lauantai 4. lokakuuta 2014

RAKKAIMMAT ESINEENI



Sain joku aika sitten Marttilan tilalta haasteen, esitellä 7 rakkainta esinettäni. Luulin homman olevan helppo mutta olen vaivannut asialla päätäni viimeisen parin viikon aikana yllättävän paljon. Hyvä niin, nyt ei tule tulipalon sattuessa sännättyä pelastamaan vääriä esineitä, sillä itselle rakkaimmat ja tärkeimmät ovat nyt selvillä.

Aivomassaa vaivattuani olen päätynyt ajatukseen, että pääpiirteittäin kategorioita on kolme: taide, muistot jo edesmenneistä rakkaista ja muut (eli itse hankitut tai saadut) esineet. Viimeiseksi mainitsemani tulevat kirkkaasti viimeisenä.

Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat kuvataide ja kirjallisuus. Ne ovat polkuja ulos, ulos kodista, ulos itsestä. Ne ovat Narnia ja Nangijala, mahdollisuus livahtaa pienestä raosta johonkin muualle, toiseen maailmaan. Taidetta tehdessään joku on viettänyt niiden parissa paljon aikaa ja vuodattanut taiteeseensa ison määrän ajatusta tai tunnetta. Siksipä taiteeseen syventyessään, pääsee niiden kautta muualle, joko pakoon läsnäolevaa hetkeä, tai ihan vain seikkailulle, jos sellaista kaipaa. Saman tekee kaikki taide, esim. elokuvat ja musiikki, mutta kotonamme on eniten ja näkyvimmin kahta ensimmäistä.

Olen ostanut itse paljon julisteita ja taideprinttejä, sekä kitsch-taidetta ja taidetta kortteina mutta en voi sanoa niitä minulle rakkaiksi. Rakasta minulle on oikea kuvataide, jota meille on siunaantunut enimmäkseen perittynä. Äitini isä oli harrastelijamaalari ja sai oppiaan ystävältään, sotkamolaiselta kuvataiteilija Jaakko Leppäseltä. Leppänen maalasi mm. äitini muotokuvan muutamaan kertaan ja käytti häntä muutenkin mallinaan. Niinpä Leppäsen töitä päätyi äitini isälle, sitten äidilleni ja nyt minullekin. Osa öljyväritöistä on myös äitini isän, Jouko Ahon maalaamia, tuossa rivissä viimeisenä myös O:n lavastaja Yrjö Tapperilta saamansa luonnos lavastuksesta Viimeiset kiusaukset -oopperaan. Sen lisäksi siis, että taulut ovat portteja jonkun muun maailmaan, muistuttavat siis monet näistä rakkaasta "ukastamme". Näin ollen ne kuuluvat kahteen ensimmäiseen kategoriaan.  




"Ukka" teki myös erilaisia puuveistoksia, minulla on muutamia niistä sekä työkalujaan, joita hän noita tehdessään käytti.



Kirjoistamme, itse hankituista ja perityistä, on hyllyssämme vasta murto-osa. Suurin osa on vieläkin laatikoissa, koskapa olohuoneemmekin odottaa remonttiaan emmekä aio purkaa kaikkea vielä sinne. Mutta nuo muutamatkin, sekaisin järjestellyt niteet luovat kotiimme turvaa ja tunnelmaa. Olemme ajatusten ja tarinoiden ympäröimänä, emme tyhjässä tilassa, emme yksin. 

Kaikista rakkaimpia kirjoistani ovat vanhempieni kirjoittamat kirjat ja niiden omistuskirjoitetut kappaleet sekä vanha ja järkälemäinen perheraamattu, jonka sain mummiltani rippilahjaksi. 




Edesmenneistä rakkaistamme muistuttavat myös onneksemme monet huonekalut.
Isäni kotoa on peräisin kaksi, tämä peilipiironki:  



ja isäni isoisän tekemä puusohva.



Tämä nojatuoli kuului O:n mummolle eli "isomummolle", ihanalle, luovalle, rohkealle ihmiselle, joka kuoli samana keväänä kun muutimme Vuohenlinnaan. Tuolin hän kuitenkin ehti antaa meille jo aiemmin ja on ihana lukea iltasatua tuolissa, jonka tietää kuuluneen hänelle.



Tämä eleetön pieni hylly on peräisin kenkäkaupasta, jota äitini äiti eli mummi piti Sotkamon torin laidalla kälynsä kanssa joskus muinoin. Hylly on asustanut Vuohenlinnassa jo vanhempieni tänne muutosta lähtien, siis nyt 40 vuotta, ja saa asustaa edelleen. Uskalsin päivittää sen tänne lastenhuoneeseen sopivammaksi maalaamalla sen vain tuollaiseksi haalean turkoosiksi, koskapa sillä ei varsinaista antiikkiarvoa ole. Mutta täällä se jatkaa elämäänsä juuri sopivana lasten kirjahyllyksi, ja ohimennen muistuttaa minua ihanasta jo kauan sitten kuolleesta omasta mummistani.  



Mummista ja Ukasta muistuttaa myös tämä heidän vanha lumikenkärottinki-kalustonsa, jota en vaihtaisi mihinkään! Näissä on istuttu jo 50-luvulla!



Tuossapa taisi jo ne seitsemän rakasta tullakin, laskutavasta riippuen, mutta koskapa alkuun nämä seuraavatkin kalut hommaa miettiessäni kuvasin, laitan ne joukon jatkoksi.

Viimeiset kuuluvatkin siis osastoon "muut". Mutta koskapa seuraavia tuntuisi hieman painavalta sanoa "rakkaiksi esineiksi", olkoon hännänhuiput esineet sellasia, joista tykkään kovin. Näihin ei siis  liity ketään kaipauksen kohdetta, eli suuri tunnearvo puuttuu. Se taitaa tehdä näistä "vain" ihania esineitä.

O:n vanhemmilta olemme saaneet Hatanpään sairaalasta joskus ostamansa rautasängyt. Toinen on valkoinen ja toinen musta mutta molemmista pilkottaa alta monta maalikerrosta, jotka ne ovat jo appivanhempien käsittelyssä saaneet. Sängyt olivat edellisessä kodissamme varsinaiset vuoteemme ja täällä Vuohenlinnassa ne ovat vuorotelleet jo useassa tehtävässä. Nyt toinen niistä toimittaa minun seslonkini virkaa tässä keittiön nurkassa. O:n vanhemmilta olemme tosin saaneet monta muutakin ihanaa huonekalua ja esinettä, vanhan keräilijöitä kun ovat hekin.  




Tällä tuolilla on osittainen muistoarvo, silläpä se viittaa omaan kouluaikaani, erityisesti ala-asteelle. Olin etsinyt näitä nimenomaisia koulutuoleja jo pitkään (ja huomannut Iskun ottaneen ne jo uudistuotantoonkin), kunnes kuluneena kesänä löysin etsimäni lähetyskirpputorilta Sotkamosta, myivät minulle kaksi näitä hintaan 10e/kpl. Juuri tällaisessa istuin siis kuusi vuotta Kuljun ala-asteella, samaisessa koulussa, missä lapseni ovat nyt.  



Viimeinen esine on vailla mitään tunnearvoa mutta pidän tästä itse ostamastani 40-luvun kaapista kovin. Kolhiintunuthan se on mutta olkoon vain, kaunis silti muodoltaan ja tuo kermanväri on lempivärejäni. 




Edellisten rakkaiden ja ihanien esineiden lisäksi muistin vielä pienen viulun, jota olen itse lapsena soittanut ja hurjan tärkeitä ovat myös lasten piirustukset. Inkerikin on alkanut piirtämään ihmisiä ja nyt perheenjäsenten kuvia tulee päivittäin. Mm. tänään hän piirsi piirustuksen, jossa on äiti, isä ja hän itse on suurena aurinkona!

Eli tätä osastoa pitäisi alkaa selkään heittämään jos palohälyyttimet vallan kuoroon puhkeavat. Hyvä että on nyt mietittynä siis tämäkin asia. Kiitos kuuluu Jonnalle. Mutta tällä kertaa en jatka haastetta samanlaisena vaan haastan lukijani avaamaan sanaisen arkkunsa kommenttilootassa. Täällä käy tilastojen mukaan hurja määrä väkeä päivittäin. Rekisteröityneitä lukijoita ne eivät ole, sillä he saavat ilmoituksen kun olen uutta asiaa tänne laittanut, ettei tarvitse käydä klikkaamassa ja katsomassa. Lukijaksi alkaminen on helppoa kuin heinänteko, vaatii n. kaksi klikkausta sivupalkin Lukijat-osastossa ja lukijaksi voi alkaa täysin anonyyminä. Samoin voi tehdä myös kommentoinnin. Eli toivon, että jokainen joka tämän lauseen lukee, sanoisi kommenttilaatikkoon edes pöö. Tuttu tai tuntematon ja kommentinkin voit tehdä silti ilmaisematta tunnettuuttasi täällä päässä, ihan vain nimimerkillä (tai jopa ilman sitäkin, kokeile vaikka, ohjeet ovat helpot). Täten saan vain selville, kuinka iso osa trafiikista blogissa on robottiliikennettä ja kuinka moni teistä on oikea ihminen :). Eli luetpa tämän postauksen nyt tai milloin vain myöhemminkin - sano jotain!

Ja muuttaakseni teitä blogiliikennöiviä ihan rekisteröityneiksi stalkkaajiksi - päätin juuri järjestää lukijoilleni arvonnan kun teitä on 100. Ei puutu enää kovin paljon, joten rohkaise siis mielesi. Sillä sitten kun äänensä netissä avaa, huomaa pian ettei se niin kovin kummoista olekaan. Kukaan tuttusi tuskin edes sitä huomaa. Mutta raskaan päivän päätteeksi (varsinkin jos se on ollut ilman aikuiskontakteja), on ihan kiva vaihtaa pieniä ajatuksia muiden mahdollisesti jopa samanmielisten kanssa! Welcome aboard!




41 kommenttia:

  1. Hienoja tavaroita ja tarinoita niiden takana! Minä ainakin myönnän kiintyväni tavaraan, osasta tulee ihan hirmutärkeitä.

    Tuo viestin jättäminen kommenttilootaan on jännä asia. Tuntuu, että sitä "uskaltavat" tehdä vaan toiset bloggarit - kommentoida siis. Monesti jos taas jakaa omalla fb-seinällä postauksen, uskaltautuvat tutut paremmin jutustelemaan siellä - ei koskaan kuitenkaan itse blogissa. Mikähän kynnys siinä mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saman olen hämmästyksekseni huomannut. Luulin aluksi aloittaneeni blogin pitämisen sen takia, että saisin mm. hieman kerrottua tapahtumiamme ja ajatuksiani niistä läheisille, joita ei kuitenkaan näissä ruuhkavuosissa niin ehdi tavata. Tiedän jo, että muutamat heistä lukevat blogiani mutta kommentoimaan eivät silti ole uskaltautuneet. Sen sijaan kommentointi onkin tullut tavaksi muiden bloginpitäjien kanssa. Mutta mikäs siinä, kiva on hitaasti tutustua blogi-ihmisiinkin, ja kyllä näistä jutuista ja kuvista nopeasti tietynlaisia samalla aaltopituudella olevia ihmisiä tunnistaa :) Mutta muistan itse myös ennen kuin blogini aloitin ja sen alkuaikoinakin, että "suun avaaminen netissä" oli jotenkin melkein pelottavaa, kuin jollain tapaa julkista esiintymistä. Nopeasti sitä kuitenkin huomasi, että aika lailla yhtä rauhassa sitä saa kadulla kulkea vaikka täällä verkossa jotain mielipiteitään ääneen esittäisikin ;D

      Poista
  2. Oli kiva lukea sinun rakkaimmista esineistä ja ihania olit tähän valinnutkin. Teidän kodista löytyy kivoja juttuja ja muutenkin näyttää ihanan kodikkaalta.

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja esineitä! Tuon 40luvun kaapin ottaisin mielelläni omaankin kotiini, tosi kaunis!

    VastaaPoista
  4. Heippa! Osuin tänne ihan vahingossa ja huomasinkin kuvissa tutunnäköisen tytön.. viime keväänä vietimme perjantai-iltoja samassa paikassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi vaan, piti oikein kaivaa kalenteri esille ja tsekata, että missäs sitä viime kevään perjantai-illat tuli vietettyä mutta nyt luulen tietäväni ;)! Kurkkaapa oikean sivupalkin linkistä lastenkulttuuri-blogiini (joka tosin on ollut melko lailla kesälomalla jo pitkään...). Kiva kun ilmoittauduit mukaan, tervetuloa!

      Poista
  5. Jostain eksyin en muista mistä ja jäin lukijaksi. Ihania juttuja ja kuvia. Minä ainakaan en siis ole robotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit ja jäit, kaikki ei-robotit ovat tervetulleita!

      Poista
  6. Teidän kodista löytyy mitä ihanampia esineitä ja huonekaluja, mikä ihaninta että monet ovat oikeasti perittyjä. Kyllä teillä on kaunis koti kaikenkaikkiaan, pidän sopivan rennosta tyylistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Johanna, ja kyllä nuo oikeasti suvussa kulkeneet kalut tuovat kotiin ihan eri tunnelmaa kuin itse hankitut.

      Poista
  7. Kauniita ja ihania juttuja! Minä olen jo lukija, tosin varmaan anonyyminä. Aivan mielettömän hieno tuo tapettipuu, upea idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jutta, kyllä sä ihan nimellä näyt ja sut tunnistan! Kiva kun tykkäät tapettipuusta, sun ideanikkarin suusta kehu on erittäin tervetullut :)

      Poista
  8. Pöö! Ihania muistoja tuovia esineitä. Minusta se on hieno asia, että sen lisäksi, että kannamme sydämessämme elämässämme olleet rakkaat ihmiset, he ovat myös osa arkeamme vaikka ihan huonekaluna tai esineenä. Niissä on heidän kädenkosketus ja läsnäolon muisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kun siihen aina joskus ajatuksellansa pysähtyy, voi huonekalujen edellisten omistajien muisto tulla esineen tai huonekalun kautta erittäin eläväksi. Kiitos pööstä, yhdelle ensimmäisistä lukijoistani!

      Poista
  9. Mä olen myös jo kirjautunut lukijaksesi- kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mä useimmat lukijani vielä muistan, vielä teitä ei ole liikaa. Kiitos kiitoksista ;D!

      Poista
  10. En oo robotti :) Mut ihan samaa olen pohtinut tuosta itselle tuttujen ihmisten "hiljaisuudesta". Tuntuu melkein siltä, että osa lukee _julkista_ blogiani salaa :D

    Oli muuten tosi kauniita esineitä ja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve vaan Suvi ja kiitos ilmoittautumisesta ;). Ja joo, hiljaisia lukijoita on paljon, ja mikäs siinä, olin itsekin sellainen aika pitkään kunnes rohkaistuin omna blogin pitämisen myötä vasta kommentoimaan muillekin. Mutta kyllä ne kommentit näin bloginpitäjän näkökulmasta kivoja ovat!

      Poista
  11. Ei-robotti-anonyymi ilmoittautuu! Kommentoinnista ei ole tullut rutiinia, kun ei kaikkiin blogeihin voi kommentoida anonyyminä. Säännöllisesti kuitenkin blogiasi seuraan ja kovasti pidän!
    t:Tiitiäinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Tiitiäinen, mahtavaa, teitä olisi suonut ääneen vähän enemmänkin - tilastojen mukaan täällä on käyty tänään tähän mennessä 246 kertaa ja kommentteja on tullut maanitteluista huolimatta 11, ja sinä olet vasta toinen ei-rekisteröitynyt lukija...Että aika monta robottia blogissa piipahtanut ;D. Kiva kun ilmoittauduit ja saa langoilla yhä pysyä vaikkei kovin usein kommentoisikaan.

      Poista
  12. Voi voi, vanhat tavarat ovat niin uskomattomia. Jotenkin hassua, että nuorena en yhtään osannut arvostaa mitään "vanhoja romuja" mutta nykyään sitä katselee kaikkia vanhoja tavaroita aivan erilaisillä silmillä. Miettii väkisinkin mitä kaikkea esineet ovat pitkän elämänsä aikana "nähneet".

    Ja täytyy aina ihailla sitä kuinka vanhat huonekalut ja muut ovat kestäviä! Esimerkiksi tuo teidän rottinkikalusto - ei nykyjan vastaavat kestä juuri mitään. Mutta tuo vanha vain on yhä menossa mukana. Niin ihailtavaa työtä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuntuu ihan uskomattomalta, että tuo pihakalusto on tosiaan ollut heillä jo äitini lapsuudessa!

      Poista
  13. Pöö :) tällä hetkellä aika vähän tulee kommentoitua blogeihin, mutta mielelläni luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä olet kommentoinut aika usein, eikähän sitä nyt tarvitse aina väkisin mitään sanoa, vain silloin jos aihe oikeasti herättää tunteita tai ajatuksia. Mutta kiitos tästä pööstä!

      Poista
  14. Pöö ;) Anonyymi lukija ilmoittautuu. Olen lukenut viehättävää blogiasi jo jonkun aikaa, mutta kommentoijana olen surkea. Voisi jopa sanoa, että vain otan enkä anna mitään. Myönnettävä on, huoh. Mutta nytpä sanon, että sinulla on mukava blogi, jossa suloiset, elämänmakuiset jutut ja kuvat. Ja tuo kepeä, iloinen värimaailma, mukavaa vaihtelua tähän "musta-valkoinen-ripaus keltaista" - villitykseen. Kiitos sinulle, kun jaksat kertoa ja kuvittaa. Josko nyt saisi vähän anteeksi ja saapi jatkaa hiljaisuudessa.( Varovainen) Saako? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen erittäin iloinen, että ilmoittauduit ja kerroit meilipiteesi! Kaikkien kävijöiden ei todellakaan tarvitse kommentoida eikä varsinkaan joka postaukseen, pulassahan mä olisin vastailuineni ;D Eli todellakin saat jatkaa samaan malliin! Kiva kun vierailet täällä!

      Poista
  15. Kiva nähdä sun "ei elävät rakkaat"! ja voi vitsit mikä rottinkikalusto! ..eikä sänky keittiössä oo muuten yhtään pöllömpi ajatus, mutta meijän mini-köökissä se jää vaan haaveeksi.

    VastaaPoista
  16. Ihan kiva, että sain haasteeseesi vastattua vaikka niihin hieman aikaa täytyy laittaakin.:) Sänky keittiössä on tullut erittäin käytetyksi, muuttanut keittiötä enemmän oleskeluhuoneeksi, lapset pelailevat siinä ym. mutta ennen kaikkea siihen on äidin ihana rojahtaa jos hetki aikaa sattuu olemaan ;D

    VastaaPoista
  17. täällä yksi lukija ilmottautuu...omaa blogia ei vielä ole ja on niin helppo ammentaa teidän jutuistanne antamatta mitään takaisin....kiva,kun huhuilit,ymmärrän kyllä hyvin,että palautetta olis kiva saada,sitähän tämä blogielämä pitäisi ollakin,vastavuoroista....viihdyn itsekin kodissa,missä on esillä elämän kerroksellisuus ja aikakaudet,siksi " viihdyn teillä niin hyvin"...

    VastaaPoista
  18. ps.minustakin tuo tapettipuu on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kun puhkesit puhumaan Kiisu! Ja ymmärrän hyvin tuota, että sitä lueskelee blogeja eikä vättämättä pidä ääntä itsestään, kaikkien ei tarvitse, pitää blogia eikä kommentoidakaan. Tämä riittää pitkäksi aikaa, viihdy vaan täällä vastakin!

      Poista
  19. Todella kauniita huonekaluja ja taidetta teillä. Minulla ihan sama, rakkaimpia ovat esineet, joihin liiittyy muistoja. On jotenkin kiva istua nytkin tässä ja muistella, että tuo hylly on sieltä ja tuo maljakko sieltä ja...olisi tylsää, jos koti olisi kerralla ostettu jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, eletty elämä ympärillä tuntuu jotenkin omissakin nahoissa mukavasti - olisi vaikea kuvitella eloa uudessa talossa, uusien esineiden keskellä...

      Poista
  20. Arvaa vaan pitikö meidänkin miettiä niitä seitsemää, monta viikkoa! Ensin jaettiin se 3+3 ja yksi yhteinen, kun pohti asiaa tulikin niitä vaihtoehtoja enemmän, kuin kolme ja päätettiin tehdä omat. Nyt ripottelemme niitä pätkissä blogiin.
    Huomasin, että ajattelen asiat enemmän kokoelmina ja kokonaisuuksina, yksittäiset asiat ovat paljon hankalampia. Kirjat hylkäsin siksi, etten millään osaa niistäkään valita tärkeimpiä. Lopulta päätin, että valitsen esineitä, jotka kertovat eri elämänvaiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä sitä aikaa saa tuhraantumaan jos oikein uutta ajatusta jostain asiasta alkaa muodostamaan, kuten esim. tavaroitaan rankkaamaan. Ja ihan hyvä idea myös ripotella niitä pikkuhiljaa, aika massiivinen postaus tästäkin kerralla tuli....

      Poista
  21. Hei, sulla on kiva blogi, aina silloin tällöin vierailen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kiva kun kun kommentin jätit, tervetuloa uudestaankin!

      Poista
  22. Moi. Löysin blogisi tänään ja huomasin että asumme samalla paikkakunnalla. Lempäälä, kuljusta päätellen. sinulla on kiva blogi ja jään seurailemaan. Teidän keittiö on ihana, mistä sen kaapistot ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin viestisi vasta ja mistä ihmeestä osasit paikantaa mut noin tarkkaan? Oikeaan kyllä osuit! Kiva kun aloit lukijaksi ja kaapistot ovat miehen tekemät.

      Poista

Penni ajatuksistasi...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...