sunnuntai 22. syyskuuta 2013

KÖÖPENHAMINA vol. 3 ja arvonta



Jos ikinä haluat ällistyä ja saada ihanuus-ähkyn, mene Köpiksessä Royal Smushi Cafehen. Me saimme sen, kun jaksoimme etsiä paikan lounaan toivossa, klo 17. Tämän paikan keittiö oli kuitenkin valitettavasti jo kiinni mutta istahdettuamme alas ja ihanan tarjoilijapojan tultua pöytäämme istumaan kysyllen mitä hän voi tehdä hyväksemme, emme todellakaan lähteneet etsimään aukiolevaa keittiötä vaan tyydyimme mielihyvin kakku-kuohuviini -lounaaseen ja ahmimaan ympäristöä silmillämme.

Paikka on kokonaisvaltainen luomus, joka on sisustettu nykyaikaan tuodulla hilpeällä barokkityylillä, esittelee ja myy pieniä tanskalaisia design- ja koriste-esineitä ja valmistaa keittiössään itse-lanseeraamiaan smusheja: smörrebrodin ja sushin sekoituksia eli hurmaavia leipäsiä, joiden makuyhdistelmiä jaksat maistaa monia, pienen kokonsa vuoksi - täydellistä! Lue lisää linkistä ja ala haaveilla matkasta, nyrjäytimme niskamme huokaillessamme paikkaa, jopa pihan perällä oleva vessa oli kokemus!

(sori kuvien huono laatu, mukana oli vain keskinkertainen pokkari ja häkellyksissäni vielä säädötkin olivat päin hittoja)































Toinen ihastuttava kokemus lasillisen ääressä, oli istua Tivolissa keskiyöllä. Paikka on uskomaton muutenkin, ollessaan perustettu yli 150 vuotta sitten ja näyttäen vieläkin luultavasti melko samalta. Kojut, värilamput, maalaukset, terassit, suihkulähteet, istutukset ym. tekevät miljööstä ihanan, mutta näiden kruunuksi yöllä, klassisen konserton säestyksellä ammuttu pitkä ilotulitus on melkoinen aistikokemus.















Tässä lisäksi oma tuliaiseni, josta olin entistä iloisempi käytyäni edellisessä paikassa. En tiedä onko Tivolista joskus tehty tällaisia vuosikertapyttyjä enemmänkin - sillä jos on niin niiden arvostus ei kotomaassa  näytä olevan huippuluokkaa. Löysin tämän erään antiikkiliikkeen edustalta katupöydästä, maksaen 10 kr. eli n. 1,4 euroa. Kaunis, eikö?







Mutta sitten teidän tuliaisiinne armaat lukijani! Näin olen huomannut blogeissa tehtävän eli täten arvon värikkään sisustamisen ystäville tutut Rie Elise Larsenin pöytälampun paperivarjostimen, (saat valita noista kahdesta mieluisamman, kukallisen tai tuon aaltomallisen). Lisäksi sujautan mukaan tanskalaisen Bolig livin ja ihanan leivontaliitteensä Bage livin syyskuun numerot.


Lukijat (uudetkin) saavat kaksi arpaa, omassa blogissaan linkittävät kolme arpaa ja anonyymit arvan.

Arvontaan osallistut siis kommentoimalla tähän postaukseen ja arpomisaika olkoon kuun viimeinen eli 30.9.

Held og lykke!














22 kommenttia:

  1. Jälleen kivoja kuvia reissusta, tuonne täytyy kyllä itsekin päästä! Nams, mitä herkkuja siellä on syöty :)

    Arvonnassa mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  2. Ihana reissu! Kukallisen varjostimen arvonnassa kahdella mukana. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, tahtoisin niin reissuun köpikseen joskus :) Osallistun arvontaan kahdella arvalla, oi mitä varjostimia :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos sun kommentista mun blogiin ja hyvä kun vinkkasit arvonnasta! Oon nyt niin huonosti lukenut blogeja viime aikoina että ois voinut mennä ohi. Kivoja matkakuvia oot laittanut! Osallistun sun ihanaan arvontaan kolmella ja me tavoitellaan tota kukallista varjoa. Laitan linkin tänään kunhan pääsen koneelle. Mä en osaa sitä tällä puhelimella hoidella. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos sun kommentista mun blogiin ja hyvä kun vinkkasit arvonnasta! Oon nyt niin huonosti lukenut blogeja viime aikoina että ois voinut mennä ohi. Kivoja matkakuvia oot laittanut! Osallistun sun ihanaan arvontaan kolmella ja me tavoitellaan tota kukallista varjoa. Laitan linkin tänään kunhan pääsen koneelle. Mä en osaa sitä tällä puhelimella hoidella. :)

    VastaaPoista
  6. Moikka vaan, kiva kun vinkkasit arvonnasta! Mukana ollaan kolmella arpasella ! Köpis on aina tosi ihana, huokaus. Tavoittelen tuota "ei kukallista" varjostinta :)))))

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkistä, menee listalla missä käydä Köpiksessä seuraavalla kerralla. REL varjostimet ovat myös niitä, joita on shoppauslistalla ja tuo aaltomainen olisi ihana!
    Terveisin Liisa

    VastaaPoista
  8. Mielelläni olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  9. Heippa tulen arvontaan mukaan tuo kukkanen olis kiva:)

    VastaaPoista
  10. Kahdella mukana kukallista tavoittelemassa :) ja voi vaan huokailla tuota teidän reissua. Pääsispäs joskus itsekin.

    VastaaPoista
  11. Kahdella mukana. Köpikseen ei kai kyllästy koskaan <3

    VastaaPoista
  12. Kolmella arvalla mukaan! Kukallinen on minun valinta. :)

    VastaaPoista
  13. Löysinpäs kiva blogin! Itsekin ole lastenkulttuurin sekatyöläinen. :) Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  14. No eihän tarjoushaukka nyt(kään) muuta voi kuin tavoitella sitä ihanaista painotuotetta! Lamppuja meillä kun on niin onnen potkaistessa varjostin saa mennä enemmän tarvitsevalle mutta sisustuslehtihän juuri tästä taloudesta uupuu. Ja myös ruusun terälehdillä koristeltu suklaakakkupala sen kanssa nautittavaksi.
    -Sari-

    VastaaPoista
  15. Mukana ihanassa arvonnassa!

    t. Anu

    VastaaPoista
  16. Kivassa blogissa kiva arvonta! Osallistun yhdellä arvalla.

    Syysterkuin Paula

    VastaaPoista
  17. Mukana ihanassa arvonnassa! Kahdella.

    VastaaPoista
  18. Ehdottomasti mukana näin ihanassa arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa kukkakuvioista lamppua pikkutytön huoneeseen tavoitellen :)

    VastaaPoista
  20. Niinan unelmien kautta löysi kivan blogin ja suloisen arvonnan.. Yhdellä arvalla mukaan sievän kukallisen varjostimen toivossa! t.Reetta<3

    VastaaPoista
  21. Mukana ihanassa arvonnassa! Toiveissa aaltomainen varjostin. Paula

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...