niin paljon epäjärjestys mutta kun se puhtaanapito on niin vaikeeta kun tavara valtaa alaa liikaa...
PoistaMistä tuo salkku on? Ihanan värikästä, rentoa ja kotoisaa teillä!
VastaaPoistaKiitos, salkku on ihan Tigeristä. Aika heppoinen pahvisalkku siis, kahva on jo irti vaikkei ole kauaa edes käytössä ollut...
VastaaPoista