RAAKAA MUTTA HYVÄÄ!

Alli-mummini piti kuulemma nimipäiviään syntymäpäiviään suurempana juhlimisen aiheena  ja oli muinoin aina juhlinut Allin päivää kahvikutsuilla. On lienee käynyt selväksi, että pidän pienistä juhlista arjen keskellä ja vaikken kummoinen leipuri olekaan, on minusta hauska leipoa silloin kun joku on tulossa jakamaan maistelun aistinautinnon kanssani. Kutsuin siis viime viikonloppuna siskot perheineen ja äidin juhlistamaan Allin ja Riitan päiviä meille, noita molempia kun meissä Allin jälkeläisissä muutamia on. 

  En ollut aimmin tehnyt raakaleivonnaisia mutta kevennetyn alkuvuoden inspiroimana ajattelin kokeilla. Niinpä tartuimme Iikin pipanan kanssa Kinuskikissan toffee-puolukka raakakakun ohjeisiin. 

Puin päälleni yhden Alli-mummin vanhoista essuista:

asetin assistentille työpisteen valmiiksi ja heitin hyvästit vielä melko siistille keittiölle:

sitten saapui tämä veijari...

ja alkoi säätää.

Hänestä oli toki apuakin.

Hän sotki, aineksiakin yhteen kyllä,

taivutti siskonsa hopealusikan,

maistoi kaivelemaansa kookosöljyä...

ja lähti leikkimään.

Sitten äiti teki kakun. Ensin pohja, pääasiassa viikunoista ja mantelijauhosta.

Sitten "toffee"-täyte, lähinnä cashew pähkinöistä. Ja pinnalle puolukka-kookosöljysosetta.

Sitten kakku jähmettymään jääkaappiin. Illalla nautimme sitten terveelliset nimipäiväkahvit. Ja kakku oli paljon parempaa kuin olin uskaltanut toivoakaan! Näihin täytyy ehdottomasti tutustua lisää.

Leipominen on kaikesta huolimatta lempipuuhiani lasten kanssa. He pitävät siitä aina, se on konkreettista käsillätekemistä, jonka tuloksista pääsee nauttimaan pian. Leipominen on myös useiden aistinautintojen yhdistelmä, lapset rakastavat taikinan mylläämisen tunnetta, tuoksut on ihania, makuelämys aina jännittävä, jopa hyvä ja leipomukset ovat usein vielä kauniitakin. Lasten kanssa leipoessa täytyy myös olla täysin läsnä. Ja valitettavasti mieluummin tämä tyttö leikkii nykyään jo mieluummin keittiössä kuin nukeilla. Niinpä ollessani varsinkin yhden tytön kanssa joskus kotona, saatan kehittää meille yhteiseksi tekemiseksi leipomista (ennen kuin tulen vedetyksi mukaan kotileikkiin lastenhuoneeseen). Se on iloista yhteistä aikaa, jonka tuloksista saavat myöhemminkin kotiin tulevat aina nauttia. 

t: kotileipuri vm 76

JOULUN MAKUA

Lapset laskevat joulun vuodenajaksi muiden joukkoon. Alan kääntyä samalle kannalle. Joulu on ihana. Se on jotain mitä voi odottaa pitkään, jota voi suunnitella, haistella, maistella, paketoida, jännittää, juhlia moneen kertaan, pikku- ja isoina joulujuhlina, kotona, koulussa, kirkossa, blogissa, kylässä, mielessä. Se kestää pitkään, ainakin kuukauden, jopa kaksi jos niin haluaa ja se piristää pimeintä aikaa, säiden kannalta ankeinta ajankohtaa. Divaanin pääkirjoituksessa Jenny Brandt kirjoitti valaisevasti tämän loppuvuoden puolesta: Milloin ihmeessä me voisimme käpertyä rauhassa omiin oloihimme, keskittyä lukemiseen, nukkumiseen, suklaan syömiseen, villaan kääriytymiseen ja polttaa kynttilöitä jos meillä ei olisi tätä säiltään niin synkkää vuodenaikaa! Ulkona olevan ankeuden voi kääntää sisällä tanskalaisten lanseeraamaksi "hyggeksi" ja saman ajan voi valmistautua jouluun, juuri sen verran kuin jaksaa. Sillä joulu tulee silti, ainakin oikealle jouluihmiselle, vaikkei kaikkia ihanista jouluvalmisteluista joka joulu ehtisikään tehdä. Ja varsinkin se tulee lapsiperheeseen, sillä täällä uskotaan ja vahvasti! Niinpä äidin kiitollinen tehtävä on aina rakentaa tuota samaa ihanaa sadun juhlaa loppuvuosi! 

Konkreettisista valmisteluista en ehtinyt tehdä läheskään kaikkea mitä toivoin. Koristelaatikot koristavat vieläkin olohuoneen lattiaa mutta on niitä koristeita muuallakin. Jouluverhot jäivät laittamatta ja konvehdit tekemättä mutta eivät lapset niitä huomanneet. Sen sijaan iloista suurimpia nimittäin leipomista he kyllä osaavat odottaa ja se kyllä kuuluukin olennaisesti joulun odotukseen! Itse leivoin lasten kanssa leipomuksista helpoimpia eli pipareita ja torttuja muutamaan otteeseen ja piparkakkutalo on aina ollut tuon työkseen muutenkin pienoismalleja tekevän isin heiniä. Mutta koskapa minun jauhopeukaloni on mitä on (todisteita täällä ja täällä), eivätkä lapset siksi pääse kotona oikein pullanleivontaan, olen päätynyt luomaan uutta jouluperinnettä ja pyytänyt nyt jo kolmena jouluna äitiäni eli nonnaa leipomaan sahramipullia joulupulliksi lasten kanssa.

Vaikka ei voi sanoa, että äidilläkään aina menisi leipomiset kuin strömsössä: hyvät naurut saatiin kun taikinan koostumus alkoi saada seniorileipurissa paniikkia aikaan ;D. Mutta onneksi lapsille pääasia eli taikinalla muovailu kuitenkin onnistui ja gluteenittomasta taikinasta syntyi melkoinen jouluinen eläintarha, perhosista kettuihin ja leppäkertuista käärmeisiin, höystettynä parilla rusina-tortillalla ja leijalla.

Pullatkin siis saatiin, muiden jouluvalmistelujen puolinaisuudesta huolimatta ja huomasin ottavani tekemättömät jouluaskareet taas entistä rennommin. Joulu tuli joka tapauksessa, oikein ihanana ja valkoisena, ja luulenpa, että tässä asiassa värillä on väliä. Juuri näin sen pitikin mennä, kaiken tuon märän ja mustan käpertymisen ja odottamisen ajan jälkeen, valkeus tuli ja hoiti joulukoristelun kauniimmin kuin yksikään laatikkoon jäänyt joulukoriste olisi tehnyt. 

Joulu alkaa nyt jäädä taakse mutta olen iloinen, että meillä oli vielä yksi täysuskovaisten joulu, sillä se saattoi jo olla viimeinen. Vuoden päästä joku luultavasti on jo kolmosluokassa laukonut "totuuksia" joulupukista. Mutta välissä on vielä aurinkoinen talvi, toinen suuren odotuksen vuodenaika kevät, kuuma kesä ja ihana uuden joulun odotus. Ja onneksi meillä on vielä silloinkin niin pieniä ihmisiä, että joulu on joka tapauksessa myös satua ja taikaa!

KOHTAUKSIA ERÄÄSTÄ LEIPOMISESTA

Meidän pipana, Elli Molla Inkeri aka Molla Muttinen, täytti viime viikonloppuna kolme vuotta. Hän ei siis ole enää "pupunkorvat", kuten hienosti sormilla voitonmerkkiä osasi näyttää vaan nyt on kolme sormea pystyssä, jihuu! Kuopukselle piti tietenkin tehdä kakku...joka on aina omanlaisensa hermojenhallitsemisriitti työn ohjaajalle. Esim. näin:

"No niin kulta, nyt meillä on tässä kaikki valmiina. (Saakeli, annanko sen rikkoa munat..? Menköön, ei viitsi ottaa tappelua heti alkuun - hetkonen, joo, on tuolla noita varamunia...")

"Noni, tosi varovasti sitte, napautat siihen reunaan, noin, hei tehdäänkö yhdessä?! (Huh, joo, näin nää menee näköjään ihan ookoosti...)

"No site voit laittaa niitä jauhoja - kulta varo sitä vanhaa kuppia! Se ei saa kolahtaa YHTÄÄN siihen purkkiin, se voi mennä rikki. Joo ei haittaa vaikka meni siihen, laita vaan vielä..."

"Joo hyvä kulta, noni nyt riittää! Hei STOP!! No ei haittaa..."

"Hei äiti Kanekin tuli!" "Joo, näköjään." "Hei mäkin tuun leipoon" "Käsipesu kulta! Sä tulit ulkoo - saippualla sitte!"

"Hei Kane kato, tällä voi tehdä näin!" "Hei älkää ihan hirveesti viittikö sit sotkee..."

"Tää perunajauho on ihanaa, koklaa, vähäks ihanan tuntusta!" "No ni, nyt riittää sen laitto - 

sitte, hei kuunnelkaa, nyt tulee sitte vatkaus...

"Hei äiti Heemanni tuli!" "Mäki haluun leipoo!" "Moi kulta, joo tuu vaan mut käy käsipesulla ensin ja ota essu." "Äiti mitä mä sit saan laittaa?" "Joo, niin nyt sit otetaan se vatkain..." 

"Mää ensin!" "Eiku mää, sä sait laittaa noikin!" jne...

"No ni, Hermanni laittaa ton leivinjauheen ja Kane saa vatkata ensin ja Iiki pitää kippoa." "Eikä, mäkin haluan vatkata!!" "Sä saat mut nyt Kane tekee ensin - Kane paa päälle nyt vaan se vatkain!" "Mistä?!" "Älä ala huutaan, siitä niin, ei kun siitä toisesta, lähtee ne koukut irti muuten!"

"Kato Kane kuin siisti vuori!" "Millon on mun vuoro?!" "Ihan kohta kulta..." "Nyt on jo mun vuoro!" "Ja sitte mun!" "Joo joo, kaikki saa ihan varmaan vatkata herranjumala!"

"Äiti kato tuolta katosta tulee hämppi!" "Täh? Missä?!" "No tossa, hei se tulee tänne taikinaan!" 

"No voi saamari, pyydetääs nyt iskä auttaan, iskä tuu nyt äkkiä ottaan toi ennenku se laskeutuu sieltä enempää!" "Siis mitä, etkö ite voinu ottaa?" "No kun mulla on nyt kädet tässä leipomushommassa..."

"Ai jaha..."

"Miks Kane saa tehdä kaiken?" "No eikä saanu, sinä sait ihan yhtä paljon, nyt pidät sitä kuppia ja Hermanni kaataa vielä niitä jauhoja ja sitten vaihdetaan." "Iiki sai tehdä eniten!" "No tää on Iikin kakkukin - ja tasasesti hei sekotat, se pitää olla ihan hienoa se lässähtää muuten." 

"Joo joo!" 

"Mä nuolen tän!" "Minkä mää nuolen?!" "No ton toisen." "Mulle ei riittäny!!" "Sinä voit nuolla sen lastan." "Hei älä heiluta sitä!" "Nyt sitä on sun tukassa! Hei nyt meette nuoleen niitä jo muualle, pihalle siitä, menkää kuistille vaikka. Ja essut tänne!"

"Miks toi lattia on täynnä jauhoja?" 

"NO MITÄS LUULET, OOTKO IKINÄ ITE YRITTÄNY LEIPOA NÄIDEN KOLMEN KANSSA? Mä haen nyt imurin...

the crime scene. ketsuppia ei laitettu kakkupohjaan vaan siihen kastettiin kylmiä nakkeja kun yhdellä leipureista iski hirveä nälkä kesken leipomisen...

...loput kakusta tein itse. Ens kerralla ehkä pari kuvaa siitä ja itse juhlista. Sitä ennen vetäisen läpi huomiset leikkimökin tuparit eli pihajuhlat naapuruston lapsille. Leipominen tosin delegoitiin muihin osoitteisiin, koska omia hermoja tarvittiin mökin viimeistelyyn ja stailaukseen. 

p.s huomatkaa asenteen tärkeydestä muistuttavat sloganit taustalla. Joskus sitä ihminen yltää ihanteidensa tasolle. Aina ei...

LEIPOMISTA JA LEHMÄNHERMOJA

Ohjeet mansikka-piirakkaan, jonka toteutat hyvin hermoin, jopa 1-vuotiaan kanssa:

-muista essut! Essut ovat tärkeitä!

- anna lasten voidella piirakkavuoka ja räpeltää ja syödä valmispohjaa 

-anna lasten tökkiä ja edelleen syödä valmispohjaa (jos haluat välttää kaiken näpättämisen, hommaa ylimääräistä valmispohjaa, näin syödyn taikinan määrää ei tarvitse vahtia. Ei siitä koskaan kukaan oikeasti mahaa kipeäksi ole saanut.)

-anna lasten perata mansikoista karat. Hommaa hyvä ihminen mansikoita niin paljon, että saavat syödä puolet niistä tässä kohtaa.

 

-sekoitelkaa astiassa jukurttia, rahkaa tms. vastaavaa mitä jääkaapista löytyy, sekä maustakaa sörssö sokerilla ja vaniljasokerilla. Jaa astiaankaatamis- ja sekoitushommat pikkuleipureiden kesken tasan - tässä kohtaa on suurin todennäköisyys mehevään riitaan siitä, kumpi saa tehdä enemmän leipomis-asioita. Lisätkää vaikka yksi muna. Tee se itse!

- anna pikkuleipurien syödä vielä vähän mansikoita vaikka uhkaavatkin jo loppua. Nappaa muutama mansikka huomaamatta sivuun, piirakan päälle. Jollei maku niin sitten näkö kertoo, mistä piiraasta on kyse. 

- paista uunin alatasolla 200 asteessa reilu puoli tuntia. Ei haittaa vaikka unohdatte piirakan uuniin ja paistoaika venyy tuntiin. Anna piirakan jäähtyä (varaa tuskalliseksi odotusajaksi jotain muuta hyvää. Vaikka mansikoita. Tai suklaajäätelöä. Ettet menetä hermoja piirakan-kärttäjille). 

-Lisää päälle ne muutamat puolitetut mansikat.

- kata mahdollisuuksien salliessa ulos.


Valmis mansikkapiirakka on kesäinen juttu vaikka lapset ei kuitenkaan sitä syö, lopullisessa kun on liian vähän mansikoita. Saatpahan itse moneksi päiväksi päiväkahville ihan hyvää rahkapiirakkaa ja lapset ovat saaneet leipoa ilman hermostunutta äitiä.

Näihin kesäkuviin ja tunnelmiin, me lähdetään lasten ja koirien kanssa mökille, ihanaa!