TAPETTITEHDAS JA TAPETTI-DIY

Sisko perheineen on asustanut nyt pari vuotta vanhassa pappilassa etelä-Pirkanmaalla Akaassa. Talo oli perusremontoitu heidän muuttaessaan siihen eli akuutteja remonttitarpeita ei ollut. Nyt kun perhe on kasvanut ja huoneiden käyttötarpeet muuttuvat, on ilmennyt pientä muutostarvetta (lue: uuden tapetin tarvetta) parissa huoneessa. Ja koskapa heidän naapurikunnassaan sattuu olemaan maamme perinteikkäin tapettitehdas, lähdimme ajelulle Toijalaan.

Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola sijaitsee kunnoltaan jo melko vaatimattoman näköisissä rakennuksissa mutta samojen työmenetelmien käyttäminen ja tapettimallien valmistaminen läpi viime vuosikymmenien, on hatunnoston arvoinen asia. Onneksi maastamme on löytynyt koko ajan sen verran kotimaisuutta arvostavia tapetoijia, että tämä tehdas on pysynyt hengissä. Jotkin telat kuulemma ovat jo niin huonossa kunnossa, että malleja jää jo sen takia pikku hiljaa tuotannosta mutta suosituimmista malleista telat pyritään rakentamaan uudestaan.

Ja pienessä tehtaanmyymälässä oli kyllä mitä parhain palvelu. Tarvitsin itsekin pari rullaa vielä Kukkaruutu-tapettia, joka portaikosta oli jäänyt uupumaan mutta kauhukseni huomasin etukäteen tehtaan sivuilta, että sitä ei sieltä enää löytynyt! Olin siis soittanut sinne etukäteen ja hirveällä tuurilla, sitä löytyi jostain juuri tuo pari rullaa, joiden laadusta ei tosin ollut tietoa. Olivat kuitenkin ystävällisesti toimittaneet nuo rullat etukäteen myymälään ja aukaistuamme hieman ritisevät rullat, sain huokaista helpostuksesta ja ostaa nuo viimeiset rullat ale-hintaan. Vanhaa painosta siis taisivat olla mutta priiman näköistä silti. Siskolle jaksoi myyjä etsiä ja esitellä kertaustyylisiä ja punertavia tapetteja, joista sitten lupasi vielä toimittaa mallikappaleet perään.

Itseäkin alkoi kyllä himottaa muutama tapetti mutta olemme päättäneet ensin maalata seuraavaksi valmistuvan huoneen. Käyttötarkoitus kun tulee kai muuttumaan seuraavien vuosien aikana kun uusia  huoneita saadaan remontoitua ja käyttöön, lapset alkavat tarvita pikkuhiljaa omia huoneita ja niiden tieltä me taidamme makuuhuonettamme aina johonkin suuntaan siirtää. Eli tapetointia kannattaa ajatella vasta kun huoneen lopullinen funktio selviää...

Tosin, nolottaa myöntää mutta haluaisin hirveästi kyllä vaihtaa tämän meidän keskihuoneen tapetin! Jopa niin, että olen jo meinannut pariin otteeseen repiä taiteilijamallin pois niiltä sijoiltaan. Birger Kaipiaisen Kiurujen yö on hirveän kaunis tapetti mutta sittenkin jotenkin liian leimallinen makuuni.

Olen myös yksityiskohtien ihminen ja kaipaan koko ajan lisää seinäpinta-alaa tauluille, koti-artistien ja muidenkin. Näin vahva tapetti syö taiteen ilmatilaa ja haluaisinkin seinät tyhjiksi, että voisin täyttää ne uudelleen. Siis eritavalla.
          Eikä tämä tapetti edes lopulta olekaan se sopivan sävyinen siirtymä keittiöstä olohuoneeseen. Välttelen kuvaamasta tuota mainittua näkymää, koska olohuone on vielä remontoimatta. Kuvittelin kolme vuotta sitten olohuoneestakin tulevan joskus viileiden värien sävyttämä -  tämä lähtökohta on aiemmin esittelemistäni suvussa kulkeneista öljyväritöistä peräisin, ne kun ovat kaikki siniharmaan sävyisiä. No, tämä tapetti on kuitenkin liian vaaleansininen eikä harmaa, sopiakseen olohuoneen murrettuihin väreihin. Oliko jo perusteluja sikseen? On niin ärsyttävää myöntää erehtyneensä mutta kauniisiin seinäpapereihin on niin helppo retkahtaa, eikö?  ...Eli ihana olisi myös vetäistä tähän jokin vahva William Morris tai Lim & Handtryckin kokoelmista olen myös kertaalleen löytänyt täydellisen tapetin tähän! Mutta O on jo kieltäytynyt tämän huoneen uudelleentapetoinnista, joten en tiedä milloin sellaista oikeasti on luvassa. Ja siksipä pidinkin siis järjen kädessä tapettitehtaalla, enkä ottanut tähän uutta tapettia vaikka mieli teki. Seuraavalla kierroksellä nimittäin täytyy jo osua oikeaan ja harkita seinäkauneutta vielä pidempään...

Mutta tapetinrakastajille diy-vinkiksi: tehtaanmyymälässä myytiin myös pieniä eriä askarteluun ja mikäpä sen sopivampi kohde kauniille tapeteille kuin pimeää aikaa valaisevat valot! Ihanat eikö? Olisivat aika hauska pikkujoululahjakin!

PIKKU PIHAJUHLAT

Miksi? Siksi, että tämä tönö kaipasi tupaantuliaisia ja siksi, että olin keväästä asti puhunut naapuruston tytöille Ystävyyden juhlista. Viime talvena nimittäin välinsä tulehtuivat niin, ettei kukaan enää halunnut lähteä toisilleen kylään ja kaikki olivat yksinäisiä. Kevään lämpö onneksi kuitenkin sulatti sydämiä ja avasi ovia ja kesän korvalla teimmekin ystävyydelle uudet säännöt. Tällöin lupasin, että mikäli kaikki pinnistäisivät kesän oikein ystävällisinä, juhlisimme sitä kunnolla! Sen aika oli tullut. 

Ensin "Vuohenlinnan pormestari" nousi juhlallisesti parvekkeelle avaamaan juhlat puheellaan. Puhe oli viisas ja kaunis ja mm. vaati kaikkia ottamaan toiset huomioon ja leikkeihin. Määräily kiellettiin ja kompromissit tulivat pakollisiksi. Päätimme tämän seurueen olevan kylän Ystävyyden seuran perustajajäseniä ja antavan esimerkkiä kaikille muille omalla ylevän ystävällisellä käytöksellään.

Puheen jälkeen aukesi alakerran herkkukioski. Myyjiksi oli tunkua mutta edeltävän puheen hengessä, päätimme toimia "myyjinä" pareittain ja vuorotellen. Kioskin emännät saivat kuitenkin aloittaa tarjoilun:

Juhlat pidettiin nyyttärihengessä ja tarjottavat olivat perinteisiä ja helppoja.

Herkuttelun jälkeen ystävät koettelivat ystävyyden sääntöjä ryhmäkeinumisella, kärrynpyöräkisalla, tanssimalla, valokuvaamalla, muodostelmapyöräilyllä ym. Näiden jälkeen siirryttiin kokeilemaan kolmen makuupussin jakamista yläkertaan...

ovessa pilkottavaan lappuun oli Kanelia kirjoittanut seuraavan tekstin:
"leikkimökin ovi on aina auki ja olet tervetullut leikkimään"

Lopuksi tytöille jaettiin sopimuksen sinetiksi "ystävyyden sormukset", jota katsomalla muistaisi aina, että ystävällisesti käyttäytyminen on supertärkeää! 

huomaa piiilokuvassa herkkujen kerjääjä...

 p.s tuo yläkerrassa näkyvä leveä lauta on tulevan liukumäen aukon edessä. O on suunnitellut alkuperäispiirustuksiin siis mäen, jota kesällä voisi laskea altaaseen (?) ja talvella siitä saa alkunsa jokatalvinen (paitsi viimetalvinen) koko pihan pituinen pulkkamäki...

Muuttaessamme Vuohenlinnaan 2010, jouduimme purkamaan isäni minulle ja siskolleni rakentaman leikkimökin, joka oli jo liian huonossa kunnossa. Mökki oli valmistunut neljävuotis- syntymäpäivilleni. Nyt siis jo viime kesänä tehty mutta vasta tänä kesänä viimeistelty uusi leikkimökki on valmis, rakennettu samalle paikalle kuin edellinen, meidän perheen isän tekemänä, meidän tytöillemme, kutakuinkin saman ikäisille kuin minä ja siskoni olimme reilut 30 vuotta sitten. Ajan ratas on pyörähtänyt mutta leikki jatkuu...

t: pormestari

ISI LÄKS

Ensimmäinen isätön päivä takana. O lähti eilen illalla taas kesäteattereita pystyttämään ja pääsee käymään puolentoista viikon päästä 1,5 vuorokaudeksi. Lähteäkseen taas viikoksi ja sitten vielä kerran viikoksi heti perään. Tämä yyhoilu loppuu siis 8.6. Lapsilla on kesäloma alkanut ja isommat ovat jo käyneet Ruotsissakin isovanhempien kanssa. Sama homma on ollut edellisinäkin vuosina, niistä rohkaistuneena en enää oikeastaan mieti jaksamistani, ikävin asia erossa on ikävä. Lapset alkavat ikävöidä isää jonkun ajan päästä, päivä päivältä enemmän. Niin kuin minäkin.

Tällä tekstillä isosisko rohkaisi vuosi sitten samaan aikaan.  

Seinällä se on yhä. Täytyy muistaa taas vilkaista useammin. Kiitos Iina! 

                                                                                                                                     

Tänään oli Kanelian eskariin tutustuminen. Sinne jäi, muiden niin pienten kanssa reippaasti. Näimme parituntisen jälkeen vielä Hermanninkin koulun pihassa, ehtivät kiipeilemään yhdessä hetken kiipeilytelineessä. Saas nähdä ovatko yhdessä siellä ensi syksynä kun Kanelia tuonne samalle pihalle pysyvästi saapuu. Sitten jo kaksi lapsistamme on opintiellä. Kaneliakin tosin saa olla eskarissa myös vain 4 päivää, kuten Hermannikin oli. Silti, tämä on taas rajapyykki. Tuntuu kuin kauhoisin tyhjää, yksi aika on livahtanut ohi. Esikoistyttäreni varhaislapsuus. Tästä eteenpäin päivien sisältöä ei enää saa keksiä itse. Leikki ei enää voi olla kaikki. Käytinkö ajan oikein? Annoinko kaikkea mitä olisin voinut antaa, oikeat eväät reppuun? Äitien ikuisuuskysymyksiä.

Sain tänään myös siivousapua, ihana ylellisyys, johon ei olisi varaa mutta joka joskus on kuin taivaan lahja. Nyt koti on puhdas ja olo heti voimakkaampi. On helpompi tarttua vastuunvarteen yksin kun ei koko ajan tarvitse siivota. Voi vain pyyhkiä neniä ja takapuolia eikä lattioita ja pöytiä. Voi vain keräillä päivän leluja eikä kahden viikon takaisia. Voi täyttää pihan roskalavaa ja levitellä sorakuormaa, voi vain pyykätä ja kokata, puhaltaa ja pukea, laulaa ja lukea. Esim. Kunnaksen Koirien Kalevalaa, joka nyt menee iltasatuna. Tänään lähti Seppo Ilmarinen tyhjin käsin Susien Sariolasta, Pohjan Akan luota. Hyvää muistinvirkistystä itsellekin ja lapset ovat oikeasti kiinnostuneita, kuuntelevat ihmeissään ja Kunnaksen kuvissa on katsomista. Voisipa pohtia jopa kirja-arvostelun verran tätä tuonne lastenkulttuuri-blogin puolelle. Myös Kunnaksen Seitsemän veljestä on ollut lapsille mieluinen, niin kuin tietysti muutkin Kunnaksen tuotokset.
             Mutta lukevatpa isommat, kumpikin taitojensa mukaan itsekin. Nyt kierroksessa Aku Ankan taskukirjat (joista eivät vielä mitään ymmärrä), joita O toi laatikollisen, ylijäänyttä elokuva-rekvisiittaa. Täytyy viedä kesällä mökille.

Tässä pari kuvaa tältä päivältä:

Puhdas koti! ei roinaa eikä läikkiä keittiön lattialla...hetkeen...

Tässä yksi bändin jäsenistä, yksityisyyden suojelemiseksi, en kerro kuka. Jumppa- ja tanssivideota kuvattiin illalla noin seitsemäntoista, ennen tyynysotaa.

Iltapesut ikean kassissa. Taustalla yksi niistä akkareista...

Että terveisiä kulta, kyllä täällä pärjäillään! 

Tuolla ne jo rohisevat, minä syön mansikoita vielä hetken :)

xxxooo wifey

VARHAINEN KEVÄT

Varhainen kevät. Ja käsittämätön talvi. O sanoi tehneensä lumityöt kaksi kertaa!? Ja nyt kevät jo tuli kynnyksen yli, tänään ensimmäistä kertaa ihan toden teolla. Ei vain vienona kosteana tuoksuna ja lintujen lisääntyvänä lauluna vaan niin silmittömänä pilvettömänä aurinkoisena taivaana, että se tunkeutui pitkästä aikaa sisälle, keskelle taloa asti.

Alkuvuosi on kulunut pitkäjänteisyys-yritysten ylläpitämisessä. Nämä viimeiset vuodet, jotka ovat menneet pesiessä, ovat saaneet minut väsyneeksi, lyhytjännitteiseksi, hajamieliseksi. Kieltäydyn ajattelemasta itseäni laiskana, vaikka en saa asioiden päästä kiinni. Lapset ovat kaikkeni mutta vievät myös kaiken liikenevän energiani. Ne hetket, jolloin olen hereillä ilman heidän puhettaan korvissani, ovat lyhyitä, enkä jaksa yleensä tarttua mihinkään, mitä en voi lopettaa koska vain. Tartun lehteen enkä kirjaan, katson tietokonetta enkä elokuvaa. Ja koska en saa aikaan oikein mitään pysyvää, tuntuu olo välillä jotenkin turhalta. Äideille tuttu tunne, kaikki mitä teet, on jollain tapaa kohta tehty tyhjäksi - siivo on sotkettu, puhdas pyykki likastettu ja ruoka syöty. Mistään tekemästäsi ei jää jälkeä muuta kuin muistiisi, joka sekin on väsymyksestä hatara. Eikä näin ollen mikään enää illalla kerro, että olet uurastanut päivän. Olen joskus kyynisyydenpuuskassani todennut, että elämä on työleiri. Ja niinhän se on, velvollisuuksien kehä, mutta niin sen tietenkin kuuluu ollakin. Muuten helppous, tekisi olemisen tyhjäksi.

Olen siis päättänyt auttaa itseäni muutamalla hyvin proosallisella projektilla, joiden hm, vähintään pitkällesaaminen piristäisi kovasti kolhiintunutta itsetuntoani sen suhteen, että todellakin pystyn vielä viemään jonkin projektin eteenpäin. Homman nimi on "do more of what makes you happy" , niinpä olen vihdoinkin päättänyt potkaista itseäni takalistoon mm. käsitöiden teon suhteen. Ompelukurssi antaa äiti-ihmisellekin luvan ommella muutaman tunnin putkeen, ihan rauhassa, ilman kenenkään sormia siellä neulan alla ja jatkuvia huutoja selvittämään kuka on räkänokka, "nirkka-nokka" (Marikista Inkerin omaksuma nimittely), tuhma-tyhmeli, vessanpytty ja kuka löi ensin...


Tässä ensimmäinen valmistunut ompelus - peitto tytöille lukunurkkaukseen. Siitä tuli aika kiva, tein napitkin itse.

Kotona olen aloittanut, en vähempää enkä enempää kuin villatakin, tosin Inkerille, ja Inkerille juuri siksi, että hän on perheen pienikokoisin. Mutta satun olemaan sitä laatua neuloja, että ohjeidenluku ja muukin silmukoiden laskeminen on ponnistelua ja niinpä ohjeen pitää olla ihan vaan lähinnä oikeaa tai nurjaa. Olen kerännyt ihania yksinkertaisia neuleita pinterest-boardilleni mutta nopeamman neulenautinnon saakin iltaisin juuri kuolaamalla noita kuvia kuin kilisyttämällä puikkoja itse.
                     Juuri tätä dilemmaa vastaan yritän taistella omalla tekemiselläni. Nykyinen long-term väsymykseni on saanut muotoja, joissa helpon levähdyksen arjesta saa nopealla visuaalisella nautinnolla, joka kuitenkin syrjäyttää tekemisiä, joita noin periaatteen vuoksi kuitenkin kannatan. Eli mm. käsityöt, hitaasti tekeminen ja juuri tekemisestä, eikä vain valmiista nauttiminen. Kuinka peevelin kauan vielä mumminikin jaksoi seinäryijyään tehdä? Niin kauan ettei kenenkään nykynaisen kärsivällisyys siihen enää riittäisi, omani etunenässä...
                    Noh, asia ei tietenkään ole ihan niin yksinkertainen, ajat, tavat ja tarpeet ovat muuttuneet mutta osa minusta silti inhoaa omaa kärsimättömyyttäni ja lyhytjänteisyyttäni. Ja käsitöiden tekeminen, summa summarum, on hlökohtainen projektini keskenolemisen ja hitaastitekemisen sietämiseksi. Mutta tuossa noita ihania lankoja vieläkin irvistelee kerällä, ja villatakki nyt luonnollisestikin edistyy hitaasti. Koska en meinaa jaksaa tehdä sitä enää lasten nukahdettua...  ehkäpä sitten ensi syksyksi? :)

Olen myös alkanut tanssimaan, saadakseni ruumiini takaisin itselleni. Raskaudet on nyt raskailtu ja haluan nauttia fyysisyydestäni uudestaan, ja vielä pitkään. Tosin vielä iltaiset tanssit ja jumpat ovat väsyttäneet niin, että olen kaatunut niiden jälkeen lasten kanssa yhtä aikaa sänkyyn enkä ole ollut hereillä esim. bloggaamaan. Eikä oikein ole ollut sanottavaakaan. Vaikka olen kyllä toisaalta aloittanut lastenkulttuuriblogin, jota olen muutaman postauksen verran silti kirjoittanut. Linkki siihen sivupalkissa nimellä LAKUsta (LAstenKUlttuuri), Tiks auki lastenkulttuuri! Kirjoitan meitä koskettaneista lastenkulttuurikokemuksista ihan vapaasti, ja hommaan saa hyvin matalalla kynnyksellä tulla mukaan, joko ihan kirjoittamalla postauksen ja lähettämällä sen mulle meilillä julkaistavaksi blogissa, tai ihan vain keskustelemalla aiheesta komenttilootassa. Täytyy vielä saada tuo blogi johonkin oikeaan kontekstiinsa, että se saisi lisää lukijoita.

Että olenhan siis kyllä tehnyt alkuvuoden aikana useaakin omaa, ilahduttavaa asiaa, jotka saavat minut lähemmäs itseäni. Ja nyt vielä päättyy tämä täyspäiväinen pesiminenkin - aloitan ensi viikolla uudessa osa-aikaisessa työssä. Sen, viekö vai tuoko se voimia, jää nähtäväksi. Sillä nämä ipanat vaativat silti saman ison osansa äidistään...

Minut ja Inkerin kuvasi tänä iltana Kanelia:

Ai niin, aloin minä kerran jo viikko sitten teille kirjoittamaan mutta istahdettuani yömyöhällä teekupin kanssa koneen ääreen, kippasinkin kupilliseni, osimoilleen puoli lt. teetä näppikselle. Kone kyrvähti luonnollisesti heti. Pahin painajainen oli siis tapahtunut ja "juuri kun olimme ostamassa ulkoista kovalevyä"! Varmuuskopioita ei siis ole missään. Alun hyperventilaatiokohtauksen jälkeen päätin, että koneen sisältöhän kaivetaan esiin vaikka se maksaisi mitä. Tärkeimpänä pelastettavana poikastemme koko lapsuus valokuvina...Asian hoito on kesken. Mutta tämä uuden koneen kanssa samalla ulalle virittäytyminen on taas niin hidasta. Mutta kyllä tämä tästä...


Näillä pirteillä terveisillä, kompleksisesta naisen elämästä, toivotan myöhästyneet naistenpäivä-terveiset kaikille kanssa-eevoille!

VINTAGE HOME - VUOSIKERTAKOTI

Tämän vuoden vuosikertaa tulevat olemaan nuo uudet portaat. O reipastui remonttihommiin heti vuoden alkajaisiksi ja alkoi tekemään uutta kulkua yläkertaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kohta kolmen vuoden ajan käytetty tikaskäynti loppuu ja lapsetkin pääsevät katsomaan minkälainen yläkerta heidän kodissaan on! No, yläkerrassa on tähän saakka ollut vain O:n työhuone ja toinen huone ihan varastona, joten on ollut ihan kätevää etteivät lapset ole päässeet sinne. Portaiden paikkaa siis vaihdettiin kulkemaan keskellä taloa niin, että nyt molempiin yläkerran huoneisiin tehdään omat sisäänkäynnit - luultavasti yläkertaan tulevat lopulta tyttöjen huoneet. Vinttiä portaiden kohdalta purkaessa löytyi sieltä tuo suuri käsinsolmittu itämainen matto. Neljäkymmentä vuotta siellä maattuaan matto on joistain kohdista hieman hapertunut ja mustunut mutta pesulasta vakuuttivat, että sitä kannattaa yrittää pestä ja korjata.  

Ihanana inspiraationa remppasuunnittelijalle toimii tuo Vintage Home -kirja. Rönsyilevän ihanat kukkakuviot kuiskivat kesää talven keskellä ja "kauneudelle ahne silmä" (kuten Aamulehden toimittaja tässä eräänä päivänä asiansa ilmaisi) nauttii. 

Tässäpä muuten eräs oma vuoden takainen vintage floral disainini, päälystin vanhan kulahtaneen pirtin penkin kukikkaalla kankaalla, lakkaamalla sen kiinni penkkiin.  

Nämä alkuvuoden lumet ja pakkaset ovat luksusta. Tavallinen talvisää, mutta tällä hetkellä sitä todella osaa arvostaa. Kylmyys ei haittaa, vaikka ulko-oven eteen täytyy tempaista samettipeitto sohvalta vetoa poistamaan ja "likoille" pukea villapaidat ulos. Mutta ovathan nuo kieltämättä melko söpöjä pursiseuralaisia noin merimiespaidoissaan!

Pakkasten paukkumista!

VIIME HETKEN LAHJAVINKKI

Kuva viime vuoden lastenhuoneen kuusesta kuvaa ihan pätevästi tämän joulunalusen fiiliksiä, vähän nuupahtanutta on...

Musta joulu kuulostaa ilmauksenakin jo niin synkältä, että oikein puistattaa. Mutta minkäs teet? Joulun sydämeen. Sinne se nyt täytyy entistä ponnekkaammin yrittää. Avitan asiaa silti pienimuotoisella koristelulla. Polku portille kulkee omenapuun oksan alta. Kaunistin kulkua postilaatikolle. Kaunisteet odottavat epätoivoisesti lunta, joka saisi ne esille hieman paremmin.

Ja tässä tulee toive ja vinkki niille, joilla vielä on lahjoja ostamatta: Älä yritä etsiä enää turhaa tavaraa vaan anna lahjaksi mieluummin toisenlainen lahja, jolla ilahdutat samalla kahta tai jopa useampaa lahjan saajaa. Tai ilahduttamisen sijasta jopa pelastat jonkun hengen. Myös päiväkodin tädit osaavat varmasti arvostaa lahjaa, jolla samalla autetaan lasta, joko Suomessa tai jollain kriisialueella. Itsekin pääset helpolla kun annat koko osastolle yhteisen lahjan, auttamalla hädänalaista lasta. Tai jos oikein virtaa riittää niin masinoi työpaikkasi ostamaan yhteinen eettinen joululahja. Rahojen keruu ja pari klikkausta on pieni vaiva kun saatte yhdessä ostettua oikein kaivon kylään, jossa juoksevaa vettä ei ole ollut.

Tämä ei ollut maksettu mainos vaan ihan oman etiikan mukaista patistamista. Noita lahjoja löytyy nykyään monelta toimijalta ja moneen eri hintaan, lähtien 5e. Laita hakusanaksi toisenlainen lahja tai eettinen lahja ja valkkaa listalta mieluisin. Eikä tarvitse edes lähteä ryysikseen lahjaa hankkimaan kun sen voi tehdä kotisohvalta, jopa glögiä nauttien!


Hyviä joulunvalmisteluja!

PASSIIVIENERGIATALO

Se tämä on. Täällä ei nimittäin paljon luuta viuhu eikä ajatus juokse. Joulu on ovella mutta virta kadoksissa. Vuoden pimein aika vie mehut emännästä. Onneksi nakerot riehuvat entiseen malliin eivätkä välitä auringon piiloleikistä. Mutta minä odotan talvipäivänseisausta ihan yhtä paljon kuin jouluaattoa. Silloin vaakakuppi kääntyy ja alkaa hidas mutta sitkeä nousu kohti valoa.

Joulukoristeet enimmäkseen loistavat vielä poissaolollaan mutta näitä erilaisia valolähteitä yritän itselleni piristykseksi ripotella sinne sun tänne.

 Ei kovin jouluisia kaikki, osa jopa ehkä kesäisiä mutta se kai niissä alitajuisena ajatuksena onkin, valon kautta kesän tavoittelu?  Sitä paitsi, Birger Kaipiaisen sanoin:

(vielä ehdit herran keramiikka-näyttelyyn Espoon Emmaan, 12.1.2014 asti)


Taidan jatkaa itseni kyllästämistä flavonoideilla. Uhraudun ja säästän viinimarjat lapsille ja itse tyydyn teehen, kahviin, punaviiniin ja suklaaseen...Ja koska talvipäivänseisaukseen on vielä viikko:

...