Alan väsyä. Osaltaan se johtuu siitä, että täytyy olla kahtena. Toisaalta se johtuu siitä, että voisin nukkua ehkä enemmän. Tarvitsen melko paljon unta. Mutta tarvitsen myös omaa aikaa, hiljaisuutta. Ja nyt kun sitä aikaa ei voi päivässä tai illassa yhtään ottaa, niin ei malta yöllä mennä tarpeeksi aikaisin nukkumaan. Haluan vain olla, niin ettei tarvitse olla valmiina (vaikka tietenkin tarvitsee). Haluan laskeutua johonkin ajatukseen hetkeksi, unohtaa ympäristöni. Tai toisaalta, nauttia ympäristöstä nyt, kun se on kaikkein ihanimmillaan. Tämä on juuri niitä vuoden täydellisimpiä hetkiä, linnut laulavat kurkkunsa kipeiksi ja luonto työntyy esiin, huutaa "tässä minä olen, elossa!".
Ja minä tunnen samoin, aina tähän aikaan. En tiedä johtuuko se siitä, että olen syntynyt ja saapunut tänne tänä aikana, juuri tähän valkoisten kukkien aikaan. Tuolla luonnon keskellä, pihassa ja metsässä se tuntuu niin kiivaasti, syntyminen, että tuntuu kuin pakahtuisi. Sekä minä, että luonto.
Nyt oloa verottaa vain tämä yksinponnistelu. Haluaisin nauttia voimauttavasta luonnosta enemmän, ottaa teltan mukaan ja tulla kotiin vasta juhannuksena. Mutta nyt pihaan pääseminenkin tuntuu välillä hankalalta, sisällä on niin paljon tehtävää. Ja koskapa nyt täytyy jaksaa, en voi kaivaa itselleni sellaista kuoppaa, että antaisin arkiaskareiden kasvaa vuoreksi ja nautiskelisin vain ulkona. Siitä ei sitten noustaisi. Mutta terassilla on sentään oltu!
Terassiremontti on kesken mutta sinne on silti haalattu penkki ja pöytä.
Ja vaikka en ehdi ulos tarpeeksi, valo tulee onneksi luokseni sisälle,
jopa tähän talon keskellä olevaan ikkunattomaan huoneeseen ja saa sen värit esille.
Onneksi, sillä tarvitsen valoa kuin päivänkorento.
Lapsia valo meinaa valvottaa. Niinpä kätevä emäntä tempaisee pöytäliinan ikkunaan
ja saa unihiekat pöllyämään.
Ja välillä jostain putkahtaa eteen juuri ne oikeat sanat. Tänään Aamulehti iski suoraan suoneen:
ja pakko kai näyttää tuo jääkaapin ovessa vilahtava toinenkin osuva...
Eli tällaista täällä, hengissä mutta hieman hitaalla, K
Toivottavasti kohta helpottaa! Mekään ei olla arki-iltoina paljon ulos ehditty. Kaikenlaista kevätjuhlaa.
VastaaPoistaTeidän koti on kaunis ja kodikas!
Kiitos A. Onneksi O tulee viikonloppuna piipahtamaan. Ja tämä on melko kiireistä aikaa noine kevätjuhlineen. Onneksi mies ehkä menee sentään sunnuntai-aamuna jalkkisturnaukseen mukaan ettei itse tarvitse tyttöjä sinnekin raahata ;).
VastaaPoistaAndrew Carnegieta mukaillen voisin sanoa: Sano kaikille julkisessa päiväkirjassa että sinut on luotu selviytymään! Uskon siis, että asian jakaminenkin auttaa ja toivotan paljon voima-aaltoja! Ihana tunnelma teillä siellä.
VastaaPoistaKyllä asoiden täällä kuuluttamisessa on kummaa voimaa, ja vieraidenkin ihmisten tsempit ihmeesti lämmittävät ja auttavat. Kiitos siis sulle :)
VastaaPoistaOlen samanlainen. Omia hetkiä tarvii. Olen ottanut omaa aikaa meidän talolla, joka on jo tyhjillään, mutta jonne muutamme vasta sunnuntaina. Olen käynyt siellä iltaisin Vichy-pullon kanssa mittailemassa, aistimassa tunnelmaa ja suunnittelemassa. Makaan lattialla ja katselen yläkerran kattoikkunasta ulos....
VastaaPoistaToivottavasti muistat ottaa/järjestää omaa aikaa itsellesi :)
Aurinkoista viikonloppua!
Kuulostaa aika kivalta, toteutuvien haaveiden kanssa on kiva olla ajatuksissaan. Kyllä mä siihen myös pyrin, ne pienet hetket omassa maailmassa auttaa jaksamaan. Samaa aurinkoa sinnekin!
VastaaPoistaKauniisti kirjoitit. Illat on sitä omaa aikaa, meinaa joskus jäädä näiden koukuttavien blogienkin takia yöunet hieman lyhyiksi, mutta onneksi kesällä pärjää vähemmälläkin unimäärällä. ;) Tuon mietilauseen varastan itselleni.
VastaaPoistaTeillä on selvää huvikumpumeininkiä. Tuo tapetti-idea on villi, mutta onnistunut! Kivoja värejä. Ihana pitsiverho suloisessa ovessa. Voimia sinne ja hellivää hellettä!