keskiviikko 25. helmikuuta 2015

PASTELLI-POSTAUS


Tässä tällainen kevyt postaus kun oma juttu ei kulje. En näköjään jaksa miettiä aiheiden ympärille tekstiä, kun oma fokus on niin vahvasti nyt kuvan maailmassa. Tutkin illat värejä, muotoja, tutoriaaleja kuvan tekemisestä ja muokkaamisesta. Netti on kyllä uskomaton aarreaitta opiskelijallekin, ei ole aihetta, jota ei jossain opetettaisi, videolla tai tekstinä. 

Tässä kuitenkin muutama kuva suoraan Selina Laken tuoreehkosta kirjasta, joka mulla oli lainassa taannoin. Lainasin kirjan ihan silmäkarkiksi mutta itse asiassa se muutti ajattelutapaani pastelliväreistä. Omista väriopin opinnoista on jo vuosia eikä elokuvan kuvaukseen liittyvään värioppiin muistaakseni sisältynyt näin tarkasti sävyihin sukeltavaa osiota. Niinpä yllätin itsenikin ajattelutavasta, että pastellivärit olisivat vain hempeitä jäätelövärejä. Itse asiassa pastellisävyt ovat jokaisen värin ilmavampi vaaleampi versio, joita on joka puolella ympärillämme. Olen itse jo jonkin aikaa karsastanut vahvoja perusvärejä ja siksipä tämä värin "hengittävämpi muoto" tuntuu vetoavammalta. Tässä kirjassa tätä värikomboa nyt sisustamisen muodossa ja sopiihan se kun sopivasti käyttää, ettei liian ällöittäväksi mene.










Yllätyin kun huomasin meidän sohvan kuosin tuossa nojatuolissa. Sohva on nyt telakalla, käytettynä ostettu kaunotar ei sitten kestänytkään alle kouluikäisten villi-ihmisten pomppimista. Tilalle tuli kymmenen vuoden takuulla Ikean perussohva mutta nyt tuli omaa ihanaa sohvaa ikävä. Sen  runkoremontti ei vaan tule olemaan halpa...












Meillä on edelleen kulahtanut tassuammeemme odottamassa suihkun lattiaremonttia ja sen jälkeistä ammeen asentamista. Jotenkin kaikki muut remontit tuntuvat menemään sen edelle kun suihku käyttökelpoinen kuitenkin on. Mutta amme olis kyllä ihana...Ja tuollainen lamppu olisi enemmän kuin ihana!




Kunpa meidänkin työhuoneessa olis tilaa näin! Jaamme sen nyt O:n kanssa (sekä Hermanninkin kanssa vielä hetken, ennen kuin huoneensa valmistuu!) ja kyllä jokainen sentti on käytössä...

Persikanvärinen seinä ei näytä ollenkaan kummalliselta tässä. Tuo vaaleansininen
 vieressä pöydänjaloissa raikastaa sitä kovin.

Tässä vielä vinkiksi jollekulle, jos pastellisisustusta esitteleviä blogeja joku kaipaa. Selina on ystävällisesti näköjään koonnut tällaisen kirjansa loppuu, olkaapa hyvä jos kiinnostaa.

Apropoo, tuli mieleen, että kuopuksen eli Inkerin syntyessä, kysyin isommilta sisaruksilta ehdotuksia vauvan nimeksi ja Hermanni laukaisi Selina/Seliina, paljon miettimättä ja varmasti niin ettei ollut nimeä missään tuolloin kuullut, en tiedä olisko minun nimen lopusta jotenkin assosioinut. Inkeriä sanottiinkin ennen ristiäisiä Seliinaksi mutta eipä nimi sitten viralliseksi tullut. Mutta tässä oli siis Selina Laken tuotosta tarjolla tällä kertaa...

    
Voikaa hyvin,
tee aikuisopiskelija Koo




5 kommenttia:

  1. Minua onkin houkuttanut tuo kirja jo jonkun aikaa, mutta aika vähän tulee kirjoja hommattua. Kiitos esittelystä siis!

    Se on muuten mahtavaa, miten netistä löytyy oppia ihan kaikkeen. Ongelma on enemmänkin se, että pitäisi aina muistaa jotain pulmaa miettiessä, että no googlettamalla varmasti löytyy. Ihan turhaan monesti jahkaa ja miettii, kun vastaus on jo netissä valmiina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olen nyt opiskellessa huomannut, että youtubestakin löytyy videoina kaikki tutoriaalit mitä kuvitella saattaa :)

      Poista
  2. Ihania keväisiä pastelleja kuvissasi! Kiitos vierailustasi sääpäiväkirjassani. Ihana oli lukea toista blogiasi lastenkulttuurikokemuksista.

    Kaunista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, olen ilahtunut ja hämmästynyt, että joku on vielä tuonne laku-blogin puolelle löytänyt - harmittaa kovin kun en ole jaksanut sitä pitää oikein hengissä, nyt ei meinaa enää riittää aikaa tällekään blogille. Mutta en raaski sitä poistaakaan, katsotaan saanko jossain vaiheessa sitä vielä elvytettyä :)

      Poista
  3. Mun pitäisi saada tuo kirja itselleni :) Aivan ihania kuvia. Todella!!!

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...