tiistai 5. maaliskuuta 2013

ELOKUVISSA ym.


Joskus kun kuljen metsässä, kuuluu järven takaa papatusta. Putkahdan Pessi ja Illusia -elokuvaan. Talvinen metsä, jossa peikonpoika ja keijukainen pakenevat sotaa. Yhtenä päivänä törmäsin jopa keijunsiipeen hangella. Siitä oli otettava puhelimella kuva lapsille, eivät olisi muuten uskoneet.






Toisenlaiseen elokuvaan hyppäsin opiskeluaikoina asuessani keskustayksiössäni. Yksinäisyyden ja tylsyyden iskiessä, laitoin soimaan jatsia ja ulkona kuuluvat autonäänet muuttuivat heti allakuhisevaksi suurkaupungin sykkeeksi, olo oli kuin Woody Allenin New Yorkissa.
               Täällä on muuten mielenkiintoinen pätkä siitä kuinka Pessi ja Illusia -satu syntyi. Aloin varovasti ja hieman pehmentäen lukemaan kirjaa Hermannille ja Kanelialle taannoin mutta vielä se osoittautui liian vaikeaksi. Varsinkin Kanelia saa kirjoista ja ohjelmista helposti pelkoja ja sanoo suoraan jos jokin pelottaa häntä. Ikisäikyttäjä on Ruusunen -sadusta värttinä ja Lumikista noita, K ei voinut edes avata värityskirjaa sivulta, jolla noidan kuva oli.
            
Hiihtoloman loppu sujui leppoisasti. Oli varpaatrypistävän pitkää vaahtokylpyä ja kieletvärjäävää karkkipäivää ja elokuvankatselua





yksi mettämäestä tuiskun takia keittiöön siirretty kuumakaakao-eväsretki ja visiitti jäälle pienimpien kanssa :)



nivelrikkoiset "likat" käyttävät ekaa talvea paitoja kovemmilla pakkasilla :D.
Teen koirista  oman postauksensa sitten joskus, jonka henkiset koira-allergikot voivat skipata.


ja O:n vihdoin paikalleenasentama uusi portti! Tuohon tulee joskus vielä sellainen iso metallikaari päälle, johon kasvatan jotain köynnöskasvia, ehkäpä jopa ruusua. Ja talveksi kaareen voi laittaa valot! Kuinka romanttinen sisääntulo!






Ruusut ovat muutenkin ihania, yhtäaikaa mummomaisia ja kauniita, siksipä ilahdun myös näistä uusista kevätverhoista, jotka ovat niin aidon mummovan näköiset! (varsinkin, koska mielestäni verhot ovat niin vaikeita ostaa ja nyt uuteen keittiöön on oikein vuodenaikaverhoja :D)






 keittiössä oli jo ennestään muutamia keltaisia ruusuja...


p.s blogilla on ensimmäinen virallinen lukija! Kiitos rohkeudesta Miia ja tervetuloa :)    

4 kommenttia:

  1. Toisiksi alimmainen kuva on erityisesti ihanan valoisa. Kevät tulee! Löysin tänne blogiisi jonkun muun blogin kautta ja jäin lukijaksi.

    VastaaPoista
  2. Moikka! Tulin vastavieraille :) Mukavalta näyttää elämänmeno täälläkin. Ihania suloposkia sinulla on onni omistaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille ja tervetuloa! Kiva tietää, että jotain nämä höpinät kiinnostaakin :D

    VastaaPoista
  4. Hei!
    Tulin tsekkaamaan keltaiset ruusut, ihanat mummolaverhot! Kodissanne on mukavaa huvikumpu-tunnelmaa! -Marianne

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...